Minulla on aasa lainaa ja vaikeuksia sen takaisin maksussa, miten niilla etenee asia jos ei saa maksettua, ensin tietenkin tulee maksumuistutus, mutta tuleeko sen jälkeen perintään??
eikös maksumuistutuksen jälkeen tule vielä kaksi kirjettä ennenkuin asia etenee oikeuteen mahdollisesti
Aasa laina
52
5230
Vastaukset
- 13+16
Ei välttämättä tule lisää kirjeitä, yksi muistutuslappu on riittävä. Mutta 60päivää on se aika kun tuomioistuimesta voi aikaisintaan saada luottotietoihin merkinnän. Että kyllä kannattaa olla yhteydessä lainan myöntäjään yhteydessä kun 30päivää on kulunut eräpäivästä ja tiedustella että miten juuri he toimivat. Ja kun ilmoittaa maksuvaikeuksistaan yleensä saa hiukan lisä aikaa, mutta jos et ole mitenkään yhteydessä heihin, heidän pakko laittaa asiat eteenpäin. Ei kannata pelätä sinne soittamista, ihmisiä sielläkin vain on ja työtään he tekevät, et varmasti ole ainoa kenellä on tullut maksuvaikeuksia, kyllä he varmasti ihan asiallisesti auttavat sinua.
- aasalainaamyös
tuntuu vähän siltä ettei heiltä ymmärrystä riitä maksuvaikeuksissa minkään vertaa
- 15+12
No näinkin se tietty voi olla, varsinkin jos on pienet kuukausi erät lainassa.
- kaikkilopussa
Viesti tuli aasalta että suorituksen puuttuessa laina irtisanotaan ja lähetetään käräjäoikeuteen ulosottokelpoisen tuomion saamiseksi.
Onko se todella muutamasta päivästä kiinni ettei sen vertaa jousteta
Tarkoittaako se sitten että minulle tulee siitä maksuhäiriömerkintä?
- 14+16
No soita sinne ja sovi asiasta!!! Jos et ole heihin yhteydessä heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin laittaa asiat eteenpäin, koska mistä pirusta he voivat tietää maksatko vai etkö? Ja kyllä, jos he laittavat asian käräjille sinulle tulee maksuhäiriömerkintä joka pysyy 2vuotta maksamisen jälkeen. Jos et edelleenkään maksa ja kun tuomioistuimesta on tullut päätös että on ulosotto kelpoinen velka, he laittavat velan ulosottoon ja tästä seuraa että maksuhäiriömerkintä pysyy 5vuotta maksamisen jälkeen. Eli soita sinne ja sovi että maksat "muutaman" päivän päästä, kyllä he varmasti hiukan joustavat.
- TuulaK
Minulla on kyllä vain hyvää sanottavaa Aasan joustokyvystä. Kesällä tuli kirje, jossa vaadittiin heti jotain tiettyä summaa (suorituksen puuttuessa laina irtisanotaan ja lähetetään käräjäoikeuteen ulosottokelpoisen tuomion saamiseksi) niin kun soitin sinne, sanoivat, että ensi hätään riittää pienempikin maksu, joka ikään kuin siirsi pahinta ja sain toiminta-aikaa pari viikkoa, jonka aikana sainkin erät ajan tasalle.
- kaikkilopussa
olen kyllä soittanut heille ja myös maksanut jo pienemmän summan siitä pois, mutta ei ota siellä kuuleviin korviin, hokevat vaan että pitää maksaa tai menee käräjille.
Täytyy vielä huomenn yrittää sopia asiaa - adsfgdsf
joo älä vaan ihmeessä hoida maksuja. tule taas tänne mahdollisimman pian kertomaan uutisia ja kyselemään miten "asiat etenee".
- Uskomatont
Aika hienosti heillä luotonantajan rooli hoituu. Alunperin 200 eurosta tulee parin viikon välein ilmoitus että nyt lisätty 150 euroa sopimussakkoa ja taas parin viikon päästä pari sataa euroa. kuukaudessa velka kasvanut 200 eurosta 700 euroon. Juristini tutkii lainasopimusta ja ei tämä kyllä tähän jää.
Ja kyllä, pikavippi olisi tullut halvemmaksi!- Juristin puoliso..
Vai että 200 euron vipinottajalla on ihan oma juristikin:). Salli mun nauraa mutta hauskempaa en ole lukenut vähän aikaan.
- Oma-meklari
Juristin puoliso.. kirjoitti:
Vai että 200 euron vipinottajalla on ihan oma juristikin:). Salli mun nauraa mutta hauskempaa en ole lukenut vähän aikaan.
Vanha ketju mutta tuo pisti nauruhermoon tosi rajusti, että tyyppi elänyt pika lainoilla ja hänellä on oma juristi - voi luoja noita pakanoita.
Kuinka lie selvinnyt velkoineen ja juristeineen kun eletään jo vuotta 2018.
- onneton tilanne
Sain heiltä lainan, mutta nyt, kun takaisinmaksun kanssa on ollut hankalaa ja olisin halunnut pienentää kk-erää, niin ei onnistunut. Kun erä 60 pv myöhässä, menee ulosottoon eli eivät käytä mitään perintätoimistoja.
- 14+5
Joo hain itsekin 1500€ 24kk maksuajalla, myönsivät lainan ja kehoittivat soittamaan. No soitin niin täti sanoi että olemme myöntäneet 1000€ 6kk maksuajalla (140€kk) ???! wht fck..
En ottanut..
Oliko lainasumma/erät eri mitä olit hakenut ja sitten tuli maksuvaikeuksia juuri tuon ison kk-erän takia ? - hmphm
14+5 kirjoitti:
Joo hain itsekin 1500€ 24kk maksuajalla, myönsivät lainan ja kehoittivat soittamaan. No soitin niin täti sanoi että olemme myöntäneet 1000€ 6kk maksuajalla (140€kk) ???! wht fck..
En ottanut..
Oliko lainasumma/erät eri mitä olit hakenut ja sitten tuli maksuvaikeuksia juuri tuon ison kk-erän takia ?6x140€=840€. wht the fck right back at ya!
- 14+5
hmphm kirjoitti:
6x140€=840€. wht the fck right back at ya!
No älä ota homo ihan kirjaimellisesti. Hain siis ihan eri kuukausi summalla ja sainkin hyväksytyn vastauksen...sitten se olikin ihanmuuta kun soitin sinne
Toi oli siis pointti..
- Uskomatonta-
Soitin kuluttaja-asiamiehelle ja ei ole kuulemma hyvän lainanantotavan mukaista nuo heidän kulunsa.
Myös erittäin huono asiakaspalvelu ja hyökkäävä sävy heidän "huomautus"-kirjeissään.
Kun menee käräjille niin pitkitän ja pitkitän käsittelyä loputtomiin, juristini on muotoillut sopivan nivaskan heille.- hmm..
Onkos se juristi suun veli kun ryhtyy pikavippi laina asioita käsittelemään. Jos vipeillä elää niin ei kyllä juristiinkaan varaa...
- Uskomatont
Tuo Aasa-laina oli kyllä totaalinen virhearvio, ja olisi pitänyt valita se pikavippi sen sijaan. No samaa virhettä en toista kertaa tee. Olis mulla rahaa maksaa se laina saman tien pois, mutta ko. pulju sietää saada jotain oikeeta tekemistä ja palautetta "asiakaspalvelustaan" Maltan tuskin odottaa vastinetta.
Aika lähelle osuit, se on mun sisko.- Aasa on perseestä
Sain tänään heiltä kirjeen, jossa lukee "Järjestelmämme on huomannut poikkeuksellisen maksusuorituksen,liitteenä uusi maksuohjelma jota toivomm eteidän noudattavan."
Ainut vaan, että liitettä ei ollut ja tarkistin maksuni viimieseltä kolmelta kuukaudelta, jotka olin maksanut täysin sentilleen maksuohjelman mukaisesti.
Kyseinen lafka on täysin amatöörimäinen ja säälittävä pulju, joka lähettää kiusallaan mitä käsittämättömimpiä kirjeitä asiakkailleen.
Noh, yksi maksuerä' enää eikä koskaan tarvitse kuulla ko roskalainasta enää mitään.
- uskomatont
Ellos lainassa sentään on pienet maksuerät ja mahdollisuus pitää maksuvapaita kuukausia, mutta aasalle nuo maksuvapaat eivät tule kuuloonkaan. Lisäksi maksuhuomautuskulu on 30 euroa, vaikka kuluttaja-asiamiehen mukaan 5 euroa on sopiva maksuhuomautusmaksu. Seuraava huomautuskulu onkin sitten 100 euroa, seuraava 150 euron "sopimussakko", siitä taas 200 euroa "kuluja", ym ym ym
- Onpa ihme sakkia
Eipä Aasalla kyllä ole käytössä mitään sopimussakkoja kuten ei muillakaan lainanantajilla. Toisekseen miksi kenenkään pitäisi saada maksuvapaita ? Laina maksetaan aikataulussa takaisin ja sillä selvä. Aasan perintäkulut ovat oman kokemukseni mukaan TÄYSIN lainmukaiset eli maksuhuomautus 5 euroa jne.
Ota lääkkeesi ja lainasi vaikka Risicumilta. Ehkä parempi niin. - Uskomatont
Onpa ihme sakkia kirjoitti:
Eipä Aasalla kyllä ole käytössä mitään sopimussakkoja kuten ei muillakaan lainanantajilla. Toisekseen miksi kenenkään pitäisi saada maksuvapaita ? Laina maksetaan aikataulussa takaisin ja sillä selvä. Aasan perintäkulut ovat oman kokemukseni mukaan TÄYSIN lainmukaiset eli maksuhuomautus 5 euroa jne.
Ota lääkkeesi ja lainasi vaikka Risicumilta. Ehkä parempi niin.Kyllä heidän huomautuslaskussaan oli sopimussakko 150 euroa. Ja pelkkä huomautusmaksu 30 euroa. Sitten parin viikon päästä oli taas kasvanut 200 euroa koko potti. Aivan käsittämätöntä. No onneksi muista firmoista ja pankista saa maksuvapaata tarvittaessa. hyvä että on vaihtoehtoja, mutta ei ikinä enää Aasaa.
- Ei sopimussakkoa
Uskomatont kirjoitti:
Kyllä heidän huomautuslaskussaan oli sopimussakko 150 euroa. Ja pelkkä huomautusmaksu 30 euroa. Sitten parin viikon päästä oli taas kasvanut 200 euroa koko potti. Aivan käsittämätöntä. No onneksi muista firmoista ja pankista saa maksuvapaata tarvittaessa. hyvä että on vaihtoehtoja, mutta ei ikinä enää Aasaa.
Aasalla ei ole minkäänlaista sopimussakkoa käytössä. Sekoitat johonkin toiseen yritykseen.
- uskomatont
Huvittavaa että höpisevät jostain "nimelliskorosta" kun jokainen voi huvikseen laskea mikä on todellinen vuosikorko kun 200 euroa kasvaa reilussa kuukaudessa 700 euroon.
- leenasz
On kyllä ihme, miten maksuvapaa kuukausi ei millään ole edes kuviteltavissa oleva, vaikka maksais seuraavassa kuukaudessa kaksinkertaisesti, ja korot tietenkin. Todella huono asiakaspalvelu ja 2 viikon viiveestä maksussa hirveet uhkailut ja ukaasit irtisanomisesta. En suosittele.
- ljgh
Ei todellakaan kannata.
- Tyytyväinen asiakas
Paras lainapalvelu tällä hetkellä Suomessa. Itse olen ainakin saanut pelkästään hyvää palvelua tuolta. Toisaalta... hoidankin maksuni aina ajallaan kaikkialle.
- Uskomatont
Yksi ainoa laina minulla asuntolainan lisäksi ja niin typerä olin että valitsin Aasan. Aikanaan kun oli ellos-laina, niin oli todella joustavat maksuehdot ja maksuvapaan mahdollisuus ja pienet kuukausierät. Aasalla ei mikään näistä toteudu. Kyllä kaduttaa.
- Viikari Erkki
Uskomatont kirjoitti:
Yksi ainoa laina minulla asuntolainan lisäksi ja niin typerä olin että valitsin Aasan. Aikanaan kun oli ellos-laina, niin oli todella joustavat maksuehdot ja maksuvapaan mahdollisuus ja pienet kuukausierät. Aasalla ei mikään näistä toteudu. Kyllä kaduttaa.
Eiköhän se ole kaikilla luotonantajilla tällä hetkellä jousto aika minimissään. Ihmiset ovat niin ylivelkaisia. Riippuu tosin varmasti tilanteesta, siskollani ei American Express suostunut joustamaan ollenkaan maksuissa. Itselläni taas Aasa on ollut erittäin hyvä vaihtoehto, vapaakuukausia ei saa (eikä niin väliksikään), mutta toisaalta eräpäivän voi siirtää ilmaiseksi kuukauden loppuun.
Yrittäkääpä nyt ihmiset ymmärtää että lainat pitää maksaa suunnitelman mukaisesti takaisin. Siksi ne ovat lainoja, eivät lahjoituksia. - Aasa on hyvä
Olen samaa mieltä. Aasa on ehdottomasti edullisin ja paras yksityinen rahoitusyhtiö Suomessa tällä hetkellä. Esimerkiksi Risicumin/Ikassan toimintaan verrattuna Aasa on erinomainen paikka ottaa lainaa.
- Sontaa
Aasalla ei ole mitään joustoa. Olen myös ihmettellyt kun kaikki kehuu niin hyväksi paikaksi. Lainaa saa mutta todella lyhyillä maksuajoilla ja isoilla kuukausi erillä. Kokemuksesta voin sanoa että ihmiset välttäkää tätä paikkaa.
- 1kyrpä
Oli 3 eräinen laina
kerkes kaikkissa olla eräpäivä
ennenku eräänty kokonaan
koittivat saaha jo ekalle erälle maksuvaatimuskuluja ja toisellekki
mutta käräjien aikaan kaikki oli oikeen laskettu
kannattaa olla tarkkana heidän kanssa
- ÄmKoo2
Mikäs siinä on kun pitää lähteä vinkumaan että ei lainat jousta? Oletteko tulleet ollenkaan ajatelleeksi sitä että ne lainat pitää maksaa pois silloin kuin sovittu, eikä valittaa kun ei osaa maksaa velkojansa ajallaan.
- köyhis
Vanha ketju, mutta laitanpa silti tähän. Minulle kävi Aasan kanssa niin, etten maksusopimuksen avullakaan saanut maksettua velkaani, yhden erän taisin maksaa. Velka roikkui tovin, ja Aasa laittoi kirjeen, että maksamalla pääoman ja satkun päälle, velka on kuitattu. Puolet summasta maksuun heti, ja loput kahdessa osassa seuravina kuukausina. Maksoin sen puolet, sitten en enää pystynytkään. Nyt tuli käräjäoikeuden päätös, jossa peritään koko alkuperäistä summaa kaikkine kuluineen sekä oikeudenkäyntikuluineen. Minne hittoon ne maksamani monta sataa katosivat?
- Torspo6666
köyhis kirjoitti:
Vanha ketju, mutta laitanpa silti tähän. Minulle kävi Aasan kanssa niin, etten maksusopimuksen avullakaan saanut maksettua velkaani, yhden erän taisin maksaa. Velka roikkui tovin, ja Aasa laittoi kirjeen, että maksamalla pääoman ja satkun päälle, velka on kuitattu. Puolet summasta maksuun heti, ja loput kahdessa osassa seuravina kuukausina. Maksoin sen puolet, sitten en enää pystynytkään. Nyt tuli käräjäoikeuden päätös, jossa peritään koko alkuperäistä summaa kaikkine kuluineen sekä oikeudenkäyntikuluineen. Minne hittoon ne maksamani monta sataa katosivat?
No niiden vaatimat kulut ja summat on lukenu siinä haasteessa jonka silloin sait. Olisikohan kannattanut silloin ottaa asia esille? Jos olet esimerkiksi liian tyhmä ymmärtääksesi lukemaasi tai et osaa lukea, niin olisit pyytänyt apua joltain.
- Vippaaja
En ota kantaa alkuperäiseen viestiin, vaan kerron oman ihmetyksen aiheeni.
Aasalta soitetiin eilen, että ovat myöntäneet näin Joulun alla minulle lainan. Sähköpostiin tulee seur. päivänä lainasopimus allekirjoitettavaksi. Sanoin, etten tarvitse lainaa. Sopimus tulee, katso sähköpostisi, vastattiin. Kummallisinta on, etten ole tehnyt koskaan lainahakemusta kys. firmaan, joihinkin muihin kyllä. En aio avata linkkiä, josta pääsisi allekirjoittamaan. Tämä haiskahtaa joltain tietojen kalastelulta, voi tulla kalliiksikin. Muut lainafirmat kysyvät sentään vero-ja tulotiedot, nyt tyrkytetään lainaa noin vaan.- hämäräälainanvälittelyä
Oletko täyttänyt Lendo lainanvälittäjän hakemusta. Sieltä tuli mulle just Aasa. En klikkannut että olisin halunnut sitä lainaa (pirun kallis) mutta kuitenkin sähköpostiini tuli sopimus allekirjoitettavaksi. Saa nähdä tuleeko yllättäen rahaakin tilille vaikkei allekirjoita sopparia
- aysel
3 kertaa lindorf lasku sen jälkeen jos et ole maksanut vielä sitten tule häiriömärkintä
- cjcjgfjj
Meneekö laina siis jollekin perintätoimistolle jos ei saa maksettua? Lindforf, Ok Perintä?
- Erillääniistä
Ei pitäisi sotkeutua mihinkään näihin Nettilainamainosten uhriksi.Siinä on aika sopassa niitten kanssa. Omaan pankkiin mennä,jos rahaa tarttee lainata...
- Tutkia
Aasa on tosi rosvoinen lainayhtiö; ei kannattaa ottaa laina heistä.
Minä maksan kaikki laina pois kerralla koska huomasin että he ovat kuin "virallinen rosvo"!
Aasalle on hyvin huono asiakaspalvelu ja yhtiö on hyvin materialisti.
Kuitenkin Sinä teet päätös!!
Jos haluat tämän yhtiö käytä hyväksi sinusta ja kutista sinua niin aloita otaa lainaa. - 66465766
Onko kysytty liitteitä tai ovatko soittaneet?
Minkä kokoisen lainan otitte?- ghj7
2000e. Palkkakuitti ja verotustodistus. Soittavat jossakin vaiheessa hakuprosessia.
- ÄlkääKäyttäkö
älkää ottako aasasta lainaa. Ensinnäkin lainanpääoman koron päälle tulee jopa yli 100€ muita tilinhoitomaksuja yms rippuen millaisen lainan ottaa. Lisäksi kun maksat etukäteen pois niin yrittävät vedättää mahdollisimman monenlaisilla kuluilla.Luulin jo maksaneeni pois ja 2 vkoa myöhemmin tulee tieto että saldoa onkin vielä useampi kymppi kerääntynyt 2 vko:ssa jonkun saamatta jääneen euron takia.Kallein laina mitä markkinoilta löytyy
- eimissäännimessä
Ei kannata ottaa. Itsekin joskus erehdyksessä otin. Myöhemmin tuli vaikeuksia takaisinmaksun kanssa. Ensin sanoivat, että velka siirtyy varmaankin Ok Perinnälle. No odotin, mutta eipä siirtynytkään vaan oli mennyt käräjäoikeuteen ja sieltä ulosottoon ( käräjäoikeudesta tuli kirje) Aasalta en saanut minkäänlaisia perusteita asialle. Heidän ei kuulemma tarvitse perustella ratkaisuaan. Joten älkää haksahtako kyseiseen firmaan.
- Anonyymi
eimissäännimessä kirjoitti:
Ei kannata ottaa. Itsekin joskus erehdyksessä otin. Myöhemmin tuli vaikeuksia takaisinmaksun kanssa. Ensin sanoivat, että velka siirtyy varmaankin Ok Perinnälle. No odotin, mutta eipä siirtynytkään vaan oli mennyt käräjäoikeuteen ja sieltä ulosottoon ( käräjäoikeudesta tuli kirje) Aasalta en saanut minkäänlaisia perusteita asialle. Heidän ei kuulemma tarvitse perustella ratkaisuaan. Joten älkää haksahtako kyseiseen firmaan.
Mulla juuri sama tilanne, lainaa ollaan irtisanomassa.toivottavasti menee perintään jotta saisi uuden maksusuunnitelman... Kurjaa että ensin sanotaan että menee perintään ja sitten ei menekkään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla juuri sama tilanne, lainaa ollaan irtisanomassa.toivottavasti menee perintään jotta saisi uuden maksusuunnitelman... Kurjaa että ensin sanotaan että menee perintään ja sitten ei menekkään!
Miksi lainoittaja pistäisi lainan heti perintään? Parempihan se lainoittajalle on, että antaa pari vuotta ensin korkojen rullata, ja sitten pistää korkoineen oikeudelliseen perintään. Kyllähän se köyhää varmasti vituttaa, kun parin tonnin kulutusluotosta tuleekin kymmenien tonnien lasku ulosottoon. Itse olen sijoittanut rahaa jokaiseen suomalaiseen pikavippiyhtiöön. Top Financekin tarjoaa sijoittajille nyt jopa 9%:n vuosittaista tuottoa. Saan kuukaudessa useampia satasia korkoa sijoituksilleni. Nehän revitään teidän selkänahoista köyhät. Tämä ei haittaa mua ollenkaan. Rährähräh.
- Anonyymi
Ei kannata ottaa pieniä lainoja lisää vaan jos on joutunut niitä ottaan niin kannattaa "yhdistää ne" eli hakee yhden edulllisemman isomman jolla maksaa pois pienet. Vastaus tuli heti ruudulle monta eri tarjousta joista voi valita parhaan jos halua esim toimivaksi todetttu https://www.banken.fi/lainahakemus eikä tarvinnut heti päättää tarjoukset on voimassa kuukauden mutta miksei jos halvempi
- Anonyymi
No hyi perkele mikä pulju,,,
- Anonyymi
Ryssien firma, eivät puhu suomea. uhkailua,laitonta perintää, ylimielistä ja hyökkäävää. Aville vaan viestiä ja kuluttaja-asiamiehelle kaikki,jolla on enää yhtään velkaa tänne paskakärpästen firmaan. Täysin joustamatonta, kieroa ja epäammattilaista. Rikosilmoitukset tästä firmasta ja sen toiminnasta suosittelen tekemään asap.Loppuu se ryssien keukarointi.Vitun tunarit.Eivät tajua suomen lakeja lainkaan. Kahden päivän välein tuli perintäkirjeet ja uhkailua uhkailun perään. Ei kannattaisi alkaa Suomessa asiakkaille vittuilemaan. Ihan teini-ikäisten pissisten toimintaa koko asiakaspalvelu aina kirjoitusvirheitä myöten. Rahastusta. Törkeää ja pian laitonta. kaikki ilmoitukset tästä paskapuljusta heti aville ja kuluttaja-asiamiehille!
- Anonyymi
Eipä tuo Bondora myöskään kovin luotettavalta vaikuta, valitettavasti. Helposti tosin sain lainan. Taitaa olla itä-eurooppalainen sekin ei ainakaan suomalainen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227