Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ei siemensyöksyä

Olen viimeaikoina harjoitellut sellaista, että saan orgasmin, mutta siemensyöksyä ei tule ollenkaan, koska puristan kivesten alla olevia lihaksia orgasmin ajan. Treenasin jonkin aikaa noita lihaksia supistelemalla niitä ja nyt tuo onnistuu ihan helposti. Orgasmi ei tosin ehkä tunnu ihan niin hyvältä kuin jos antaa siemensyöksyn tulla.

Syy harjoitukseen oli alunperin, että ajattelin, että jos siemensyöksyä ei tule niin pystyisin ehkä jatkamaan yhdyntääkin saman tien. Mutta mutta. Ainakin minulla erektio laskee tuo orgasmin jälkeen vaikka siemensyöksyä ei tulekaan. Ja penis on muutenkin jotenkin tosi arka eli vaikea siitä on mitään jatkaa. Sen sijaan tämä mielestäni kyllä vaikuttaa ainakin vähän siihen, että pystyn vähän lyhyemmän ajan päästä jatkamaan hommia.

En tiedä oliko tuossa ajattelussani edes logiikkaa, mutta muistelen että näihin tantra yms. kuvioihin kuuluu jotain vastaavaa ja ajatus kai on ettei tarvitse lopettaa tulemiseen.

Miten on muilla? Loppuuko teilläkin homma siihen vai pystyttekö jatkamaan. En ole tosin vielä edes vaimon kanssa tätä kokeillut, mutta tarkoitus on.
0238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jamppa33 kirjoitti:

Olen viimeaikoina harjoitellut sellaista, että saan orgasmin, mutta siemensyöksyä ei tule ollenkaan, koska puristan kivesten alla olevia lihaksia orgasmin ajan. Treenasin jonkin aikaa noita lihaksia supistelemalla niitä ja nyt tuo onnistuu ihan helposti. Orgasmi ei tosin ehkä tunnu ihan niin hyvältä kuin jos antaa siemensyöksyn tulla.

Syy harjoitukseen oli alunperin, että ajattelin, että jos siemensyöksyä ei tule niin pystyisin ehkä jatkamaan yhdyntääkin saman tien. Mutta mutta. Ainakin minulla erektio laskee tuo orgasmin jälkeen vaikka siemensyöksyä ei tulekaan. Ja penis on muutenkin jotenkin tosi arka eli vaikea siitä on mitään jatkaa. Sen sijaan tämä mielestäni kyllä vaikuttaa ainakin vähän siihen, että pystyn vähän lyhyemmän ajan päästä jatkamaan hommia.

En tiedä oliko tuossa ajattelussani edes logiikkaa, mutta muistelen että näihin tantra yms. kuvioihin kuuluu jotain vastaavaa ja ajatus kai on ettei tarvitse lopettaa tulemiseen.

Miten on muilla? Loppuuko teilläkin homma siihen vai pystyttekö jatkamaan. En ole tosin vielä edes vaimon kanssa tätä kokeillut, mutta tarkoitus on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu