Väyrysen lastensuojelubisnekset tuottoisia

Saava Oy tahkoaa lastensuojelulla

Väyrysen yhtiö Saava Oy kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan 11,9 prosenttia 1,9 miljoonaan euroon. Myös yhtiön liikevoitto kasvoi 354 000 euroon.
Väyrysen ja hänen Vuokko-vaimonsa omistama, viime vuonna 26 henkilöä työllistänyt Saava Oy pyörittää Keminmaalla nuorisokotia sekä psyykkisesti oireilevien nuorten kuntoutuskotia.
Yritysanalyyseihin erikoistuneen Balance Consultingin mukaan Saavan luottoluokitus on A- eli erinomainen. Yhtiön omavaraisuusaste ja velkaantuneisuus ovat myös erinomaisella tasolla.

Sen sijaan Väyrysen toinen yhtiö Pohjanranta Oy ei ole yhtä hyvässä tuloskunnossa. Vaikka yhtiön liikevaihto nousi peräti 30 prosenttia yli puoleen miljoonaan euroon, sen käyttökate heikkeni huomattavasti.
Pohjanranta on Väyrysen matkailu- ja kokouskohde Keminmaalla. Siihen kuuluu hotellin ja ravintolan lisäksi muun muassa leirintäalue, viinitila ja kirkko.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092114424729_uu.shtml
11143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onko Väyrynen oikea henkilö presidentiksi, mitä tapatuu lapsille, nuorille ja perheille, jos hänet valitaan?

Ei tainnut edelleninekään pressa olla kovin lapsi ja perheystävällinen?

Hyvä ja tuottava lapsibisnes.

Väyrynen rakentaa kirkon, rakennus maksaa 200.000 euroa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009090910212945_uu.shtml?ref=leiki
----

Äänestä
  • sponssaa 30%:lla, kirkon rakentamista!.. Kyllä jotkut osaa sitten tämän verovaroilla mälläämisen jalon taidon. Veroja vaan korotetaan että nämä Väyrysen kaltaiset saisivat vetää välistä sen minkä ehtivät.

    Kukakohan noistakin pressaehdokkaista olisi lapsi ja perheystävällinen?

    Äänestä

  • "Ei tainnut edelleninekään pressa olla kovin lapsi ja perheystävällinen?"

    Feministi henkeen ja vereen, eli ei todellakaan lapsystävällinen. Ei todellakaan tarvi ihmetellä että LS on Suomessa tällaista. Hallituksessa istujista ei taida monikaan olla kovin lapsi ja perheystävällisiä.

    Äänestä

Niin kauan kun tuollaisia rahanahneita sikoja, lapsibisneksen pyörittäjiä, on mukana valtion johdossa, niin kauan ei lapsille saada oikeutta tässä tasavallassa.

Ja siinä on myös yksi tärkeä pointti, miksi LAITTOMISTA huostaanotoista ei puhuta julkisuudessa ja miksi niitä EI EDES YRITETÄ LOPETTAA.

Äänestä

"....psyykkisesti oireilevien nuorten kuntoutuskotia.! Hyi hitto!

Ei tuon hirveämpää paikka voi nimenomaan PSYYKKISESTI oireileville nuorille kuvitella kuin LASTENSUOJELULAITOS!

Äänestä

Voi kun liittyisikin, mutta tuskinpa konkaripoliitikkoa edes yritetään, saati onnistutaan mustamaalaamaan millään tavalla, ei ainakaan ällöttävästä "hyväntekijän" roolistaan.

Äänestä
  • Suomalaiset ovat tyhmää kansaa, kun ovat uskovinaan sellaista valhetta, että lastensuojelulaitos sosiaalialan koulutuksen saaneella henkilökunnallaan voisi ikinä korvata puuttuvia hoitopaikkoja erikoissairaanhoidossa.

    Ja kuinkahan iso osanoistakin muka psyykisesti oireilevista on todellisuudessa ilman oikeaa hoitoa ja kuntoutusta jääneitä neurologisten oireyhtymien lapsia. Lukuja on mahdoton tietää, mutta varmasti oikeaan osuva arvaus on, että suurin osa on heitä.

    Äänestä

  • Järjetöntä, että kirjoitti:

    Suomalaiset ovat tyhmää kansaa, kun ovat uskovinaan sellaista valhetta, että lastensuojelulaitos sosiaalialan koulutuksen saaneella henkilökunnallaan voisi ikinä korvata puuttuvia hoitopaikkoja erikoissairaanhoidossa.

    Ja kuinkahan iso osanoistakin muka psyykisesti oireilevista on todellisuudessa ilman oikeaa hoitoa ja kuntoutusta jääneitä neurologisten oireyhtymien lapsia. Lukuja on mahdoton tietää, mutta varmasti oikeaan osuva arvaus on, että suurin osa on heitä.

    Suomen porvarihallitukset toteuttivat äärioikeistolaista mallia lasten jaottelussa ja eriarvoistavassa kohtelussa.

    Aamun HS kertoo, miten Romanian romaneja karkotettiin kotimaahansa takaisin kun he ensin olivat vuosia asuneet Saksassa, jossa lapset kävivät hyviä kouluja, elintaso oli hyvä jne. Kotimaahan karkotuksen jälkeen romanilapset laitettiin kehitysvammaisten apukouluihin ihan vain siksi, että olivat romaneja eli rupusakiksi katsottua väestönosaa. Porvarit jaottelevat ihmiset aina eliittiin, kelvollisiin ja "viallisiin" eli epäkelpoihin. Meillä "viallisiksi" katsottiin neurologisten oireyhtymien lapset, koska terveydenhoitoa muutenkin yritettiin yksityistää, entinen hyvä julkinen terveyshuolto romutettiin, niin siinä sivussa oli hyvä jättää täysin kehittämättä terveyspalveluja nimenomaan neuron puolen lapsille.

    Näin heidät siirrettiin psykiatrisiksi tapauksiksi, mikä on pahinta, mitä heille voi tapahtua. Ja valtaosa psykiatrisesta hoidostahan on ulkoistettu lastensuojelulaitoksiin. Siis on oltu ulkoistavinaan, mikä ei todella vastaa millään tavalla erikoissairaanhoidon tasoista hoitoa, vaikka niin valehdellaan.

    Samoin hyvä tasoinen erityisopetus romutettiin ja juuri em. lapsiryhmä olisi sitä älykkäinä oppijoina kaikkein eniten tarvinnut.

    Niin tapahtui nyt Suomessakin.

    Äänestä

  • Oikeistoajattelusta kirjoitti:

    Keskisuomalaisen mielipidepalstalla keskustelua Väyrysen bisneksistä.

    Taitaa olla useampikin sivu kommentteja. ja linkkejä lehtiuutisiin.
    Keskisruomalainen Mielipide.

    http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/39146.htm
    ---

    Äänestä

  • Uusi pressa? kirjoitti:

    Keskisuomalaisen mielipidepalstalla keskustelua Väyrysen bisneksistä.

    Taitaa olla useampikin sivu kommentteja. ja linkkejä lehtiuutisiin.
    Keskisruomalainen Mielipide.

    http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/39146.htm
    ---

    Väyrysen huoltoasemabisneksestä ja kyköksistä vaalirahoituksee, sekä Kiviniemen haastattelua, jossa hän toistaa samaa lausetta, eikä vastaa toimittajan esittämään kysymykseen, vaikka toimittaja yrittää saada vastausta kysymykseen monta kertaa.

    Yle Areeena Kesto 2.41 min.

    Esitysaikaa ai ole rajattu.

    Klikkaa > Avaa ikkuna. Katso ja kuuntele.

    http://areena.yle.fi/video/1521819
    -----

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saava Oy- ei antava kirjoitti:

Saava Oy tahkoaa lastensuojelulla

Väyrysen yhtiö Saava Oy kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan 11,9 prosenttia 1,9 miljoonaan euroon. Myös yhtiön liikevoitto kasvoi 354 000 euroon.
Väyrysen ja hänen Vuokko-vaimonsa omistama, viime vuonna 26 henkilöä työllistänyt Saava Oy pyörittää Keminmaalla nuorisokotia sekä psyykkisesti oireilevien nuorten kuntoutuskotia.
Yritysanalyyseihin erikoistuneen Balance Consultingin mukaan Saavan luottoluokitus on A- eli erinomainen. Yhtiön omavaraisuusaste ja velkaantuneisuus ovat myös erinomaisella tasolla.

Sen sijaan Väyrysen toinen yhtiö Pohjanranta Oy ei ole yhtä hyvässä tuloskunnossa. Vaikka yhtiön liikevaihto nousi peräti 30 prosenttia yli puoleen miljoonaan euroon, sen käyttökate heikkeni huomattavasti.
Pohjanranta on Väyrysen matkailu- ja kokouskohde Keminmaalla. Siihen kuuluu hotellin ja ravintolan lisäksi muun muassa leirintäalue, viinitila ja kirkko.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092114424729_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu