Monikulttuurisuus kukoistaa. Demarit ovat omaksuneet rauhanomaisen Islamin väkivalta-pelin Jihadin omiin tarpeisiin.
Jokainen lausahdus minkä Halla-aho kirjoitaa, oteaan käsittelyyn ja hieman lauseita alkuperäisestä tekstistä irrottamalla rakennetaan viestistä jotain rasistista, maahanmuuttajavastaisat tai jotenkin muutoin pilkan tai vihan kohteeksi sopivaa.
Mutta Jihadin, pyhän vihan syynä on aina jokin asia, hyöty, jota eliitti haluaa suojella.
Demareitten maahanmuuttopolitiikka on hieman ihmetyttänyt varmaan monia. 1990-luvulla oli yli 500 000 suomalaista työttömänö ja samaan aikaan piti saada lisää maahanmuuttajia.
Eila Kännön tiukka maahanmuutto politiikka murtui ensin 500 pakolaisen vuosikiintiöllä. Ja kun se tuli täyteen löytyi selitykseksi "spontaani-pakolaiset", jotka ostaivat Mogadishusta lentolipun Moskovaan ja ihan spontaanisti saivat viisumin ja muut paperit Suomeen. Nimittäin rajavyöhykkeelle ja lentokoneisiin olis mahdoton päästä ilman papereita. Ja ketään ei ihmetyttänyt, ettämatkustusasiskirjat olikin Suomen rajalla kadonneet mitä ihmeellisimmillä tavoilla.
Maahanmuuttajien tulva yltyi kun Koivisto lupasi, että jokainen venäläinen joka sepittää olevansa inkeriläinen saa tulla Suomeen paluumuuttajana.
Väkeä ulkomailta tuli tulvimalla.
Ja suurin osa ammattitaidottomia.
Selitys on yksinkertainen. Demareitten kannatus oli jo laskussa ja tarvittiin uutta vaalikarjaa. Ruotsissa sama temppu tehtiin jo 1950-60 luvulla. Maahanmuuttaja on täysin riippuvainen yhteiskunnan tuesta. seuraava sukupovi varttuu ja elää tukien varassa ja vaatii omille jälkeläisilleen korkeakoulutusta. Eli ainakin kolmen sukupolven ajan on demareilla lupa toivoa äänivyöryä maahanmuuttajilta.
Ja sadat tuhannet maahanmuuttajat tarvitsevat erityispalveluita joita vain aivan erityiset virkamiehet voi ratkoa. Kymmenet tuhannet virkamieht ovat saaneet loistavan uraputken maahanmuuttajien asioiden hoitamisesta.
Joten PerusSuomalaisten esittämä maahanmuutto-kritiikki ei ole niinkään uhka maahanmuuttajille: ei siis ole koskaan mitään rasismin tunnusmerkistöä täyttänyt. Sen sijaan maahanmuuttokriittinen kesksutelu on uhka Sosiaalidemokraattiselle puolueelle ja sen suosimalle virkamieskunnalle.
Yksi mielenkiintoinen ilmiö on rasisminvastainen taide. Mikä tahansa roska saa valtion tukea kottikärryllä kärräämällä, kunhan se jotenkin voidaan määrittää rasismin vastaiseksi.
Se selittää valtakunnan typerimmän kirjailijan Jari Tervon suuren suosion vasureitten piirissä ja typerän esiintymisen julkisuudessa. Kun kukaan täysjärkinen ei lue miehn kirjoja on jotenkin päästävä esiin.
Ja demareilta saa siihenkin täyden tuen.
Demareitten pyha Jihad ei välitä patkääkään maahanmuuttajista: kyse on vain oikeutuksesta vihanpurkamiseen PerusSuomalaisiin.
Mutta täyttää esikuvansa mallin.
Ei oikeutus ole Jihadin pääasia, vaan mahdollisuus tuhota muiden elämä.
NINEL

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta turiset
Kyllä olen samaa mieltä siinä että tässä on yksi puolue leimattu yksin ja vain sellaiseksi joka katsoo kriitisesti maahanmuutopolitiikaa. Toiset peesaavat perässä mutta omienkannatuslukujensa pelossa eivät tuo julki mitä syvimmiltään ajatelevat. Koska jos on maahanmuutajiin kriitinen leimataan jo itsessään perusuomalaiseksi,mikä on tehty jo kirosanaksi jossain määrin.
Kaikki jotka yleensä antavat lausuntoja tiedotusvälineissä negatiivisessa mielessä perussuomalaisista ovat,tuolla elintasossa paremmalla puolella.
Pakolaisethan ovat tullessaan ja todennäköisesti pitempäänkin yhteiskunnan kukkarolla.Joka aiheuttaa jo sinällään närää pienituloisessa,kantaväestössä.
Tottahan tämä on hieno homma kun pääsee median keskipisteeksi kun on niin maahanmuutomielinen,eihän kantaväestön tavalliset asia ole niin MAHTAVIA OTTAA ESILLE,joilla saisi itselleen mainosta.
Niin Jihad ..............aika hyvin vedetty.
eipä ole demarit kommentoineet millään lailla