En oikein tiennyt minne kirjoittaa tätä, jotenpa niin. Tähän alkuun kirjoitan että minulla on todennäköisesti aikaisemmin ollut keskivaikea masennus joskus viime vuonna, josta olen mielestäni ainakin suurimmalta osalta päässyt yli.
Yksi ongelmistani on vähäinen itsetunto. En tunne itseäni rakastettavaksi, ja en usein pysty ymmärtämään sitä että minulla on edes joitain ystäviä (suurin osa nettiystäviä, pari irl-kaveria jotka eivät ole niin tärkeitä), ja pelottaa että menetän heidät, vielä pahemmin että he hylkäävät minut. En pysty luottaa kunnolla ihmisiin, ja joskus minun tekee mieli vain ryhtyä erakoksi, tai muuten vain irtautua ystävistäni. Se oli helpompaa kuin se että he hylkäisivät minut. Tuntuu kuitenkin että en pysty elää ilman yhtä ystävääni. Emme ole enään niin hyviä ystäviä, mikä ahdistaa minua. Tuntuu kokoajan että hänellä on nyt parempia ystäviä, eikä hän tarvitse minua. Joskus toisinaan ahdistun jo siitä että muut henkilöt taloudessa menevät illalla nukkumaan, sillä tunnen olevani silloin yksin, ja pelkään yksinoloa.
Toinen ongelmani on ajoittaiset ns. 'kohtaukset'. Noin parin kuukauden välin tulee noin 3-7 päivän aika, jolloin olen erityisen ärtynyt ja herkkä. Nytkin taitaa olla se aika menossa, ja eilen illalla tuntui kuin vain tekisi mieli sortua ja itkeä ja kuolla, ja minulla on harvoin ollut tuollaisia ajatuksia viime vuoden jälkeen. Tämän kautta olen myös alkanut ajattelemaan samassa koulussa olevan ihmisten tappamista, sillä en kestä heitä, sillä tiedän olevani monella tavalla erinlainen kuin he. Silloin on vain yksinkertaisesti masentunut ja outo olo, ja en tiedä kestänkö enään pitkään niitä.
Elämäni on muuten varsin ok:ota, ei mitenkään erityistä. En halua kuolla, mutta samalla tavalla en halua erityisesti eläkkään. Rutiinit ja koulunkäynti ahdistaa minua, enkä tiedä mitä voisin tehdä. Tuskin kuraattorille tai kenellekkään voisin puhua, yritetty on. Joskus tuntuu kuitenkin vain etten kestä enään, että olen kahden puun välissä enkä pääse pois. Pelkään että mahdollinen masennukseni tulee takaisin, sillä en tiedä kestänkö sitä jälleen.
Yksi ongelmistani on vähäinen itsetunto. En tunne itseäni rakastettavaksi, ja en usein pysty ymmärtämään sitä että minulla on edes joitain ystäviä (suurin osa nettiystäviä, pari irl-kaveria jotka eivät ole niin tärkeitä), ja pelottaa että menetän heidät, vielä pahemmin että he hylkäävät minut. En pysty luottaa kunnolla ihmisiin, ja joskus minun tekee mieli vain ryhtyä erakoksi, tai muuten vain irtautua ystävistäni. Se oli helpompaa kuin se että he hylkäisivät minut. Tuntuu kuitenkin että en pysty elää ilman yhtä ystävääni. Emme ole enään niin hyviä ystäviä, mikä ahdistaa minua. Tuntuu kokoajan että hänellä on nyt parempia ystäviä, eikä hän tarvitse minua. Joskus toisinaan ahdistun jo siitä että muut henkilöt taloudessa menevät illalla nukkumaan, sillä tunnen olevani silloin yksin, ja pelkään yksinoloa.
Toinen ongelmani on ajoittaiset ns. 'kohtaukset'. Noin parin kuukauden välin tulee noin 3-7 päivän aika, jolloin olen erityisen ärtynyt ja herkkä. Nytkin taitaa olla se aika menossa, ja eilen illalla tuntui kuin vain tekisi mieli sortua ja itkeä ja kuolla, ja minulla on harvoin ollut tuollaisia ajatuksia viime vuoden jälkeen. Tämän kautta olen myös alkanut ajattelemaan samassa koulussa olevan ihmisten tappamista, sillä en kestä heitä, sillä tiedän olevani monella tavalla erinlainen kuin he. Silloin on vain yksinkertaisesti masentunut ja outo olo, ja en tiedä kestänkö enään pitkään niitä.
Elämäni on muuten varsin ok:ota, ei mitenkään erityistä. En halua kuolla, mutta samalla tavalla en halua erityisesti eläkkään. Rutiinit ja koulunkäynti ahdistaa minua, enkä tiedä mitä voisin tehdä. Tuskin kuraattorille tai kenellekkään voisin puhua, yritetty on. Joskus tuntuu kuitenkin vain etten kestä enään, että olen kahden puun välissä enkä pääse pois. Pelkään että mahdollinen masennukseni tulee takaisin, sillä en tiedä kestänkö sitä jälleen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla on varmasti todella paha olo, kun ajatuksesi ovat jo noin ahdistuneita. Mene ihmeesse kuraattorille, kouluterveydenhoitajalle tai terveyskeskuslääkärille, että pääset terapiaan ja saat tarvitsemaasi hoitoa! Oli se sitten pelkkää terapiaa tai lääkitystä.
Olen varma, että saat hoitoa ennen muita, jos olet kerta ajatellut koulukaveriesi surmaamista. Nyt kun Norjan tilanne ja koulusurmat puhuttavat ihmisiä, otetaan tuollaiset puheet tosissaan! Ei ole kiva elää noin synkkien ajatuksien kanssa.
Hae apua! Se tekee sinulle varmasti hyvää ja sitten voit taas alkaa suorittamaan rutiineja ehkä paremmin mielin! :)