Poliisille useita moitteita kotietsinnöistä

Poliisilaitoksille moitteita virheistä kotietsinnöissä

Kotietsinnän laillisuuden voi saattaa käräjäoikeuden arvioitavaksi

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on ratkaissut kymmenen kantelua, joissa hän arvostelee eri poliisilaitosten menettelyä kotietsinnöissä. Kritiikki kohdistuu useimmiten siihen, että poliisi ei ollut antanut asunnon haltijalle mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä, vaikka tämä onkin lain lähtökohta.
Myös kiinniotetulle on lähtökohtaisesti tarjottava mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä. Useissa tapauksissa poliisi oli kuitenkin vienyt kiinniotetun epäillyn pois kotoaan ennen kotietsintää. Pajuoja toteaa myös, ettei poliisikoiran käyttäminen ole peruste kieltää asunnon haltijan läsnäolo.

Poliisi voi tehdä kotietsinnän, vaikka asunnon haltija ei ole paikalla. Tällöin poliisin tulisi dokumentoida kotietsintä huolellisesti, esimerkiksi kuvaamalla. Etsinnästä tulee myös tällaisissa tapauksissa ilmoittaa viipymättä, esimerkiksi jättämällä asuntoon ilmoitus.

Yhdessä tapauksessa Pajuoja arvostelee poliisia siitä, ettei etsinnällä aiheutettua sotkua ollut siivottu. Toisessa tapauksessa kotietsinnälle autossa ei ollut ollut laillisia edellytyksiä eikä siitä ollut tehty pöytäkirjaa.

Pajuoja on aiemminkin arvostellut poliisia samantyyppisistä asioista, mm. oikeusasiamiehen uusimmassa, vuoden 2010 kertomuksessa.

AOA Pajuojan päätökset kokonaisuudessaan:
dnro 4073/4/09, Helsingin poliisilaitos,
dnro 4194/4/09, Helsingin poliisilaitos,
dnro 100/4/10, Helsingin poliisilaitos,
dnro 1065/4/10, Keski-Suomen poliisilaitos,
dnro1230/4/10, Lapin poliisilaitos,
dnro1288/4/10, Oulun poliisilaitos,
dnro1658/4/10, Lapin poliisilaitos,
dnro 3586/4/10, Pirkanmaan poliisilaitos,
dnro 3644/4/10, Varsinais-Suomen poliislaitos ja
dnro 4332/4/10, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Kotietsinnän voi viedä käräjäoikeuteen
Elokuun alusta voimaan tulleen pakkokeinolain muutoksen myötä kotietsinnän laillisuuden on voinut saattaa käräjäoikeuden arvioitavaksi. Se, jonka luona kotietsintä on tehty, voi vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle edellytyksiä ja menetel-tiinkö siinä lainmukaisesti.

Nyt ratkaistuissa kanteluissa esiin tulleille kysymyksille on siis säädetty nimenomaiseksi oikeusturvakeinoksi mahdollisuus saattaa kotietsintä tuomioistuimen arvioitavaksi.

Lainmuutos johtui Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen helmikuussa 2011 antamista ratkaisuista, joissa katsottiin, ettei kotietsintää koskeva lainsäädäntömme sisältänyt riittäviä oikeusturvakeinoja.

Lainmuutos koskee vain kotietsintöjä, jotka on toimitettu lainmuutoksen tultua voimaan. Asia on saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa siitä, kun vaatimuksen esittäjä sai tiedon kotietsinnästä.

Poliisin tulee tiedottaa valitusmahdollisuudesta

Apulaisoikeusasiamies Pajuojan mielestä ei riitä, että valitusmahdollisuudesta on säädetty. Viranomaisten on aktiivisesti huolehdittava, että pakkokeinojen kohteiksi joutuvien oikeusturva toteutuu myös käytännössä.

Hän katsookin, että poliisin tulisi ilmoittaa kotietsinnän kohteelle mahdollisuudesta saattaa etsinnän laillisuus käräjäoikeuden arvioitavaksi. Tämän voisi tehdä helposti lomakkeella jo kotietsinnän aikana tai viimeistään, kun siitä ilmoitetaan jälkikäteen.

Pajuojan mukaan ilmoitusvelvollisuuden käyttöönotto voitaisiin ensi vaiheessa toteuttaa esitutkintaviranomaisten sisäisellä ohjeistuksella. Asiasta tulisi kuitenkin jatkossa säätää lailla.

Apulaisoikeusasiamies Pajuoja on pyytänyt mm. oikeusministeriötä ja Poliisihallitusta ilmoittamaan toimenpiteistään 15.1.2012 mennessä.

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/pubman/templates/2.htx?id=766
9174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ne poliisit jotka toimivat poliisille lain suomia oikeuksia väärin ja lainvastaisesti käyttäen tekevät vahinkoa poliisikunnalle itselleen. Niin näissä tapauksissa kuin esim. poliisin rekisterien väärikäytöissä ja rikoksissa.

Nämä poliisit kusevat ns. organisaationsa nilkkaan.

Lopputulos on sitten tätä....lisätään valitusmahdollisuuksia, kiristetään määräyksiä yms. kaikkea mikä hankaloittaa ja vaikeuttaa kunnon poliisien arvokasta työtä.

Äänestä

Tarkkana.
Poliisin päällystö tietysti hallitsee kotietsinnän edellytykset ja menettelyn pilkun tarkkaan, mutta kotietsinnän tekevätkin aina vähemmän koulutetut alaiset. Innoissaan he eivät tajua, että konna kantelee aina, jos pienintäkin aihetta löytyy. Konna ei kaikkia lainkiemuroita tunne, mutta lakimiehethän kantelut laativatkin konnan puolesta.
Pajuoja puolestaan on ottanut poliisin silmätikukseen, jolloin mitkään selitykset eivät auta. Normaali ihminen kyllä tajuaa, ettei esim. koiran käytöstä kotietsinnässä tule mitään jos käsiraudoissa rähisevä, raivoava ja huutava konna seuraa etsintää, jolloin koiran mielenkiinto menee täysin konnan käytökseen.

Äänestä
  • Voisitko nyt ihan oikeasti lopettaa tuon jauhannan. Tuskin uskot sitä itsekään, mutta kiihkouskovaisena poliisinpalvojana selittelet propagandaa ja omia uskonkappaleitasi täällä jatkuvalla syötöllä. Et sitten pysty edes vastaamaan edes selkeisiin kysymyksiin ?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10104778#comment-51244257

    Poliisi ei todellakaan tunne eikä noudata lakia läheskään täydellisesti, lain ymmärtämisestä puhumattakaan. Ei edes poliisin päällystö halua tai osaa noudattaa lakia. Tästä oikein hyvä esimerkki on Turussa tehty kotietsintä, jossa kaikin keinoin estettiin etsinnän kohteen tiedonsaanti,
    vaikka laki toisin määrää. Tämä tapaus tuskin oli pelkkien rivimiesten tekeleitä.
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Keskusrikospoliisi sai huomautuksen salaisista kotietsinnöistä/1135269195309
    Eipä taida keskusrikospoliisin rikostarkastaja olla sellainen "vähemmän koulutettu alainen", kun sinusta virheen tekijät ovat. Poliisi ei todellakaan välitä laeista, koska ainoana sanktiona niiden rikkomisesta näyttää olevan EOA:n huomautus. Poliisien moraali on sairas ja asennevammainen ja siksi tarkoitus pyhittää keinot ja lakeja venytetään tieten tahtoen

    Äänestä

  • Sinähän olet aina ratsastanut 18000 kantelua oikeusasiamieheltä, ei syytteitä, ei huomatuksia, ym.. roskaa!

    Joko uskot että jumalasi poliisi, onkin rikollinen?

    Äänestä

****Innoissaan he eivät tajua, että konna kantelee aina, jos pienintäkin aihetta löytyy. Konna ei kaikkia lainkiemuroita tunne, mutta lakimiehethän kantelut laativatkin konnan puolesta.
Pajuoja puolestaan on ottanut poliisin silmätikukseen, jolloin mitkään selitykset eivät auta.*****

Normaali ihminen kyllä tajuaa, että sinulla on noussut kusi päähän!

Äänestä
  • ,tais kolahtaa *kaikkivoipaa*, ihan kasipalloon? älä välitä, toisilla vaan nousee ku** päähän. et sinä ainut suinkaan ole.

    Äänestä

Meille tehtiin laiton kotietsintä muutama vuosi sitten on se vitun kummaa kun siitä ei voi enää valittaa.

Äänestä

Poliisin tulisi olla lakia noudattava tässäkin asiassa!

Äänestä

YYYLÖÖÖSSSS

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tööt. kirjoitti:

Poliisilaitoksille moitteita virheistä kotietsinnöissä

Kotietsinnän laillisuuden voi saattaa käräjäoikeuden arvioitavaksi

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on ratkaissut kymmenen kantelua, joissa hän arvostelee eri poliisilaitosten menettelyä kotietsinnöissä. Kritiikki kohdistuu useimmiten siihen, että poliisi ei ollut antanut asunnon haltijalle mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä, vaikka tämä onkin lain lähtökohta.
Myös kiinniotetulle on lähtökohtaisesti tarjottava mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä. Useissa tapauksissa poliisi oli kuitenkin vienyt kiinniotetun epäillyn pois kotoaan ennen kotietsintää. Pajuoja toteaa myös, ettei poliisikoiran käyttäminen ole peruste kieltää asunnon haltijan läsnäolo.

Poliisi voi tehdä kotietsinnän, vaikka asunnon haltija ei ole paikalla. Tällöin poliisin tulisi dokumentoida kotietsintä huolellisesti, esimerkiksi kuvaamalla. Etsinnästä tulee myös tällaisissa tapauksissa ilmoittaa viipymättä, esimerkiksi jättämällä asuntoon ilmoitus.

Yhdessä tapauksessa Pajuoja arvostelee poliisia siitä, ettei etsinnällä aiheutettua sotkua ollut siivottu. Toisessa tapauksessa kotietsinnälle autossa ei ollut ollut laillisia edellytyksiä eikä siitä ollut tehty pöytäkirjaa.

Pajuoja on aiemminkin arvostellut poliisia samantyyppisistä asioista, mm. oikeusasiamiehen uusimmassa, vuoden 2010 kertomuksessa.

AOA Pajuojan päätökset kokonaisuudessaan:
dnro 4073/4/09, Helsingin poliisilaitos,
dnro 4194/4/09, Helsingin poliisilaitos,
dnro 100/4/10, Helsingin poliisilaitos,
dnro 1065/4/10, Keski-Suomen poliisilaitos,
dnro1230/4/10, Lapin poliisilaitos,
dnro1288/4/10, Oulun poliisilaitos,
dnro1658/4/10, Lapin poliisilaitos,
dnro 3586/4/10, Pirkanmaan poliisilaitos,
dnro 3644/4/10, Varsinais-Suomen poliislaitos ja
dnro 4332/4/10, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Kotietsinnän voi viedä käräjäoikeuteen
Elokuun alusta voimaan tulleen pakkokeinolain muutoksen myötä kotietsinnän laillisuuden on voinut saattaa käräjäoikeuden arvioitavaksi. Se, jonka luona kotietsintä on tehty, voi vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle edellytyksiä ja menetel-tiinkö siinä lainmukaisesti.

Nyt ratkaistuissa kanteluissa esiin tulleille kysymyksille on siis säädetty nimenomaiseksi oikeusturvakeinoksi mahdollisuus saattaa kotietsintä tuomioistuimen arvioitavaksi.

Lainmuutos johtui Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen helmikuussa 2011 antamista ratkaisuista, joissa katsottiin, ettei kotietsintää koskeva lainsäädäntömme sisältänyt riittäviä oikeusturvakeinoja.

Lainmuutos koskee vain kotietsintöjä, jotka on toimitettu lainmuutoksen tultua voimaan. Asia on saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi 30 päivän kuluessa siitä, kun vaatimuksen esittäjä sai tiedon kotietsinnästä.

Poliisin tulee tiedottaa valitusmahdollisuudesta

Apulaisoikeusasiamies Pajuojan mielestä ei riitä, että valitusmahdollisuudesta on säädetty. Viranomaisten on aktiivisesti huolehdittava, että pakkokeinojen kohteiksi joutuvien oikeusturva toteutuu myös käytännössä.

Hän katsookin, että poliisin tulisi ilmoittaa kotietsinnän kohteelle mahdollisuudesta saattaa etsinnän laillisuus käräjäoikeuden arvioitavaksi. Tämän voisi tehdä helposti lomakkeella jo kotietsinnän aikana tai viimeistään, kun siitä ilmoitetaan jälkikäteen.

Pajuojan mukaan ilmoitusvelvollisuuden käyttöönotto voitaisiin ensi vaiheessa toteuttaa esitutkintaviranomaisten sisäisellä ohjeistuksella. Asiasta tulisi kuitenkin jatkossa säätää lailla.

Apulaisoikeusasiamies Pajuoja on pyytänyt mm. oikeusministeriötä ja Poliisihallitusta ilmoittamaan toimenpiteistään 15.1.2012 mennessä.

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/pubman/templates/2.htx?id=766

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu