Onkos kenellekään muulle käynyt näin? Mikä siihen auttaisi?
Eli lähetin romaanikäsikirjoituksen useammalle kustantajalle ja nyt iski jonkinlainen masennuksen ja itsetunnon lamaannuksen yhdistelmä. Mietin tässä, jospa tekeleeni onkin ihan kioskikamaa... nauretaanko sille kenties. En minä hylkyjä pelkää, ne kuuluu tähän geimiin. Vielä kuukausi sitten jaksoin itse uskoa tarinaani, nyt en enää tiedä mitä ajatella.
Eikä oikein unikaan tule, kun vielä roikun täällä - on jotenkin levoton olo. Jonkinlaisia vieroitusoireita varmaan. Vielä en ole saanut aloitetuksi uuden kirjoittamista, ehkäpä siitä olisi apua. No, tämä nyt vain on tämmöinen purkaus.
Eli lähetin romaanikäsikirjoituksen useammalle kustantajalle ja nyt iski jonkinlainen masennuksen ja itsetunnon lamaannuksen yhdistelmä. Mietin tässä, jospa tekeleeni onkin ihan kioskikamaa... nauretaanko sille kenties. En minä hylkyjä pelkää, ne kuuluu tähän geimiin. Vielä kuukausi sitten jaksoin itse uskoa tarinaani, nyt en enää tiedä mitä ajatella.
Eikä oikein unikaan tule, kun vielä roikun täällä - on jotenkin levoton olo. Jonkinlaisia vieroitusoireita varmaan. Vielä en ole saanut aloitetuksi uuden kirjoittamista, ehkäpä siitä olisi apua. No, tämä nyt vain on tämmöinen purkaus.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko sä Hotakainen vai Mäki vai Sipilä vai Tervo?
noita hetkiä varten kannattaa olla toinenkin työ alulla, ehkä useampikin. jos mieleen pulpahtaa ideoita/kiinnostavia hahmoja ym. ne kannattaa kirjata ylös sitä hetkeä varten kun käsis on lähetetty ja takki on tyhjä, niin ei tartte aloittaa alusta.
no tuo nyt ei lohduta sinua jos sulla ei ole tekeillä olevaa toista työtä, mutta älä huoli: tuo tunne josta puhut vaivaa käsittääkseni monia oikeitakin kirjailijoita kun ovat saaneet työnsä valmiiksi. ja muitakin ison projektin loppuun vieneitä.
Kiitos lohdutuksesta. Olo on tosiaankin aika ankea ja tämä fiilis tuli täysin puun takaa (ja on kestänyt kohta viikon). Lohdullista kuulla, että tämä on vähän kuin ammattitauti.
Takki on vielä sen verran tyhjä, ettei uutta tekstiä synny. Mutta vinkistäsi kiitollisena päätin ottaa vanhan tekstini muokkauksen kohteeksi, jospa se saisi avattua tämän henkisen lukkotilan.
P.S. Juu, kunpa olisinkin joku noista yllämanituista.
No jaa, minä kanssa lähetin käsiksen kustantajalle äskettäin ja sitten myöhemmin tajusin, että ei ei, ei ole mahiksia, koska... jne. Tämä on toinen käsis jonka lähetin, ensimmäinen sai hylyt joka paikasta ja tämä myös tulee saamaan, tosin nyt lähetin vain yhdelle, mikä onkin hyvä, koska sitten vasta tajusin, että ei se toimi.
Tarvitsin vissiin jonkunlaisen etäännytyksen käsikseen, kun ei ole arvostelupalveluihin varaa, eikä ketään jolle antaa luettavaksi tällä hetkellä. Ymmärrän kyllä että sinua jännittää, mutta paras unohtaa koko juttu ja alkaa tehdä uusia, koska todennäköisestihän sitä ei julkaista mutta jos julkaistaan niin hyvähän se vaan on!
Arvostelupalveluista ei välttämättä ole hyötyä. Itse käytin kahta, ei ne muuta kuin suitsuttaa ja sitten napsahtaa hylsy toisen perään.
Toki tämä ei estä luetuttamasta ammattitaitoisella lukijalla ja esimerkiksi NVL:n arvostelupalvelu on edullisen hintainen ja laadukas. Mutta kustannussopimuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Ei myöskään kehuilla, joita saat tekstistäsi muualta. Hylsy on hylsy ja sillä hyvä.
Itselleni kävi samoin.
menee ohi...
Tuo on aivan normaalia. Älä huoli.
Mitä vikaa on
kioskikamassa ?
Esim hesarissa oli Papinniemen kritiikki
hesarin kriitikko Jukka Petäjän
uudesta
dekkarista.
Mieti sitä!
Ja oletko koskaan sattunut törmäämään
Julia Cameronin
kirjoihin,
niitä löytyy kirjastostakin ainakin täällä Helsingissä.
Suosittelen niiden lukemista ja niissä olevien tehtävien ja muiden vinkkien noudattamista.
Avartaa omaa olemista ja eloa.
Helpottavaa kuulla, että tämä on normaalia.
Olotila purkautuu tällä hetkellä hillittömällä siivousvimmalla. Olen hinkannut vessanpytyt ja hanat kiiltäviksi, uuni on puhdistuksessa ja eteisen kaapit pistin uuteen järjestykseen. Ukkokin hieman huolestui, mitä minä nyt tuommoisia maanantai-iltana häärään.
Taidanpa käydä metsästämässä noita Julia Cameronin kirjoja, googletuksen perusteella vaikuttivat mielenkiintoisilta. Ehkä niistä löytyy apua tähän henkiseen lamaannukseen.
Juu, eihän kioskitavarassa varsinaisesti mitään vikaa ole. Mutta jos yrittää olla seuraava Agatha Christie, ei välttämättä tuohon kategoriaan haluasi tippua heti kättelyssä. Viihdedekkari ja vakavissaan kirjoitettu dekkari kuuluvat minun luokkittelussani eri kategorioihin, mutta molempia toki maailmassa tarvitaan. Tuo Petäjän kirjan arvostelu oli opettavaista luettavaa, kiitos vinkistä!
Hyvä merkkihän tuo on, häpeä kuuluu asiaan, jos olet tosissaan antanut kaikkesi. Mutta mahtaakohan tuossa tilassa auttaa oikein muu kuin sen kirjoittamansa tekstin lukeminen? Siihen jostain syystä uskoo vain silloin kun on sisällä siinä maailmassa. Jos annat tekstin levätä nyt, etkä voi lukea sitä, niin ei kai siinä voi muuta kuin täyttää aikansa tekemällä ja ajattelemalla jotain ihan muuta. Harrastuksia, työtä. Siivoomista. ;) Tai sitten aloittamalla uusi käsis heti perään. Kai jotkut tässä hullussa putkessa ihan oikeasti elävätkin, eivät kärsi sitä krapulaa vaan kirjoittavat heti ketjussa uutta. Mutta joo, ammattitauteja, ei muuta ku tervetuloa joukkoon. :)
Ai niin, ja Julia Cameronin lisäksi suosittelisin vielä Natalie Goldbergiä. Hän puhuu nimeenomaan siitä, kuinka kirjoittaessa joutuu menemään sisäisen kriitikkonsa ohi, hiljentämään kaiken itsekritiikin ja antamaan tekstin tulla rehellisesti virtaamalla. Luulisin, että tuo "moraalikrapula" tulee siitä kun tulet pois siitä tilasta, ja sisäinen kriitikko alkaa taas mussuttaa ja kuiskutella korvaan kuinka et vaan muka osaa.
Ainoa lääke => luet sitä omaa tekstiä tai aloitat uuden kässärin kirjoittamisen ja huomaat että osaathan. :)
Terveeltä itsetunnolta tuo kuulostaa. Aina on maailmankirjallisuudessa kirjailijoita, jotka ylittävät omat saavutukset. Ja koska jokainen kirjailija haluaa ylittää itsensä, kehittyä ja laaduttaa työtään, iskee tietysti masennus. Kun on parhaansa antanut, iskee myös nöyryys ja hybris laskee, tulee suru ja kenties häpeä, myötähäpeä etukäteen tulevasta mahdollisesta takaiskusta: kritiikin, lukijoiden tai kustantajan hylsyn muodossa.
Kuuluu ammattiin kuin ammattiin taiteen saralla.
Mitä masennuksesta, uuden käsikirjoituksen kimppuun vain. Nykyään moni kirjailija julkaisee monta teosta vuodessa. Siitä vain työn ääreen, ei ehdi taidemasennus vaikuttaa liian kauan.