Hei!
Miltä näyttää tilanteeni tästä eteenpäin. Minulla on moni asia
uudistamista vailla, tärkein niistä työnhaku.
Tilanne vaan on sellainen, että olen ihan lamassa.
Aktiivisuutta en saa itsestäni irti. Nyt on kyllä alettava toimia
vaikka väkisin.
Näetkö elämäni helpottuvan ja jollain lailla kevenevän.
Huoli rahasta kova, yksinäisyyskin painaa päälle.
Jopa sukulaiset hylkivät ja vähättelevät, joskus vaikea
yksin taistella elämässä.
Kiitos jos jaksat vastata.
Keskiyö/Tuntijasi
2
51
Vastaukset
Hei
jospa kävisit ihan lääkärillä ja kertoisit masennuksesta. voisit saada sitä kautta hyviä vitamiineja yms. halvemmalla.
sitten aloitat pienen lenkkeilyn / kävelyn päivittäin, aloita puolesta tunnista.
sinun on saatava itsesti pystyyn, sillä muuten mistään ei tule mitään.
haasta itsesi uuteen elämään, jonka palkintona on uusi kroppa ja iloinen mieli, joka vetää puoleensa uusia ihmisiä.
ja jos illalla itkettää, laita kynttilä palamaan.
t: Keskiyö- Helpotusta
Kiitos paljon Keskiyö!
Kiitos hyvistä neuvoista, osittain olen niitä jo tehnytkin, osa taas
on suunnitelmissa.
Aivan kuin olisit tiennyt, että yksi murhe on ylipaino, johon
ei ole ollut henkisiä voimia puuttua. Samaa olen miettinyt, että
jos ei muut asiat juuri ole mieleisesti, itseään voi ja kannattaa hoitaa. Minulla on kyllä sellainen olo, että täältä noustaan.
Kiitos lämpimästä viestistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334668- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564