Murha taitaa olla väärä nimike Auerin tapauksessa.

Eikös tuo ole salaliitto murhan suorittamiseksi, jos tuo Auer on sopinut tuon väkivaltataustaisen "rikoskumppaninsa" kanssa miehensä murhan, uhkailleet lapsia ja myös valehdelleet poliisille sekä tuomarille?

Jos oli kyseessä 1 ihminen, mutta jos on 2 tai useampi suunnitellut tuollaisen niin "salaliitto murhan suorittamiseksi".

Olettaen että tuo "tuntematon" ihminen oli Auerin tuntema "rikoskumppani".
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei Suomessa mitään murha-salaliittoja tunneta. Jos murhan panee toimeen A:n siihen yllyttämä B, A tuomitaan *yllytyksestä* kuten tekijä B.

RL 5:5
"Yllytys
Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä."

Jos taas A osallistuu yhdessä B:n kanssa murhan toimeenpanoon, molemmat tuomitaan tekijöinä murhasta. Näin siitä riippumatta, voidaanko osoittaa juuri A:n tai B:n osuuden aiheuttaneen kuoleman.

RL 5:3
"Rikoskumppanuus
Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä."

Äänestä

Siis jos 100 juristiopiskelijaa tuikkaa yhtä kurssikaveria harpilla. Joutuu 100 juristiopiskelijaa linnaan, jos tuikattu epäonnekkaasti kuukahtaa. Olisiko noinkaan maailmassa. Toimiiko sama eliitissä yleensä? Vai onko kaikki kiinni 'kansan tunnereaktioista' kaikessa.

Äänestä

Sitten kun ihmiset sopivat keskenään: tapetaan tuo puukottelemalla sitä vuorotellen :)

Silloin kukaan ei yllytä, kaikki ovat murhaajia, näinkö se sitten menee, ei ole salaliitto kuten amerikassa "conspiracy to commit murder".

Joku pitää keksiä yllyttäjäksi ja muut tottelevat vaikka on yksimielinen demokraattinen päätös tehdä murha yhteistyössä?

Äänestä
  • Niin se menee, että yllyttäjää ei tarvitse olla, vaan jos on tehty yhteistuumin, niin on rikoskumppanuus. Yllytyksessä yllyttäjä itse ei tee, mutta taivuttaa toisen tekemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuomiomuuttuukaiviel kirjoitti:

Eikös tuo ole salaliitto murhan suorittamiseksi, jos tuo Auer on sopinut tuon väkivaltataustaisen "rikoskumppaninsa" kanssa miehensä murhan, uhkailleet lapsia ja myös valehdelleet poliisille sekä tuomarille?

Jos oli kyseessä 1 ihminen, mutta jos on 2 tai useampi suunnitellut tuollaisen niin "salaliitto murhan suorittamiseksi".

Olettaen että tuo "tuntematon" ihminen oli Auerin tuntema "rikoskumppani".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu