yksi kesä siivoushommissa riitti!

olen 23-vuotias opiskelijatyttö ja kesällä kun ei tunnetusti opintotukea yms. saa niin lähdin sitten L&T firmalle kesäksi siivoilemaan. kokemus oli todella huono! työaikani alkoi jo kuudelta ja kesti noin 12-13. ensinnäkin, aamulla heräsin töihin ihan tokkurassa ja oikeaa rytmiä ei löytynyt sitten millään, työ oli fyysisesti todella raskasta, joutui kantelemaan isoja ja painavia jätesäkkejä, koko ajan sai olla juoksemassa että kerkesi hommat tehdä koska aikaa oli mielestäni aivan liian vähän kohteen siivoamiseen! lisäksi sain aivan älytöntä stressiä työpaikaista, usein kohteesta valitettiin jos oli unohtunut roskapussi laittaa johonkin tai unohdettu joku muu asia. aina työpäivän jälkeen stressasin siitä että muistinko kaikki asiat! esimies oli yhteydessä vain kun vaati taas jotain lisätehtävää aluelleeni ja kun itse ilmoittelin että pusseja puuttui, tai pesuaineita niin ei näitä toimitettu lainkaan ajoissa vaan sai monesti muistutella! aivan hirveää työntekijän riistoa tuo homma! onneksi koulu alkoi ja lopetin hommat ja nyt ehkä jaksan taas tehdä päivisin muutakin kun maata sohvalla rättiväsyneenä raskaan työpäivän jälkeen..

jaksamista teille kaikille jotka uurastatte näiden hommien parissa!
7337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kuulostaa ihan omalta perus työpäivältä. itekki alotan joka aamu puol 6... nyt vuosi ja 7 kuukautta L&T:llä ollu..

Äänestä

Itsekin menen töihin 6.30-7.00 ja päivät sinne 12-14 asti. Välillä on raskasta, mutta on niitä kevyempiäkin päiviä. Herääminen ei onneksi ole ongelma, kun olen aamuvirkku. Pomot ovat mukavia, aina työntekijän puolella. Kyllä tämä työ näin väliaikaratkaisuna menee ihan hyvin :>

En kylläkään ole L&T:llä, mutta sen kaikki varmaan jo arvasivatkin ;>

Äänestä

Hei,
samanlaista tuntuu olevan muuallakin siivousalalla nykyisin. Tulosta tehdään teetättämällä työt pikana tai jättämällä tekemättä, jos kukaan ei huomaa. Näin saadaan katetta alhaiselle hinnalle. Olin itse N-Cleanilla ja vielä pahempaa oli. Koskaan ei tiennyt, minkä pituinen päivä ja aina joku sairaana. Tappiolla siivottiin, jos pomoa ymmärsin...

Äänestä
  • Kyllä sen huomaa. Meillä pitää siivota kahteen tuntiin ja eihän sitä voi ehtiä toista sataa neliötä kaksi siivojaa, roskat ja astiat kuuluu samaan! Pölyt on pyyhkimättä, kyllä minä sen huomaan ja kahvipannut pesen itse. Itse perustamasas firmaa, enkä kyllä siivousta ota miltään siivousfirmalta, vaan koetan saada jonkun opiskelijan käymään pari kertaa viikossa palkollisena.

    Äänestä

Kun on aamulla aikainen herätys, se tarkoittaa sitä että illalla on mentävä aikaisemmin nukkumaan. Ei sen kummempaa.
Todella kurjaa, kun sinua kesätyöntekijänä kohdeltiin noin. Mielestäni esimiesten pitäisi ehdottomasti katsoa todella tarkkaan mihin kohteeseen sijoittaa nuoret kesätyöntekijät. On tärkeää, että he saavat mieluisia muistoja. Tuntuu, että esimies, joka palkkasi sinut, kuvitteli sinun hallitsevan hommat ihan vain ikäsi perusteella. Hän ei tainnut ajatella yhtään. Ja tuntuu, että työnopastaminen on jäänyt kohdallasi puolitiehen. Aika on tiukalla, mutta L&T käyttää viikkosiivous/päivittäissiivousta. Se tarkoittaa taas sitä, että kaikkea ei jokapäivä tehdä. Kun se puoli on hallussa, ei tarvitse juosta hulluna, vaikka reipas saa ollakin.

Minä olen ollut L&T:llä jo viisi vuotta ja menen jo 4.30 töihin. Oma esimieheni on hiukan hajamielinen, mutta muuten ei ole valittamista.
Ei ole ihan oikein leimata koko yritystä, jos oma esimies on ääliö.

Äänestä

VAI IN

Äänestä

tota joo..mitä olisit voinut odottaa? Jotain muuta kenties..silmät aukeni sulla varhain. Ite oon yhellä isolla siivous firmalla, ja voin sanoa, että juuri tuota työtä on siivoojan työ. Kaikki kohteet on mitotettu niin tarkkaan, että hölkällä saa painaa menemään, ja hartiat on alituiseen jumissa, painavien säkkien roudaamisesta., mutta oon keksinyt isoimmat kärryssä, tai rullakossa raahata, niin säästän selkä parkaani huomattavasti.. Opastaminen on sitä, että ite katot loput kohde kansioista, tms, ja opetelet kanta pään kautta, koska ohjaaja on aina tosi kiireinen, ja ei siinä pika selostuksessa ehi nähdä kun jotenkin tilat, ja siivous komerot, tätä on nykysin karu todellisuus, ja paljon muutakin.. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siivousveimehut kirjoitti:

olen 23-vuotias opiskelijatyttö ja kesällä kun ei tunnetusti opintotukea yms. saa niin lähdin sitten L&T firmalle kesäksi siivoilemaan. kokemus oli todella huono! työaikani alkoi jo kuudelta ja kesti noin 12-13. ensinnäkin, aamulla heräsin töihin ihan tokkurassa ja oikeaa rytmiä ei löytynyt sitten millään, työ oli fyysisesti todella raskasta, joutui kantelemaan isoja ja painavia jätesäkkejä, koko ajan sai olla juoksemassa että kerkesi hommat tehdä koska aikaa oli mielestäni aivan liian vähän kohteen siivoamiseen! lisäksi sain aivan älytöntä stressiä työpaikaista, usein kohteesta valitettiin jos oli unohtunut roskapussi laittaa johonkin tai unohdettu joku muu asia. aina työpäivän jälkeen stressasin siitä että muistinko kaikki asiat! esimies oli yhteydessä vain kun vaati taas jotain lisätehtävää aluelleeni ja kun itse ilmoittelin että pusseja puuttui, tai pesuaineita niin ei näitä toimitettu lainkaan ajoissa vaan sai monesti muistutella! aivan hirveää työntekijän riistoa tuo homma! onneksi koulu alkoi ja lopetin hommat ja nyt ehkä jaksan taas tehdä päivisin muutakin kun maata sohvalla rättiväsyneenä raskaan työpäivän jälkeen..

jaksamista teille kaikille jotka uurastatte näiden hommien parissa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu