Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustossa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla esittämien asioiden käsittely
Kh 26.9.2011
Valmistelija: Kansliapäällikkö Jarmo Koivisto
Perussuomalaisten valtuustoryhmä on esittänyt valtuuston kokouksessa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla kolme valtuustoaloitteiksi nimeämäänsä kirjoitusta.
Kuntalain nojalla annetun valtuuston työjärjestyksen mukaan valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista.
Nyt kyseessä olevat kirjoitukset eivät ole sisältönsä ja tarkoituksensa perusteella valtuuston työjärjestyksen tarkoittamia valtuustoaloitteita.
Kuntaliiton lakiasiainosastolta on vielä erikseen kysytty, voidaanko mainittuja kolmea kirjoitusta pitää valtuustoaloitteina. Kuntaliiton lainopillisen osaston käsityksen mukaan kaikki kolme kirjoitusta kohdistuvat pikemminkin yksittäisten viranhaltijoiden toimintaan. Ne eivät sisällä kaupungin toimintaa tai hallintoa koskevia aloitteita kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen tarkoittamassa mielessä.
Esittelijä: Liiketoimintajohtaja Risto Virtanen
Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää edellä mainituin perustein, että valtuustossa 19.9.2011 §:ien 112, 113 ja 116 kohdalla esitetyt kirjoitukset eivät ole valtuustoaloitteita eivätkä anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Sit. 195 000€

Vastaukset 19
Vanhimmat

Kuntaliiton lakiasiainosastolta on vielä erikseen kysytty, voidaanko mainittuja kolmea kirjoitusta pitää valtuustoaloitteina
.Ne eivät sisällä kaupungin toimintaa tai hallintoa koskevia aloitteita kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen tarkoittamassa mielessä.
Kotkan kaupungin virkamiehet kysyy apua miten he voisivat vielä tässäkin tilanteessa jotkaa lain vastaista toimintaa.
Kaikkihan tietävät, että Kuntaliitosta saa puhelimella sellaisen vastauksen, kuin kukin haluaa.
Nyt tarvitaan kuntaliiton kirjallinen kuntalakiin perustuva kannan otto jos Perussuomalaisten valtuusto aloitteet eivät sisällä kunnallishallinon yksittäisten viranhaltioiden hoitaessa virkaansa Kotkan kaupungin palveluksessa.
Koivisto ei edes ole soittanuttanut minnekkään kuntaliittoon, hatusta vetäistyä lakioppia käyttää koijari?
Maanantaisessa Kotkan kaupunginhallituksen kokouksessa esittelijän pitää tuoda kirjallinen vastaus Kuntaliiton lakiasiainosaston virallinen lausunto Perussuomalaisten asialinja valtuustoaloitteet virkamiesten virkavelvollisuudella vastata rehellisesti aloitteisiin lainkohdalla osoittaa evääminen.
Arto Hirvonen PS
http://piv.pivpiv.dk/
Tässä hallituksen salaiset listat
Näyttää siltä, että kaupuhgille tulee asia koko ajan tiukemmaksi ja kovemmaksi selvittää ja selviytyä koko asiasta luistelemalla, On hyvä asia jos joutuu pää vadille. Kerrankin saisi massakieroilijat ojennuksen, se olisi hyvä juttu siinä mielessä kerrankin, että koijaamalla ei menestytä.
http://piv.pivpiv.dk/
Tässä tapaus kervisestä pintaa syvemmältä.
Kiitos Hyvät Ystävät Demari/ Kokkari, kun olette jo pudonnut rehellisyyden ja lain vasemmalle puolelle.
Arto Hirvonen PS
Arto PS joukkoineen on puolueenperustamisen yhteydessä siirtynyt työväenpuolueeksi kokoomuksesta oikealle ja ohikin.
Tämä asia laitetaa reilaa aikanaan. Katsotaa voiko toiset luottamusmiehet poliittisella päätöksellä tarkoitushakuisesti viedä aloite oikeuden kaupuynginvaltuutetulta.
http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/01/14/Kervisen valitus tyssäsi hovioikeuteen/2011310346749/4
kOTKALAISET ODOTTAVAT EROILMOITUSTA :))))
Onko tehdas ammattilainen työntekijä kuuluessaan työvöestön puolueeseen kuuluessaan ääri -oikeistolainen.
Tietenkin, koska asianosaiset joutuvat korvausvastuuseen.
Ja niitä on paljon.
Yhteisvastuuseen vedoten lopputulemana Kotkan kaupunki on myös maksaja.
Virkamiesten erottamisesta päättävät samat valtuutetut.
Kotkassa luottamusmiehillä on vaikeuksia Kokomuksella, Vasemmistoliitolla, Keskustalla, Kristillisillä, Vihreillä ja Demareilla, koska Perussuomalaiset kunioittaa ja noudattaa lakia Asko Kervisen asiassa.
Kunnon rehtiä valtuutettuja nuo Perussuomalaiset
Näyttää siltä, että valtuustossa pitää tehdä täys remotti kumileimasimet on vaihdettava.
http://www.google.fi/search?q=kervinen sai siipeensä&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a
paskahousuja