Arja Alhon tapaus?

Miksiköhän kokoomuksen uuden puheenjohtajan Jyrki Kataisen asiakirjaväärennös-jupakasta vaietaan pääkaupunkiseudun lehdistössä täysin.

Katainen itse toimi aktiivisti väärennösasiassa.

Kun Arja Alhoa hiillostettiin, kyse oli asiasta, johon hän ei ollut syyllistynyt, vaan virheet olivat muiden tekemiä. Hän joutui vastuuseen muiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Hän ei ollut syyllistynyt mihinkään rikolliseen toimintaan.

Siinä onkin suomalaisilla pohtimista, miksi yhden poliitikon moraalittomasta ja rikollisesta toiminnasta halutaan vaieta vaalien alla ruuhka-Suomessa.
7175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katainen on jätetty täysin rauhaan tässä asiassa lehdistön, TVn muun median osalta. MIKSI ?

Äänestä
  • Asiasta on uutisoitu aikanaan. Se ei ole enää uutinen.

    Ja älkää valehdelko tuosta pääkaupungin mediasta. Asiasta kerrottiin tälläkin viikolla Ilta-Sanomissa kun Kataista esiteltiin.

    Katainen on asiasta "poliittisen vastuunkannon" jo kokenut, kun asian johdosta häntä ei valittu varapuheenjohtajaksi 1999.

    Vaalipiirissäkin asia on loppuunkäsitelty, kun viime vaaleissa hän kasvatti huomattavasti ääniosuuttaan.

    Joten voisitteko antaa asian olla, kun ketään ei kiinnosta, tai lopettaa ainakin epätotuuksien puhumisen asiasta?

    Äänestä

  • uutinen kirjoitti:

    Asiasta on uutisoitu aikanaan. Se ei ole enää uutinen.

    Ja älkää valehdelko tuosta pääkaupungin mediasta. Asiasta kerrottiin tälläkin viikolla Ilta-Sanomissa kun Kataista esiteltiin.

    Katainen on asiasta "poliittisen vastuunkannon" jo kokenut, kun asian johdosta häntä ei valittu varapuheenjohtajaksi 1999.

    Vaalipiirissäkin asia on loppuunkäsitelty, kun viime vaaleissa hän kasvatti huomattavasti ääniosuuttaan.

    Joten voisitteko antaa asian olla, kun ketään ei kiinnosta, tai lopettaa ainakin epätotuuksien puhumisen asiasta?

    Katainen väärensi! Tosi on!

    Äänestä

  • "Valtiosyyttäjä katsoi rikoksen vähäiseksi ja lieväksi väärennykseksi. Hänen mielestä teon haitallisuus ja sen osoittama syyllisyys on katsottava myös toimenpiteistä luopumisen edellyttämin tavoin vähäisiksi."

    Äänestä

  • mieli mustana,kun Kokoomuksella on edustava puheenjohtaja. Kateusko se mieltä kalvaa. Tätä juttua on jo pohdittu kohta kokonaisen kirjan verran. Voi tätä suurta tyhmyyttä ja pikkumaisuutta.

    Äänestä

jaksaa näitä jutustelijoita kiinnostaa. Katainen teki pöytäkirjan olemattomasta kokouksesta. Mitä tuo nyt on. Asia on loppuun käsitelty ja siinä tuskin kukaan sen enempää kärsi.Alhon jutussa oli kyse suurista summista kansan rahaa. Jäätteenmäki aiheutti toiminnallaan vahinkoa Kepulle ja Manniselle, ehkäpä koko kansalle. Hesarissa 13.06 asiasta mainittiin ja meriittiä pojalla on kyllin puheenjohtajan paikalle. Kateusko panee kaivelemaan joutavia.

Äänestä

Katainen sanoo, että hänellä oli Siilinjärven kokoomusnuorten edustusoikeus. Uutisesta ei selviä, miten Siilinjärven kokoomusnuoret olivat asiasta sopineet.

Mutta ei uutisesta käy selville sitäkään, vaativatko Siilinjärven kokoomusnuoret jälkikäteen Kataista tilille itsekirjoitetuista pöytäkirjoista ja olisivatko he halunneen antaa edustusoikeuden piirikokouksessa jollekin muulle kuin Kataiselle.

Olisi hyvä tietää, kuka ilmoitti asiasta poliisille ja syyttäjälle? Joku asianosainen Siilinjärven kokoomusnuorten jäsen vai joku Kataisen kateellinen vastustaja kokoomuksen varapuheenjohtajakisassa?

Teknisestihän katainen teki asiakirjaväärennöksen, mutta se jäi selvittämättä olisiko lopputulos ollut sama, jos tuo kokous olisi kutsuttu koolle ja tehnyt sen saman päätöksen, minkä Katainen nyt kirjasi pöytäkirjaan ilmeisesti jäseniltä saamansa tiedon perusteella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkki kirjoitti:

Miksiköhän kokoomuksen uuden puheenjohtajan Jyrki Kataisen asiakirjaväärennös-jupakasta vaietaan pääkaupunkiseudun lehdistössä täysin.

Katainen itse toimi aktiivisti väärennösasiassa.

Kun Arja Alhoa hiillostettiin, kyse oli asiasta, johon hän ei ollut syyllistynyt, vaan virheet olivat muiden tekemiä. Hän joutui vastuuseen muiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Hän ei ollut syyllistynyt mihinkään rikolliseen toimintaan.

Siinä onkin suomalaisilla pohtimista, miksi yhden poliitikon moraalittomasta ja rikollisesta toiminnasta halutaan vaieta vaalien alla ruuhka-Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu