Hei! Mun esikoistyttö on nyt 1v 4kk ja käytös on muuttunut yhtäkkiä radikaalisti!! Haluaisin vähän vertaistukea saman kokeneilta/kokevilta. Tyttö viihtyi nimittäin aiemmin välillä pidempiäkin aikoja yksin äidin tehdessä kotitöitä, mutta nyt tilanne on muuttunu täysin. Koko ajan roikkuu pultussa ja vetää kädestä joka paikkaan. Välillä ei edes tiedä mihin haluaa mutta vetää silti. Koko ajan haluaa syliin mitä ei aiemmin tehnyt.
Saa myös ihmeellisiä raivareita välillä ihan mitättömästä asiasta. Leppyy onneksi nopeaa.. Mutta käyttäytyy siis kuten tuntemani uhmaikäiset lapset.. Voiko siis olla uhmaa jo näin varhaisessa vaiheessa vai mikä ihmeen vaihe tää oikeen on? Eniten todella ihmetyttää toi kädestä vetäminen ja vinkuminen joka suuntaan ja sit noi oudot itkukohtaukset. Joskus saattaa silloin vahingoittaakin itseään, mm. hakkaamalla päätä lattiaan tai seinään..
Saa myös ihmeellisiä raivareita välillä ihan mitättömästä asiasta. Leppyy onneksi nopeaa.. Mutta käyttäytyy siis kuten tuntemani uhmaikäiset lapset.. Voiko siis olla uhmaa jo näin varhaisessa vaiheessa vai mikä ihmeen vaihe tää oikeen on? Eniten todella ihmetyttää toi kädestä vetäminen ja vinkuminen joka suuntaan ja sit noi oudot itkukohtaukset. Joskus saattaa silloin vahingoittaakin itseään, mm. hakkaamalla päätä lattiaan tai seinään..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa, niin äidissä roikkuminen, raivokohtaukset kuin pään hakkaaminenkin. Meillä nämä oireet alkoi keväällä pojan ollessa n.1,5v, marraskuussa tulee 2v täyteen ja alkaa helpottaa.
Tätä täytyy vaan kestää, menee ohi, liittynee eroahdistukseen ja uhmaikään. Olen ottanut sen tavan, että otan aina syliin kun lapsi haluaa ja ohjaan kiinnostuksen muualle mahd.nopeasti jos joku kiireellinen/tärkeä tekeminen on kesken. Päiväkotiinkin mennään nykyään sylissä, mutta muut lapset nähtyään lähtee leikkimään, mutta haliminen on tärkeää ennen sitä.
Tosi tutun kuulosta. Älä huoli, se menee ohi. Muutama kuukausi, niin eiköhän hän taas leiki itsekseen. En voinut vielä 2 kk sitten uskoa, että 1 v 4 kk poikani leikkisi leluillaan lattialla ja minä istuisin sohvalla lukemassa lehteä kaikessa rauhassa. :) Seuraavaa kiukkukautta odotellessa....
Meillä tuollainen käytös alkoi joskus 1,5v tienoilla ja sitä on tullut ja mennyt kausittain toistaiseksi vuoden ajan. Nyt pikkuhiljaa aletaan testaamaan äidin hermoja ihan todella, nuo vinkumiset ja itkukohtaukset on ihan mietoja tähän äkäpussiin verrattuna, joka meillä nyt asustelee. Yhtenä hetkenä on vielä kuitenkin täysin äidin rakas kulta, väärästä sanasta räjähtää koko homma käsiin. Ja vähän jos tylsistyttää niin voi että silloin on hyvää aikaa tapella joka asiasta ja minä ITE! Tätä mahtanee jatkua sinne aikuisuuteen saakka ;D
tämän ihanan sivun löysin. siis mulla on myöskin 1v5kk ikänen tyttö lapsi. ollut kun enkeli tähän asti kunnes noin pari viikkoo sitten alkoi juuri samanlainen käytös. nyt voin kyllä sanoa että tästä ilmeisesti se todellinen äitien pinnan venytys alkaa.. :) kuinka niin rakas voi olla ajoittain niin raskas. tulee itselle kiukku ja paha mieli kun ei tiedä mitä toinen haluaa tai tarkoittaa ja vaikka mitä yrittäisi ei sekään kelpaa.. :( höh... mutta uhmaa ja eroahdistusta se kyllä takuulla on, kesä,-heinä,-elokuun hän oli yksityisellä päivä hoidossa silloin oli iltä päivisin pientä kitinää välillä ja hali pulaa, mutta nyt syyskuun hän joutui päiväkotiin ja siitä se riemu sitten on alkanut.:) johtuneeko sitten siitä että päivä kodissa on jo aika paljon enmmän lapsia ei saa enää niin paljon huomiota vai mikä mutta samassa tilanteessa ollaan. sormet ristissä toivotaan että olisi nopeasti "ohi menevää" tai siis ainakin että vähän rauhoittuisi tuo syli pula ja yhteisillä jaloilla kävely kun tuntuu myöskin ettei neiti osaa enää mitään tehdä itse vaikka juuri on kaiken oppinut:D
ahhh.. mutta näistä illoista pitä muistaa ottaa ilo irti kun kuulee jo omat ajatuksetkin:)
tsemppiä siis sinne teille...!:)
Niin tuttua. :D Meillä tyttö 1v 3kk ja tuota kestänyt jonkin aikaa. Jos ei mene kuten hän haluaa niin kaatuu maahan selälleen ja lyö päätään. Tulee myös välillä lyömään äitiään (tuo vaihtelee, koska kunnon kielloilla se on aina loppunut ja taas yrittää välillä uudestaan josko nyt onnistuisi). Itse olen ollut koko ajan siinä käsityksessä, että tuo on ihan normaali vaihe. Luin myös kirjasta, että ensimmäinen uhmaikä tulee näillä main (en muista tarkkaan oliko vuoden vai 1,5v paikkeilla, mutta onhan se kuitenkin yksilöllistä).
Meillä tytöllä oli kesällä tuo syliin tulo vaihe, joka kesti melkein kaksi kuukautta. Imuri käteen tai ruokaa tekemään niin johan oli heti hirveä itku ja syliin pakko päästä. Meni onneksi ohi. :D Syyskuussa palasin töihin, tosin vain osa-aikaisena koska jatkan hoitovapaata. Se, että lapsi on isänsä kanssa ollut viikossa noin 1-3 päivänä kun olen töissä on aiheuttanut taas parin päivän syliin kinuamiset ja kiukuttelut. Päivähoitopaikka voi myös vaikuttaa? Saa äidin huomiota yhtäkkiä niin paljon vähemmän, kuin aiemmin. Jos siis olet laittanut hoitoon. Mutta eiköhän jokaisella nuo vaiheet tule ja selkeillä rajoilla ja huolenpidolla menee ohi. :D
Meillä auttaa puntissa roikkumiseen ym.huomionhakuisuuteen, että menen lapsen kanssa hetkeksi leikkimään. Tehdään palapeliä tms., sitten kun on hyvässä "vauhdissa" niin siirryn vaan takaisin tekemään sitä mitä tein.
Mun mielestä on tärkeää myös omasta halusta ja aloitteesta leikkiä lapsen kanssa, antaa sitä huomiota runsain mitoin ilman että lapsen täytyy sitä aina kinuta. Helpostihan se menee sitten siihen että huomiota haetaan negatiivisilla teoilla, kun sitä ei muuten saa. Mulla tyttö 1,5v ja tosi vähän ongelmatilanteita, ainakin toistaiseksi. Voihan se olla että uhma tulee tännekin sit aikanaan ryminällä ja mami onkin pulassa... Ja tietty kaikilla ei ole aikaa pitää lasta sylissä tuntikaupalla päivässä ja leikkiä, jos on vaikka 3 muutakin huomiota vailla. Mä oon tytön kanssa yksin ja siksi mulla aikaa riittääkin runsain mitoin. Tyttö on päiväkodissa päivät, siellä on mennyt tosi hyvin. Sekin on paljon auttanut että tyttö on tavannut paljon ihmisiä elämänsä aikana, ollut hoidossa mummoilla ja papoilla ja kummeilla ja vaikka missä. Eroitkuja on, nykyään kyllä jo vähemmän, mutta hyvin on aina mennyt.
Ehkä johtuen runsaasta sylissäpidosta ja huomiosta tyttö ei "kinua" huomiota" kovin usein jos itse teen jotain. Saan kyllä imuroida ja lukea ihan rauhassa ja tyttö leikkii. Meillä myös ulkoillaan tosi paljon. Jos tyttö tulee mun ruokaa laittaessa lahkeeseen, niin usein annan jotain kapustoja ja kippoja käteen että saa itsekin "kokkailla" tai sit vaan ihan nostan syöttötuoliin viereen katsomaan kun äiti kokkailee ja tosi hyvin viihtyy siinäkin!!!
Aika tosi moniin kiukkuihin on meillä auttanut laulut ja lorut. Ja se, että tyttö osaa ennakoida. N.10min ennen pukemaan menoa alan sanoa että mennään ulos kohta. Sit saatan kysellä että missäs sun hattu? Jos vaan tempaisen tytön kesken leikin pukemaan niin huuto on ihan taattu!!
Meillä alkoi tollanen "esiuhma" jo vuoden iässä. Onneksi lievänä.. Ja on selvitty toistaiseksi puoli vuotta sillä, että toimitaan ana ennakoiden ja rauhallisesti. Ja sit sillä, et yritän jaksaa tehdä kotityöt päikkyjen aikaan :D Ja just tuo toimii, että tapahtumista muistutetaan ja kerrotaan etukäteen: esm meillä tyttö rakastaa kylpyä ja ammeesta poislähtö oli aina hankalaa. Nyt se menee ihan ok, kun muistuttaa kylpiessä kolme kertaa, että milloin pitää lähteä. En itse vie alle 3v päivähoitoon ja pahalta tuntuu kun noin pieniä on hoidossa :(. Eikä ihme jos lapsi on eroahdistunut jos on hylätty ja näkee äitiä pari tuntia illassa