Timo Soini saattaa Halla-ahon määräaikaisella eduskuntaryhmästä erottamisella saada omia joukkojaan ymmärtämään parlamentarismin, kansainvälistymisen, sananvapauden, suvaitsevaisuuden ja edustuksellisen demokratian erittäin tärkeitä kulmakiviä.
Soini ei kuitenkaan ole velvollinen ojentamaan muita puolueita siitä, ettei tämä isänmaa hulluttelemalla pelastu. Isänmaallisena miehenä hän voisi, tai hänen pitäisi, muistuttaa puolueenjohtajakollegoitaan ja kaikkien puolueiden äänestäjiä siitä, että demokratiaa pantiin maailmalla paikalleen vuosituhansia, Suomessa vuosisatoja.
Soini voisi kertoa siitä, ettei perussuomalainen demokratiakaan tarkoita omaan juoksuhautaan jemmautumista. Ja juuri sitä suomalaisissa poliittisissa liikkeissä nyt tehdään, perussuomalaisten jytkyn innostamina. Jos koskaan niin nyt tarvitaan Timo Soinin ääntä – järjen ääntä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaan kun persujen äänestäjät vaativat omilta edustajiltaan käytöstä, jolla saa hyvin mediahuomiota, persujen äänestäjät ovat tottuneet tuollaiseen käytökseen ja arvostavat sitä suuresti.
Kannatus laskee, jos persujen edustajat alkaisivat käyttäytyä sisistyneesti.
Soinikin sen tietää ja kunnon populistina ei liikaa toppuuttele.
Muissa puolueissa ei suvaita yksinajattelua. Pomo vain julkasee puolueen kantoja.
On, kuin Jykän luopiohallitus? Paina jeesnappia, tai takaisin metron käyttäjäksi!