Pia Pakarinen = huono häviäjä

-........-

Piahan uhosi miss suomi voittonsa jälkeen tekevänsä poikkeuksen miss universumeissa menestymällä siellä, toisin kuin muut miss suomet. Hänellä oli siis ylisuuret odotukset itsestään ja pitipä hän näin itseään myös kauniimpana kuin muita missejämme mutta kuinkas sitten kävikään...sama kohtalo oli hälläkin kuin muillakin misseillä eli maitojunalla kotiin vaan nuolemaan haavojaan...ja heti sen jälkeen missin kruunu pöydälle. Kertoo huonosta häviäjästä kuten myös nämä Pian kiukuttelutkin. Ilmiselvästi otti lujille kun ei ollutkaan niin kaunis kun oli kuvitellut. Samaa huonoa häviäjyyttä osoitti aikanaan myös Suvi Tiilikainen os. Miinala kun hän tulikin miss baltic sea kisassa kakkoseksi häviten perintöprinsessa Jenni Dahlmanille, hän uhosi sen jälkeen ettei osallistu enää yksiinkään missikisoihin...
Sanottaakoon nyt kuitenkin, että sekä Suvi kuin Piakin on kauneimpia miss suomia...Pian ulkonäkö ja käytös ei nyt kuitenkaan rimmaa yksi yhteen...

Pia on muutenkin kerännyt osakseen runsaasti negatiivista julkisuutta jatkuvalla valittamisella, kiukuttelulla ja diivailulla...olisiko syytä katsoa jo peiliin jos alkaa näyttää siltä ettei tule kenenkään kanssa toimeen? Pialla on ollut ongelmia ex managerinsa Noora Hautakankaan kanssa, Eino Makusen kanssa ja olipas niitä ongelmia jopa miss universum kisoissa huonetoverin kanssa...ei aina voi vyöryttää syytä vain yksin toisen niskaan mitä Pia tuntuu lahjakkaasti harrastavan...kyllä riitaan vaaditaan kaksi osapuolta!! Noora sanoi mielestäni aivan aiheellisesti Piaa värittömäksi missiksi jota hän silloin todellakin oli ja Piahan veti siitä herneen nenään ja antoi tulla täyslaidallisen raivokasta tekstiä...ymmärrän myös Makusen kannan asiaan ettei Pia voi alkaa sooloilemaan vastoin sopimuksia rahan kiilto silmissä...ei kai Pia niin tyhmä ole etteikö ymmärrä että missillä on selvät ja sopimuksen mukaiset sävelet missivuotensa aikana...kai hän sentään luki sopimuksen ennen kuin allekirjoitti sen? Huvitti myös ne Pian maailmanluokantähti vaatimukset että hänen pitää saada kaksi avustajaa mukaan miss universum kisaan vastoin kisajärjestäjien ja missiorganisaation suosituksia...

Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä että tämä missitouhu on aikansa elänyttä ja olisi joko aika lopettaa koko touhu tai uudistaa kisaa radikaalisti...Eikka joutaisi jo eläkkeelle...

14

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perhe jyväskylästä

      Pia on kaunis ja fiksu neito.Opiskele ja nauti elämästä.Onnea sinulle ja poikaystävällesi,hyvät ystävät ovat harvassa.

    • Huhhuh...

      Pia ei ole häviäjä, vaan selviytyjä. Tyttö uskaltaa mennä eteenpäin ja jättää taakse asiat, jotka eivät ole hänelle hyväksi. Luuserit jää paikoilleen polkemaan.

      • -......-

        Kyllä Pia todellakin käyttäytyy huonon häviäjän elkein...kun ei ollutkaan maailman kaunein niin heti tulee suorat sanat kaikesta ja kruunu lyödään pöytään...olisihan tämän tilityksen voinut toki paljon aikaisemminkin tehdä jos ei homma miellytä...tai vaikka perehtyä vähän missimaailmaan ennen kun ylipäätään osallistuu koko kisaan.

        Kyllä Piankin on täytynyt ymmärtää, että kun raapasee nimensä siihen sopimukseen niin sen mukaan sitten eletään. Olisi jättänyt kirjoittamatta jos säännöt tökkii. Missisopimus on kuin työsopimus...ei siinä voi oman maun mukaan sooloilla. Ethän voi normi työssäkään sooloilla miten sattuu tai kenkää tulee...vasta oli lööppi että "Pian missikruunu vaarassa mahdollisen sopimusrikkomuksen vuoksi" Pia ei halunnut kaiken päättyvän nolosti että häneltä viedään kruunu vaan päätti lyödä sen itse tiskiin ensin...joka sekin on huonon häviäjän ele.

        Olen ymmärtänyt kaiken negatiivisen julkisuuden myötä, että Pia on niin hankala ihminen ettei tällainen työ sovi hänelle eikä ylipäätään mikään missä joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä kun se tuntuu olevan hänelle ylivoimaisen vaikeaa...eli toki oli viisasta lähteä, mutta miksi vasta nyt?


      • 16
        -......- kirjoitti:

        Kyllä Pia todellakin käyttäytyy huonon häviäjän elkein...kun ei ollutkaan maailman kaunein niin heti tulee suorat sanat kaikesta ja kruunu lyödään pöytään...olisihan tämän tilityksen voinut toki paljon aikaisemminkin tehdä jos ei homma miellytä...tai vaikka perehtyä vähän missimaailmaan ennen kun ylipäätään osallistuu koko kisaan.

        Kyllä Piankin on täytynyt ymmärtää, että kun raapasee nimensä siihen sopimukseen niin sen mukaan sitten eletään. Olisi jättänyt kirjoittamatta jos säännöt tökkii. Missisopimus on kuin työsopimus...ei siinä voi oman maun mukaan sooloilla. Ethän voi normi työssäkään sooloilla miten sattuu tai kenkää tulee...vasta oli lööppi että "Pian missikruunu vaarassa mahdollisen sopimusrikkomuksen vuoksi" Pia ei halunnut kaiken päättyvän nolosti että häneltä viedään kruunu vaan päätti lyödä sen itse tiskiin ensin...joka sekin on huonon häviäjän ele.

        Olen ymmärtänyt kaiken negatiivisen julkisuuden myötä, että Pia on niin hankala ihminen ettei tällainen työ sovi hänelle eikä ylipäätään mikään missä joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä kun se tuntuu olevan hänelle ylivoimaisen vaikeaa...eli toki oli viisasta lähteä, mutta miksi vasta nyt?

        Pialla on erittäin paljon töitä. Sellaisia keikkoja, joista hän saa palkkaa. Ei niitä mainosta, mutta hänet tullaan vielä näkemään.

        Itsekin vaihtaisin työpaikkaa, jossa saa palkkaa ja arvostusta. Pialla oli varaa tehdä tälläinen ratkaisu. Tulette näkemään...


      • -..........-
        16 kirjoitti:

        Pialla on erittäin paljon töitä. Sellaisia keikkoja, joista hän saa palkkaa. Ei niitä mainosta, mutta hänet tullaan vielä näkemään.

        Itsekin vaihtaisin työpaikkaa, jossa saa palkkaa ja arvostusta. Pialla oli varaa tehdä tälläinen ratkaisu. Tulette näkemään...

        Onkohan niitä töitä enää kauan...Pian tapa työskennellä kun ei ole se ihanteellisin eikä edes välttävä...
        Luulee pikkasen liikoja itsestään kun on heti vailla tähtitieteellisiä palkkioita...ahneella on paskanen loppu, niinhän se sananlasku väittää...

        http://www.iltalehti.fi/viihde/2011092314434812_vi.shtml


    • -.......-

      Eli Pia käytti vain hyväksi missiorganisaatiota ja sieltä saatua julkisuutta ja otti sitten hatkat. Kävi kyllä mielessä että Pia halusi missiksi vain siksi että voisi "todistaa kansalle" että kyllä siellä miss universumeissa suomalainenkin pärjää kun on vain tarpeeksi kaunis kuten hän itse totesi heti voittonsa jälkeen että aikoo menestyä niissä kisoissa...ja sen kisaan jälkeen sitten "kaikki oli nähty" ja kruunu pöydälle. Mutta sitä ei Pia tunnu oivaltavan ettei hänellä olisi kauneusalan töitä varmasti juuri lainkaan jos ei häntä olisi kruunattu missiksi...että sekin on makuasia kuka tässä käyttää ja ketä...ei Pia siis ainakaan voi sanoa etteikö tässä olisi jotain hyvääkin, mutta negatiivisella ihmisella on tapana nähdä kaikessa vain ne huonot puolet...se on totuus ettei Pia olisi kauneusalalla mitään ilman julkisuutta, tai ainakin tullakseen joksikin olisi täytynyt tehdä paljon enemmän työtä...tämä oli se helpompi tie.

      Minun henkilökohtainen mielipide on se, että olisi ollut hyvä viedä kansan hänelle suoma työ kunnialla loppuun, koska vuosi on hyvin lyhyt aika ja siitäkin puolet on jo mennyt...sen jälkeen voi sitten tehdä mitä huvittaa...mutta tästä kaikesta jäi sellainen maku että Pialla on negatiivinen asenne kaikkeen, hän on yhteistyökyvytön, "herkkänahkainen", hankala, itsekäs ja ahne...

    • samaa mielta!

      Ja hanhan sanoi Korkojen Kera- ohjelmassakin, etta oli ajatellut "erota" missinvirastaan jo kesan alussa, mutta omien sanojensa mukaan kuitenkin tahtoi tayttaa velvollisuutensa miss Universumissa. Bullsh*t, jos oli kerran paattanyt erota, olisi eronnut jo silloin, mutta han vain halusi kayttaa hyvakseen tsanssia olla Miss Universe 2011, ja viitsi olla Miss Suomi vain sen glorian toivossa mita tuo menestys hanelle toisi.

      Kun ei tullutkaan, ei kiinnosta koko Mis Suomen juttu patkaakaan, vaan kiukutellaan ja itketaan ja luovutetaan peli.

      Uskon, etta han ei ymmartanyt etta Miss Suomen tyo on tyo siina missa muutkin. Kuvitteliko han etta hanta palveltaisiin kuin kuninkaallista, tuotaisi ruoat sankyyn, maksettaisi jokaisesta sanasta ja hymysta jonka han "luovuttaa" itsestaan, vain koska han on niin kaunis kaikkien mielesta?

      Sori Pia, vaikuttaa etta kyseessa n luonne joka vain halua etta hanta palvellaan, ihaillaan yms, myonnytyksia, ja toita ei haluta tehda.

      • ...naikkonen

        Hienona esimerkkinä oli Pia. Aivan eri kastia kuin edellisvuoden Pumpanen, joka valehteli pituutensa ja kertoi yksityiskohtaisesti henkilökohtaisesta elämästään tyyliin: "meillä pestään vessanpönttö joka päivä". Hei, mua ei ainakaan kiinnosta tietää kenenkään pöntönpesuasioita.

        Nyt on Pumpasen kaltanen hallitseva Miss Suomi Sara Sieppi. Seurustelee Hunks-tanssijan kanssa. Nää Pumpaset ja Siepit häviää Pialle 100-0. Niille sopii Makusen mielistely ja poikaystäväksi kelpaa joku naurettava Pezku tai Hunks. Pia on ihan eri tasolla. Ja viimeinen oikea Miss Suomi. On selvää, että tämänm jälkeen kisoihin hakee vain tosi bimbot ja finaaliin joudutaan valitsemaan oikeasti lyhyitä, kuten Pumpanen 164cm, vaikka nuttura päässä olikin 167cm.


    • jk

      eikä ole häviäjä

    • -.........-

      Sara sieppi kommentoi tämän päivän Lapin Kansassa mielestäni oikein osuvasti, että hän pitää missivuotta investointina, koska silloin luo suhteita tulevaa työuraa varten...Pia ei ahneuksissaan malttanut odottaa koko vuotta. Samasta lehdestä luettuna missi saa kaikista keikkapalkkioistaan puolet. Keikkapalkkio on yleensä sellaiset 500-800 euroa. Keikkoja ei ole joka päivä, mutta viikossa voi olla useita...sekin on kuulemma pitkälti kiinni missin omasta aktiivisuudesta. Pöydälle ei mitään valmiina kateta, eihän missivuoden jälkeenkään kukaan ole hankkimassa missille töitä jos ei itse viitsi ottaa lusikkaa kauniiseen käteensä. Pia ilmeisesti oletti, että duunit hommataan valmiiksi ja hän kääräsee sitten palkkiot omaan taskuun...jutussa mainittiin, että missiorganisaatio ottaa myös kuluja itselleen, eli eiköhän se ole silloin aivan oikeutettua että rahaa menee osin sinnekkin...kyllä asia on niin, että molemmat hyötyvät toisistaan, missi organisaatiosta ja organisaatio missistä...eihän siinä muuten olisi mitään järkeä...sama meininki se on muillakin artisteilla...

    • ostaanonyymisti.com

      Kateellisten panettelua, Pia on just ihana ja kaunis.

      • -........-

        No tulihan se sieltä...kun ei ole muuta sanottavaa niin vedetään sitten tämä iänikuinen kateus kortti. Nyt ei olekkaan kyse siitä etteikö Pia olisi kaunis...vaan hänen huonosta tyylistä hoitaa asioita kuten olemme nyt viime päivinä saaneet useista lähteistä todeta...tämä nyt vain on kiistämätön tosiasia halusit tai et...
        Pia on yksi kauneimmista misseistämme, mutta se sisäinen kauneus onkin sitten joillekin hankalampi juttu...


    • Pian puolesta

      Pia sentään oli asiallinen kuin missin kuuluu olla. Ei lööpeissä ainoastaan alusvaatteet päällä ja otsikoissa uusimpien jääkiekkoilija ja hunk-tanssija kaatojen takia. kuten uusi miss-suomemme.

      Tsemppiä Pia!

    • -......-

      Kyllä, olen samaa mieltä siitä että ihan huvittaa nämä hunks ja jääkiekoilija missit ja hyvä kun Pia ei ole ainakaan toistaiseksi sillä linjalla, mutta mielestäni oli aika hätiköityä lyödä missin kruunu pöytään...olen enemmän Saran ja Finartistien missimanagerin linjoilla siitä, että missivuosi on investointi jossa luodaan tulevia työkontakteja...Pialla se voi olla hankalaa jatkossa kun hänestä ei saa luotettavaa työntekijää...ja näiden viimeaikaisten niskurointien seurauksena se on nyt myös kaikkien tiedossa. Nähtävästi kauneusala ei ole Pialle se oikea paikka muutenkaan...liian herkkänahkainen työhön jossa kuulee jatkuvasti kritiikkiä teki niin tai näin ja kun Pia ei ilmiselvästi osaa ottaa mitään palutetta vastaan vetämättä hernettä nenäänsä...ja aina pukkaa "itkupotku" raivarit...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      250
      2421
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1595
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1404
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1285
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1202
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1132
    7. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      978
    8. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      81
      962
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      922
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      99
      815
    Aihe