Onko kenelläkään koekemusta lastensuojelun puuttumisesta narsistin lasten kohteluun? Narsistin lapset kokevat monenlaista laiminlyöntiä mutta usein kyse ei ole siitä etteikö vanhempi tiedostaisi tekevänsä väärin, hän ei vain välitä. Lapsethan ovat hänen omaisuuttaan joita hän saa kohdella kuten haluaa vaikka se ei lain tai lapsen edun nimissä oikein menisi. Ihan törkeimmät teot jätetän tekemättä paljastumisen pelossa. Koska vanhempi tietää tekevänsä väärin, laiminlyönnit salataan mahdollisimman pitkälle ja niitä tuskin myönnetään missään tilanteessa.
Mitä voi lastensuojelu oikeasti tehdä tällaisessa tilanteessa? Jos selkeitä todisteita ei ole eikä kukaan myönnä mitään. Mahtaako tilanne vain pahentua narsistisen vanhemman kiristäessä otetta jotta varamsti mitään ei pääse vuotamaan julkisuuteen?
Mitä voi lastensuojelu oikeasti tehdä tällaisessa tilanteessa? Jos selkeitä todisteita ei ole eikä kukaan myönnä mitään. Mahtaako tilanne vain pahentua narsistisen vanhemman kiristäessä otetta jotta varamsti mitään ei pääse vuotamaan julkisuuteen?
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Mitä voi lastensuojelu oikeasti tehdä tällaisessa tilanteessa?"
Ei oikeastaan mitään, se on niin salakavala että vaikka kävisivät narsun kotona, niin eivät huomaa mitää.
Narsistilla on tapana välillä hemmotella lapsiaan (se oli hänen rakkauden osoituksensa, kun rakkauden tunnetta ei ole)
Huonona päivänä raivoaa lapsilleen, välillä lapset saavat tehdä mitä haluavat, mutta välillä narsu muutaman päivän tiukkaa kuria ja löysää taas.
Mikään ei ole johdomukaista säännöt vaihtelevat mielivaltaisesti, kaikki salittu-kaikki kielletty välillä. Kaikkien muista ihmistä pahan puhuminen on arkipäivää, he itse ovat täydellinen perhe.
Lapsista ei tietenkään tule terveitä, he kiintyvät hetkessä ihmiseen joka osoittaa heitä kohtaa normaalia kiintymystä jota kotona ei koskaan saa. Tämä tarkoittaa tyttöjen kohdalla että heitä käytetään murrosiästä lähtien hyväksi. He oppivat että miehet / pojat osoittavat heitä kohtaan kiinnostusta ja kohtelevat heitä hyvin kun he ovat "kilttejä".
Seurasin yhden perheen vaiheita aikoinaan, mutta silloin en tiennyt mistä oli kyse, ihmettelin vaan että miten lapset oli niin omituisia, vaikka kaikki näytti olevan päällisin puolin kunnossa. Nyt tajuan mistä oli kyse.
Lapset ovat nyt aikuisia, tiedän että molemmat ovat tarvinneet jossakin vaiheessa psygologin palveluksia.
Näin sen pelkään juuri menevän ja odotan pelonsekaisin tuntein kun nuo pienet tytöt tuosta kasvavat. Jo nyt äiti on heitä opastanut että pojan kanssa seurustelu tarkoittaa että poika saa kosketella ja puristella. Jo nyt heille äiti on opettanut että saa varastaa kunhan ei jää kiinni. Jo nyt he vihaavat ja kadehtivat, mutta oppivat päivä päivältä peittämään se paremmin. Jo nyt he osaavat korostaa rahan ja tavaroiden tärkeyttä. Jo nyt he katsovat hämmentyneenä vierestä kun muiden lasten äidit ottavat lapsensa syliin, suukottelevat ja rakastavat lapsiaan ehdoitta. Heidän äiti ei halaa mutta ostaa kasan leluja.
Toi taitaa olla liian "hämärä alue" mennä puuttumaan.
Tavallaan katsottaisiin ainakin osin, että lapsille välitettävät arvot jne olisivat huostaanoton arvoisia.
Ja näissä todistustaakan osuus on aika ratkaiseva. Eli, kuinka suuri tilaisuus tässä olisi väärinkäytöksille, väärinymmärräksille ja miten totuus todistettaisiin aukottomasti. Ja kuka voi sanoa että et saa kasvattaa lastasi vaikka materialistiseksi, kadehtivaksi rasistiksi joka ei osaa halata ihmisiä tai karttaa läheisyyttä. Itse en kannata vaan annan uskonnosta lähtien lapselle valinnanvapauden mutta you got the point.
"Heidän äiti ei halaa mutta ostaa kasan leluja."
Juuri noin, ei hellyyttä ja normaalia kanssakäymistä. Mutta leluja muita viihdykkeitä, seurauksena tästä lapset häiriintyy henkisesti.
Mites perheissä, jossa vanhemmat todistavat lojaaliutensa irtisanomisten pelossa työnantajilleen ja "ostavat" itsensä lasten suhteen vapaiksi leluilla ja puheella laatuajasta? Kasvaako niissäkin perheissä henkisesti häiriintyneitä lapsia? Kun vanhempien ja lasten kanssakäyminen rajoittuu pariin tuntiin vuorokaudessa jona aikana käydään läpi pikaisesti tärkeimmät, eli käyttäytymissäänöstöt, että miten pitää käyttäytyä toisia kohtaan ja jaetaan lähinnä oikeutta ja tuomioita sisarusten kiistoihin??
Onko yksiselitteinen kyllä ja ei vastausvaihtoehdot edes relevantteja, kun kyseessä on kuitenkin vanhempien työssäkäyminen sen ehdoilla, että eivät putoa yhteiskunnallisesti ylenkatsottuun pohjasakkaan, vai onko juurikin se sitten määrittävänä tekijänä siinä, että vanhempien narsismihan se siellä häärää ja niin ollen perheen lapsista kasvaa automaattisesti henkisesti häiriintyneitä??
Maailmanlaajuisestikin suhteellisesti köyhemmissä perheissä on terveempiä lapsia ja tällaiset perheet ovat muutenkin terveempiä arvoiltaan ja toiminnoiltaan. Merkittävä sairastumisriski ilmenee kun tulot ovat kaksi tonnia kuussa ja kasvaa sen jälkeen eksponentiaalisesti ... :o Unohdin lähteen.
MB ; hyvä pointti.
En mä tiä onko esim työttömyys kartettavaa aina vain siksi, ettei putoaisi "pohjasakkaan" vaan itse esim en osaisi arvostaa itseäni sossun luukulla. Siis jos tekisin sen tietoisena valintana. Enkä toisaalta halua kyllä välittää sellaista viestiä lapsellenikaan.
Työaikaa voi yrittää lyhentää jos on valmis tinkimään jostain.
Musta sellaiset "sankaritarinat", joissa luovutaan kaikesta ja heittäydytään yhteiskunnan varaan eli toisten (lue hupia : minunkin! =) ) maksettavaksi ovat lähinnä satua nyky-yhteiskunnassa vaikka EN tätä systeemiä kannatakaan.
Se nyt vain on näin ja minkäs sille teet. Siellä sitten koettaa luovia.
Mulla on ollut tuuria joten olen ehkä vähän väärä ihminen tätä analysoimaan.
Olen saanut tehdä periaatteessa mitä haluan vaikka totta kai työ on suurimmaksi osaksi vain velvollisuus mutta siltikään en osaisi heittäytyä hoivattavaksi. En edes yhteiskunnan hoivattavaksi.
Sairastuminen tms on totta kai eri asia. Paitsi että yrittäjänä en saisi siihen juuri mitään tukea mikä on mielestäni aika huvittavaa.
A: musta tuntuu että esim köyhissä maissa osataan nauttia pienemmistä asioista siksi koska mikään ei ole itsestäänselvyys, se mitä saadaan tulee työllä tai avustuksilla joita osataaan arvostaa eri tavoin ja karummat olot laittaa ihmisen arvojärjestyksen uusiksi.
Täällä me itketään monista sellaisista asioista jotka naurattaisivat "siellä" ihmisiä kuoliaaksi. Käytän hampaitten pesuun enemmän vettä kuin moni saa aikoihin...vessanpöntöstäni tulee siihen käypää vettä kun toiset juovat kuralammikosta. Okei, kärjistettyä mutta totta. Toimii esimerkkinä.
He kerääntyvät mtv:n puutteessa yhteisiin iltoihin soittamaan ja laulamaan, tanssimaan. He auttavat toinen toisiaan koska se on "vertaistukeen" verrattavaa empatiaa. He arvostavat asioita jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä. Heillä on toisensa eikä materiaa.
Meillä on tämä ja koeta sitten elää sen kanssa "oikein".
"Kasvaako niissäkin perheissä henkisesti häiriintyneitä lapsia? Kun vanhempien ja lasten kanssakäyminen rajoittuu pariin tuntiin vuorokaudessa jona aikana käydään läpi pikaisesti tärkeimmät, eli käyttäytymissäänöstöt, että miten pitää käyttäytyä toisia kohtaan ja jaetaan lähinnä oikeutta ja tuomioita sisarusten kiistoihin??"
Kaksi tuntia on vielä suhteellisen paljon aikaa, ja vaikka sitä käytetään tuolla tavalla, niin uskon että lapsilla on vielä kohtuu mahdollisuus elämässä.
Nph vaikka viettäisi 2 x enemmän aikaa lasten kanssa, niin tulokset ei ole hääppöisiä, tämä johtuu siitä että tunne kylmyytensä takia hän ei vastaa lasten tunteisiin. kertomassani perheessä lapset joskus halasivat äitiä, mutta tämä seisoi kuin puu, eikä koskaan vastannut halauksiin. Eikä koskaan mihinkään muuhunkaan tunteen ilmauksiin. En nähnyt tietysti heidän perhe elämää kovin tarkoin, se vain tuntui niin omituiselta, kun äidistä huokui täydellinen välinpitämättömyys.
Jos tavalliset vanhemmat ei kiinnitä lapsiin huomiota juuri lainkaan vaan kiireessä antavat hieman rahaa, että mene ostamaan jotain. Näistä on tehty tutkimuksia, ja heille käy yleensä huonosti, heitä tutkimuksissa nimitettiin kolmenkympin lapsiksi tavallisesti annetun rahasumman mukaan.
Kuten A. kertoi hyvätuloisissa perheissä ongelmat lasten kanssa on huomattavasti yleisempiä kuin pienituloisissa, omaisuudesta on tullut pääväline elämään.
Olen ollut moneen otteeseen yhteydessä lastensuojeluun ja tehnyt ilmoituksia, mutta ovat soittaneet aina exälle, joka on tietysti puhunut kaikkea mukavaa ja pyörittellyt viranomaisia oman etunsa mukaan muitta mutkitta.
Ei todellakaan lastensuojelusta tule apua eikä yhtään mistään. Lasten pahoinvointi saa sitten vasta jonkinlaista huomiota, kun alkavat oireilla kouluissa epäsosiaalisella käytöksellä, mutta sittenkin vain aletaan syöttämään lapsille rauhoittavia lääkkeitä, ja narsisti vanhemmat saavat jatkaa sairasta menoaan kotona.
http://wsoy.fi/yk/products/show/82146
http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/paivittaiset-ohjelmanostot/seitsemas-taivas-minun-vai-sinun-lapset
Karuja tarinoita tuossa Salon haastatteluohjelman katsojakeskustelussa. Joskus tällaisia lukiessa ajattelee, pitäisikö olla jotkin kodinturvajoukot pahimpia tapauksia varten. Ongelma vaan voisi olla, että pershäiriöiset soluttautuisivat pian niihinkin sooloilemaan, koska etsivät konflikteja.
Kiitos hyvästä linkistä!