mutta panttaa tietoa. No kyllähän punaerkin kanta tiedetään. Turha sitä on pantata. Toivottavasti Suomen kanta on kuitenkin eri.
Tuomiojalla on mielipide Palestiina-kiistaan
ei erkki
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tottakai Palestiinalla on oikeus itsenäisyyteen kuten meilläkin.
Vai meinaatko, että pitäisi tehdä sarkot tai netajahut koko kansalle, kuten nyt Libyassa.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=1244
Niin,
1948 YKn piti perustaa myös tuo "palestiinalais" valtio. suunnitelma oli valmis, Arabit vain alkoivat vaatia että Israel on tuhottava, ennen kuin se itsenäistyy.
Arabit pakottivat kansalaiset poistumaan alueelta, jotta juutalaisten teurastus onnistuisi helpommin: eli juutalaiset eivät ajaneet arabeja pois, joten satu 500 000 tuhannesta pakolaisesta on vain se 1002. satu tuhannen ja yhden yön tarinoihin.
Israelin tuhoaminen epäonnistui, ja samoin muutama muukin hyökkäys ja terrorikampanja sen jälkeen.
Palestiinalaiset ovat odottaneet naapuri arabimaiden ja Euroopan kommunistien lupaamaa ryöstösaalista pakolaisleireillä.
Oikeus itsenäistyä? Onko sellainen Bosnialla tai Georgialla? Kun naapurimaa ei tunnusta olemassaolon oikeutta niin osa maiden alueista ei ole valtioiden hallinnassa.
Ja kumpikaan maa ei uhkaa naapureitaan kuten palestiinalaiset.
Bosnian ja Georgian itsenäisyyttä ei vaadita YKn toimesta kunnioitettavan, mutta nyt YKn johdolla halutaan tunnustaa itsenäisyys maalle, jonka olemassaolon ainut tarkoitus on tuhota naapuri maa.
Entä itsenäisen valtion tulee kohdella kansalaisiaan? Georgiassa osa maata on Venäjän kapinan lietsonnan vuoksi nyt miehitettynä: ja perusteena se, että Georgian hallitus yritti suojella abhaasien sortamia georgialaisia.
No, Bosniassa serbit ovat ilmoittaneet, etteivät noudata maan lakeja ja uhkaavat miehittää maan raja-asemia.
Näiden maiden laillisen hallinon tukemista ei YK katso tarpeelliseksi.
Mutta on valmis tukemaan hallintoa joka sortaa, murhaa ja kiduttaa omaa väestöään. Hamas pitää Gasan alueella omia kansalaisiaan nälässä, jos eivät ole valmiita tukemaan Hamasia terrorismissa Israelia vastaan.
Joten ei YKn toimia voi kovin loogiseksi ja oikeudenmukaisuutta edistäväksi voi sanoa.
YK itse loi nykyisen ongelmatilanteen ja nyt yritttää pakkoratkaisua toisen osapuolen kustannuksella. Ei ihme jos YKn arvostus on laskussa.
NINEL