.. joka ei ole Raamattuun selvästi kirjoitettu.
Jotta voisi tietää mitä Raamattuun ei ole kirjoitettu, pitää tuntea hyvin Raamatun sisältö.
Ellei tunne hyvin Raamatun sisältöä, silloin on tuuliajolla. Ja jos on iankaikkisuusasioissa tuuliajolla, niin se on äärimmäisen vaarallinen tila elää!!!
Siksi me Jeesuksen seuraajat vahvistamme aina sanottavamme, kopioimalla TODISTAVAN tekstin Raamatusta.
Ihmisiin (kenekään tulkintoihin) ei saa koskaan uskoakaan, ei minuun eikä kehenkään muuhun!!
Kristinusko on nyt ollut 2000 vuotta. Lukutaito on ollut vain harvojen oppineiden hallussa 1900 vuotta. 1500 vuoteen Raamattu ei ollut eri kansojen kielille käännetty. Ja kirkoissa saarnattiin latinan kielellä, josta sanankuulijat eivät ymmärtäneet käytännössä mitään.
Tämän 1500 vuoden aikana on sekoiltu niin paljon pois kristinuskosta, että edelleen on satoja seurakuntia joilta Jeesus Kristus (neitseellinen Kristuksen oppi siis), on tykkänään hukkunut tuhansien erilaisten ihmisoppien tulkintojen alle.
Nyt lopun ajalla Jumala on siunannut meille suomalsillekin lukutaidon. Siksi on suuri synti jättää Jumalan sana Raamattu lukematta ja uskoa erilaisten ihmisten tulkintoihin Raamatusta.
Jotta voisi tietää mitä Raamattuun ei ole kirjoitettu, pitää tuntea hyvin Raamatun sisältö.
Ellei tunne hyvin Raamatun sisältöä, silloin on tuuliajolla. Ja jos on iankaikkisuusasioissa tuuliajolla, niin se on äärimmäisen vaarallinen tila elää!!!
Siksi me Jeesuksen seuraajat vahvistamme aina sanottavamme, kopioimalla TODISTAVAN tekstin Raamatusta.
Ihmisiin (kenekään tulkintoihin) ei saa koskaan uskoakaan, ei minuun eikä kehenkään muuhun!!
Kristinusko on nyt ollut 2000 vuotta. Lukutaito on ollut vain harvojen oppineiden hallussa 1900 vuotta. 1500 vuoteen Raamattu ei ollut eri kansojen kielille käännetty. Ja kirkoissa saarnattiin latinan kielellä, josta sanankuulijat eivät ymmärtäneet käytännössä mitään.
Tämän 1500 vuoden aikana on sekoiltu niin paljon pois kristinuskosta, että edelleen on satoja seurakuntia joilta Jeesus Kristus (neitseellinen Kristuksen oppi siis), on tykkänään hukkunut tuhansien erilaisten ihmisoppien tulkintojen alle.
Nyt lopun ajalla Jumala on siunannut meille suomalsillekin lukutaidon. Siksi on suuri synti jättää Jumalan sana Raamattu lukematta ja uskoa erilaisten ihmisten tulkintoihin Raamatusta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinä pelastut Jos:
1. Jeesus Kristus on sinun vanhurskautesi.
2. Syntisi on pesty pois Jeesuksen verellä.
Jotta:
1. Jeesus Kristus voisi olla sinun vanhurskautesi.
2. Syntisi voisi olla pestu pois Jeesuksen verellä.
Sinulla on OLTAVA:
!!! USKO HERRAAN JEESUKSEEN !!!
Hepr. 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; ...
... sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; ...
... mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
....voi voi Aabramam, Iisak, Ja Mooses parkoja.....
Rikollinen kristinusko ei ole Jumalan ja Jeesuksen asialla!
TAI YRITÄTKÖ SINÄKIN TEHDÄ JUMALAN JA JEESUKSEN SYYLLISEKSI rikollisen kristinuskon TEKEMIIN JA TEETTÄÄMIIN RIKOKSIIN????
Tietääkseni Jumala ja Jeesus ei ole esim. näitä rikollisen kristinuskon rikoksia määrännyt:
-Jeesusta seuranneiden kristillisten tappamiset
-ristiretket murhineen, raiskauksineen, ryöstöineen jne
-pakana vainot murhineen, raiskauksineen, ryöstöineen jne
-noitavainot murhineen, raiskauksineen, ryöstöineen jne
-lähetystyö rikokset murhineen, raiskauksineen, ryöstöineen jne
jne.....................
Ja mitä tulee raamatun lukemiseen niin joillakin on tapana tehdä syntiä siitä, että väärennettyä raamattua ei lueta!!!
MITEN ON, ONKO SYNTIÄ SE, ETTÄ RIKOLLISEN kristinuskon TOIMESTA ON RAAMATTUA VÄÄRENNETTY?
JA KUN SEN RAAMATUN VÄÄRENTÄJÄ ITSE RIKKOO JA ON RIKKONUT RAAMATUSSA OLEVAA JEESUKSEN VAHVISTAMAA JUMALAN MOOSEKSELLE ANTAMAA LAKIA, NIIN KUKA SYNTINEN, HEKÖ JOTKA EIVÄT RIKOLLISUUDEN HERRAA JUMALOI VAI HEKÖ JOTKA herraa epäjumalia PALVELEVAT JA JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA RIKKOVAT?
VT
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
UT
Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
-"Jumala on avioliiton asettanut" on vale, sitä ei ole raamatussa
-"lähetyskäsky" sana lisätty väärennettyyn vuoden 1992 vuoden raamattuun
-"lapsikaste" jota ei raamattu tunne on rikollisen lisäys
-"kummi" sanaakaan ei edes väärennetty raamattu tunne
-"hätälapsikaste" on lisäys
-"kolminaisuusoppi" on lisäys
-"perisyntiä" ei raamattu tunne vielä mutta ehkä jo seuraavassa raamatun väärennöksessä sekin on
-"rippi" sanaa ei ole raamatussa, rikollisten oma epäjumalallinen rituaali
-"rippisalaisuus" ei ole raamatussa, sillä suojataan lahkojen sisällä olevien rikollisia joutumasta oikeuden eteen...
jne jne...
Niin ,jos se lause on . jne.,jne.
Nimittäin , me emme ole tehneet mitään yrityksiä saada .
Jumala /Jeesus rikolliseksi , siihen riittää örvelön sanat
joita hän viljelee liikaakin . kohtuuttomasti.
Örvelö on oikeassa viimeisessä lauseessaan.
kyllä teutakin on oikeassa, Luder/Lutherin palvelijana MUTTA teuta TEKEE RIKOKSIA TOIMIESSAA JUMALAN JA JEESUKSEN NIMESSÄ.
teuta USKOO, ETTÄ epäjumalan palveleminen JUMALAN JA JEESUKSEN NIMESSÄ ON OIKEAA USKOA JA USKONVAPAUTTA, YMMÄRTÄMÄTTÄ ETTÄ VÄÄRÄN TODISTUKSEN ANTAMINEN ON RIKOS!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10057267#comment-50817110
teuta
17.8.2011 21:53
SIINÄ ON VAIN SE ERO , ETTÄ SE SYNTINEN JOKA
ON TEHNYT RIPIN , EI OLE ENÄÄ RIKOLLIEN PRUN
SYYTÖ EI HÄNEEN ENÄÄ YLETY . KUN IKAIKKI ON KORJATTU , JA SAATU ANTEEKSI S.A.A.A.LLA.
EI OLE MITÄÄN VALTAA ENÄÄ SILLOIN .
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011
teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
ertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan.
Örvelö , meni valehtelun puolelle, noi rimpukkas Mieti.
Täällä , viisauden kirjassa , on sinulle sanat, 19:1-2 .
Mutta jumalattomalle TULI VIHA ILMAN LAUPEUTTA , lppuun
asti , sillä kyllä hän ennen tiesi , mitä heidän täst edes tekemän piti.2. Nimittäin että heidän pitäis käsittämään , heidän mennä
MATKANS ,ja johdattamaan heitä visut, että pitäis sitä katu -
man , ja ajaman heitä pois.
teuta,
LAITA JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN OMAN SANAN,
SIIS HEIDÄN OMAN SANAN
TIETOA VÄITTEESI TUEKSI!!!!
Luder/Lutherin ja muidenkin peeveleiden opit eivät ole Jumalan ja Jeesuksen oppeja:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
JA OSOITA MEILLE YKSIKÄÄN RIPPI JA SALARIPPI ISÄLLE JUMALAN JA JEESUKSEN ANTAMA LUPA TOIMIA MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE RIKOKSIEN ANTAMIS OIKEUS???
ELLEI SITÄ JUMALAN JA JEESUKSEN ANTAMAA LUPAA OLE
NIIN
OLET JA PYSYT RIKOLLISENA VÄÄRÄN TODISTUKSEN ANTAJA ATEISTIPIRUNA
SEKÄ
RIKOLLISIA SUOJAAVAVANA PERKELEEN KÄTYRINÄ JUMALAA, JEESUSTA JA HEIDÄN LAKIA SEKÄ PYHÄÄ HENKEÄ JA SUOMEN LAKIA PILKKAAVANA aivopieru perkeleenä!
Minulle Riittää Koko Raamarttu joka on Jumalan sanaa
täynnä ei mitään poistoja ,jostakin kohdasta ne on
kovin harvat ..Jeesus on SANA, kaikessa , vaikka on
saanut Isältä kaiken vallan , mitä on taivaassa ja maanpäällä -
Miksi pitäisi erottaa Jumalan sanaa Jumalan sanasta ,sitä
en meinaa käsittää , tietenkin jonkun mielestä se johtuu
erinäisitä seikoista kiree pipo , vähän leluja , huono virsi.
Mutta sittenki mulle riittää Raamattu...
teuta, sinä käännät juttujas ja valheitas sen mukaan miten ja mistä keskustellaan, samasta asiasta olet montaa eri mieltä riippuen siitä miten valheesi pitää keskusteluun sovittaa!
Tässä kielsit raamatussa olevan tiedon ja asetit katekismuksen tiedot ylijumalan tietojen arvoon Luder/Lutheria epäjumalana jumaloiden, eli sinä olet pelkästään väärää todistusta levittävä aivopieru perkele:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
"Kiva kun olit tarkkana
teuta 13.11.2010 14:18
Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9617422
Sähän törppö olet !
teuta24.1.2011 16:21
Tottakai minä olen valehtelija , jos sinä aseta vastakkain JEESUKSEN tai minut ,..........
TÄSSÄ teuta TODISTAA JEESKSEN VALEHTELIJAKSI:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379
"JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler
teuta 31.12.2010 09:05
Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden
Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"
Jeeesus todistaa Omalla Sanallaan teutan valehtelijaksi:
21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
ARVATKAA KUMPI ON OIKEASSA, teuta VAI JEESUS!!!!!????
Sinä olet väärässä!
Katekismuksessa on Jumalan sana kiteytettynä mahdollisimma helposti ymmärretytävään muotoon. Ei ole sen kummemmasta asiasta kysymys.
Luther pitäytyy kaikessa opetuksessaan Raamattuun,
siis juuri päinvastoin kun sinä, joka pitäydyt kaikessa vääristelemään Raamattua pirun tavoin. Valitettavasti tai onneksi, väärennöksesi ovat äärimmäisen tökeröitä ja lapsenomaisia, näkee ettet tunne lankaan Raamatun sisältöä.