savuttava takka

takkaongelma

Ostimme kesällä vanhan -37 rakennetun ja 80-luvulla peruskorjatun omakotitalon, jossa on keittiössä Nunnauunin pieni takkaliesi (siis "keittolevyt" päällä). Nyt kun lämmityskausi on aluillaan ajattelimme kokeilla takkaa. Takka puskee kaiken savun sisään. Nuohooja on juuri käynyt ja kehunut, että hormi on hyvässä kunnossa. Pelti on ollut lämmitettäessä auki ja puut kuivia. Olemme kokeilleet myös lämmittämistä ovi tai ikkuna auki -> ei tulosta. Takassa on hyvä veto. Sivuluukussa paperi palaa hyvin ja nousee hormia ylös. Hormia on myös lämmitetty hiustenkuivaimella ja kynttilöitä polttamalla pesässä. Viimeksi takka alkoi hikoilemaan.
Osaisiko joku neuvoa mitä seuraavaksi?

6

1351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+9

      Auton sisätilan lämmitin pesään tunniksi puhaltamaan pellit auki. Tai parempi vaihtoehto on nestekaasutoho jos sellaisen omistaa. Mutta mikäli piippu on lyhyt ja ulkona matalapaine niin silti ei saata lähteä toimimaan. Kokeile kunhan ulkona on kylmä.

    • hyvän hyvää

      Tornissa/takassa kosteutta. Pitää lämmittää kunnolla tai laittaa takkaan valkea samalla, kun sivuluukussa polttaa paperia.

      Kosteus aiheuttaa höyryyntyessään "tulpan" kanavaan ja tuo tulppa pitää saada lämmittämällä pois.

    • kylmä liesi

      Tuollaiset liedet ovat vaikeita saada vetämään kylmänä koska kuuman savun pitää alkuun mennä jossain kohtaa alas eikä ylös kuten kuuma ilma / kaasu pyrkii tekemään. Kun liesi ja mieluiten myös hormi on lämmin niin veto on paljon helpompaa. Entisajan keittiöliedet ja niiden hormit olivat aina lämpimiä eikä silloin ollut vaikeuksia.

      Avaa pellit. Laita hormin nuohousluukkuun tyhjä säilykepurkki ja kaada siihen runsaan desilitran verran Sinolia tms. Sytytä Sinol, sulje heti nuohousluukku ja sytytä liesi ja huolehdi siitä että lieden tuli saa riittävästi ilmaa.

      Huolehdi myös siitä että ovi tai ikkuna ei ole auki tuulensuojan puolella, mutta saa mielellään olla auki tuulen puolella. Silloin tuuli puskee ilmaa sisään ja pakottaa ilman hormista ylös.

      Ellei toimi niin sinulla saattaa olla jokin puhallin tms. joka pakolla imee ilman hormista alas.

      Meillä on erilainen muurattu liesi, mutta on paljon helpompaa saada kylmä liesi vetämään kun lämmitystä aloitetaan leivinuunista eikä hellalevyjen tulipesästä.

    • Tohotin tuhkaluukkuu

      Kesällä kävi samoin kun aloittajalla, poltin paperi ym roskaa savut tuli sisään.
      Kaksi viikkoa sitten aloitin lämmittämään hormia tohottimella ( nestekaasupoltin ) noin 5-6 min. kyllä uuni alko heti vetään.

    • töhöttelijä

      Mikäli omistat nestekaasupullon (siellä pihagrillin alla) niin osta töhö. Tehoa töhöllä saat lähemmäs 8 kw eikä ongelmaa mikäli piippu ei vedä, savua ei siitä sisälle tule. Muutama minuutti töhötystä hormiluukkuun tai suoraan uunin perukoille ratkaisee ongelman.

    • Lennu999maalta

      Meillä myös pari tulipesää sisällä talossa.

      Tuo on joka syksyinen ongelma.
      Ei vaadi mitään muita toimenpiteitä, kun malttia, malttia ja vielä kerran malttia.

      Eli poltat pieniä paloja sanomalehteä, suurennat määrää pikkuhiljaa, alat lisäämään pieniä puupaloja, siis pieniä, jonka jälkeen kun tuli palaa hyvin, voit lisätä isompia klapeja.

      Ei tarvitse ostella mitään muita systeemejä, tuo edellä mainittu konsti on hyväksi havaittu muutaman kymmenen vuoden kokemuksella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4896
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3476
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      7
      2709
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      37
      1752
    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1680
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe