Koin aiemmin tänään ehkä elämäni toistaiseksi kovimman kivun. Istuin päätteen ääressä kun yks kaks aloin tuntea suussani omituista kuivumista, joka sen jälkeen siirtyi paineen tunteeseen kurkussa. Sen jälkeen paine siirtyi rinnan korkeudelle ja alkoi jo sattumaan, mutta pahin olikin vasta edessä. Rinnan jälkeen kipu laskeutui alavatsaan ja jatkui koko ajan kasvavana. Lopulta kipu oli niin kova, että siirryin tietokoneen ääreltä pois ja kävin sohvalle makaamaan. Siinä kipu sitten saavutti todellisen huippunsa. Se jatkui aaltoilevana aina välillä hälveten, mutta lopulta palaten entistä kovempana. En pysty edes vertaamaan kipua mihinkään aiemmin kokemaani. Se oli aivan käsittämättömän kova ja ainut mitä kykenin tekemään oli kieriä sohvalla sikiöasennossa ja toivoa kivun hellittämistä.
Tätä jatkui ehkä puoli tuntia ja silloin olin jo erittäin lähellä ambulanssin soittoa kun kipu hälveni jälleen ja tuntui tällä kertaa loppuvan. Se sitten tosiaan loppui ja tällä hetkellä tuntuu ihan normaalilta ilmavaivojen aiheuttamalta kivulta, joita minulla on silloin tällöin. Vatsassa tuntuu edelleenkin painetta, mutta kipu on onneksi hellittänyt. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.