(PS) kymmenen kansanedustajaa vastusti Halla-ahon rankaisemista, Soinin valta ei ole kiistaton. Soinin on syytä varoa miten ja ketä hän lähtee pompottelemaan, Halla-ahosta on hyvää vauhtia tulossa Soinia suurempi politikko. Erään edustajan mukaan Soini sai tällä kertaa tahtonsa lävitse, mutta tulevaisuudessa ei omien vainoamista tulla enää hyväksymään.
10 vastusti Soini
Sisäpiiriläisii
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tarvitse olla kovin "suuri" ollakseen Soinia suurempi poliitikko. Paitsi jos tarkoitat fyysistä kokoa.
Näistä persuista ei aina voi tietää, mitä kokoa ne tarkoittavat kun mainitsevat suureksi. Siinä suhteessahan Soinia ei nyt kerta kaikkiaan voisi arvioida kovinkaan suureksi.
Mutta asiaan taas. Tilanne näyttää jotenkin kärjistyvän, vaikka akuutti kriisi saatiinkin jo hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Kytemään jää kuitenkin kaunaa, ja kapinamielialaa ruokkivat vielä muut pettymykset. Soinin on parasta olla varovainen sanoissaan ja teoissaan. Vaikka Halla-aho nyt näyttääkin päällisin puolin sävyisältä, sellaiseen itsetyytyväisyyteen ei pidä vielä tuudittautua, että voisi uskoa Halla-ahon ja hänen liittolaistensa olevan vaarattomia. Nythän se kaikki vasta alkaakin ja toki yllätys tulee aina yllätyksenä.
Se on vähän niin kuin suuri jytkykin.
Ja nämä kymmenenkö ovat se patamusta äärioikeisto? Onkohan syntynyt sillä paljon puhutulla hommafoorumilla?
Persuissa SS häntä heiluttaa koiraa. Ei mitään uutta. Sama narripeli jatkuu. Kansa maksaa.
Halla-aho viisaampi mies kuin soini,sen takia eroitti halla-ahon.Pelkää et jussi menee jo ohi viisaudessa piti varoittaa eroittamalla.Soinin tietäen osaa eroittaa puolueesta viisaimmat ja viksuimmat koska pelkää menettävänsä vallan puolueessa ja kannatuksen.
Sama mitä kirjoittelee ja korjailee !!
Se huolestuttaa, että löytyy hänen mielipiteidensä kannattija täällä ja muilla palstoilla näinkin paljon.
Persujen 10 SS miestä otti niskalenkin ryhmän lähes 30:stä soinistista. Näkee, kuka ryhmän suunnan määrää, se ei ole ainakaan Soini.