"Maastrichtin sopimukseen sisällytettiin nykyisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125 artikla, joka kieltää unionia ja jäsenmaita ottamasta vastatakseen toisen jäsenmaan taloudellisia vastuita. Tämän nk. no-bailout -sopimuskirjauksen tehtävä oli sitoa jäsenmaiden kädet, jottei millekään maalle syntyisi kiusausta ajautua toisten elätettäväksi.
ERVV-puitesopimuksen hyväksyminen siis toisin sanoen edellyttäisi muutoksia Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen, minkä takia em. puitesopimusta ei voidakaan pitää EU:ssa tehtävänä sopimuksena eikä sitä voida sisällöltään myöskään rinnastaa EU:ssa tehtäviin päätöksiin. Kyse on sopimuksesta, josta päättäminen perustuslain 93 § 1 momentin mukaan kuuluu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminnan piiriin.
ERVV-sopimus on merkityksellinen perustuslain 3 § 1 momentin ja 7 luvun mukaan eduskunnalle kuuluvan budjettivallan kannalta. Kokonaisuutena tarkastellen ERVV-sopimus on vaikutuksiltaan huomattava, millä perusteella toisaalta eduskunnan tulisi päättää siitä.
Ristiriidan johdosta ERVV-sopimuksesta on Suomen perustuslain kannalta toistaiseksi ongelmallista tehdä kansallisia päätöksiä, eikä perustuslakivaliokunta voi mielestämme tulkita sopimusten luonnetta ikään kuin parhain päin. Ongelma ei tältä osin ole Suomen perustuslaissa, vaan ERVV-sopimuksessa, jota perustuslakimme ei tunnista. On tärkeää, ettei kansallinen perustuslakimme taivu ongelmallisen sopimuksen edessä, vaan kunnioitamme sitä ja vaadimme sellaista päätöksentekoa myös ylikansallisella ja kansainvälisellä tasolla, joka ei ole perustavaa laatua olevassa ristiriidassa perustuslakimme kanssa.
Mikäli ERVV-sopimuksen yhteydessä ongelmaksi ei koeta sopimuksen sisältöä, vaan Suomen perustuslain sisältö, siinä tapauksessa niiden tahojen, jotka haluavat ERVV-sopimuksesta päätettävän, on tehtävä esitys Suomen perustuslain muuttamisesta niin, jottei synny sellaista tulkintaristiriitaa kuin nyt, jossa ei voida yksiselitteisesti ratkaista, kumman, eduskunnan vai tasavallan presidentin, tulisi päättää ERVV-sopimuksen hyväksymisestä/hylkäämisestä.
ERVV-puitesopimukseen tehtävistä muutoksista päättäminen edellyttäisi, että EU:n uusi perustamissopimus olisi astunut voimaan siltä osin kuin Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt siihen muutoksen (SEUT) 136 artiklaa koskien niin, että siihen on lisätty uusi 3 kohta. Sen mukaan euroalueen jäsenvaltiot voivat perustaa vakausmekanismin turvaamaan koko euroalueen rahoitusvakautta. Vasta tämä kirjaus kumoaisi no bailout -klasuulin ja loisi lainsäädäntöpohjan ERVV-sopimukselle.
Perustuslakivaliokunta ei ole antanut lausuntoa voimassa olevasta ERVV-sopimuksesta lainkaan, kun sopimuksen hyväksymisestä aikanaan vuonna 2010 päätettiin, joten tässä yhteydessä on voitava kyseenalaistaa myös koko aiempi päätöksentekoprosessi ERVV-sopimusta koskien siihen liittyvien valtiosääntöoikeudellisten ongelmien kannalta. Käytännössä on kyseenalaistettava koko olemassaoleva ERVV-sopimus, samoin kuin siihen tehtävät no-bailout -sopimuskirjausta rikkovat muutokset. On myös ongelmallista, että ERVV-sopimuksesta päätettäisiin eduskunnassa ennen kuin Euroopan vakausmekanismista tehty sopimus olisi hyväksytty kaikissa jäsenmaissa, koska ERVV on tarkoitettu väliaikaiseksi järjestelyksi, jonka EVM korvaisi vuoden 2013 aikana. Tällä hetkellä ei ole olemassa kuitenkaan täyttä varmuutta välineen väliaikaisuudesta, koska EVM-valtiosopimuksen voimaanastumisesta ei ole varmuutta...
JATKUU
Eriävä mielipide ERVV-sopimuksen käsittelystä
5
111
Vastaukset
- zzzzzzzzhhhhhhhh
JATKOA
Hallituksen esitykseen kuuluu, että eduskunta osallistuisi välillisesti ERVV:n päätöksentekoon saamalla hallituksen tiedonannon aina, kun ERVV:n rahoitusvälineitä käytetään. Tällainen päätöksenteko edustaa näennäisdemokratiaa, sillä jos Suomi riitauttaisi maksuerän maksamisen ERVV:lle tai välineen muun käytön, niin asian käsittely voisi päätyä EU:n tuomioistuimeen, joka etenkin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklaan 136 tehtävän muutoksen jälkeen saattaisi suurella todennäköisyydellä tulkita asiaa niin, että Suomi rikkoisi ns. vilpittömän yhteistyön velvoitetta, jota EU:n tuomioistuin on usein käyttänyt EU:n toimivaltaa ja tavoitteita vahvistavana argumenttina. Näin ollen ERVV:n päätöksenteossa yksimielisyysvaatimuskin on näennäistä. ERVV on poikkeuksellinen järjestely, jonka tulkinta ja tunnistaminen vaikuttavat perustuslain kannalta olleen tähän asti ja olevan yhä hyvin pitkälle poliittista tulkintaa.
Katsomme, että ERVV-puitesopimuksen hyväksyminen koskee perustuslakia sen 94 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla ja sopimus on sen seurauksena hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. ERVV-sopimuksen voimaansaattaminen koskee perustuslakia perustuslain 95 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla, joten myös voimaansaattaminen on hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
Edellä olevan perusteella esitämme,
että eduskunnan suostumus on tarpeen hallituksen esityksessä tarkoitetulle sopimukselle,
että sopimus hyväksytään päätöksellä, jota kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä,
että 1. lakiehdotus käsitellään supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä ja
että 2. lakiehdotus käsitellään perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2011
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Tom Packalén /ps
Kimmo Kivelä /ps "
Alkuperäinen:
http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83906-eriava-mielipide-ervv-sopimuksen-kasittelysta - Vanha massikka
Mitä virkaa sopimuksilla on kuten tästä näemme. Jos EU eei pidä sopimuksiaan Ranskan tai Saksan pankkien vuoksi, ne kun ovat lainoitaneet Kreikkaa holtittomasti. Miten tulevaisuudessa käy.? Otetaan uusi esimerkki tämä rakenteilla oleva ydinvoimala, kuulema sähkösopimikset eurooppaan pitkäksi ajaksion jo tehty. Eli ydinvoimajätteet jäävät Suomeen sähkö virtaa Eurooppaan..? Pahoin pelkään että näitä juttuja tulee lissä Suomenkannalta epäedullisia. Nyt ois aika purkaa tuommoiset sopimukset, eihän EU noudata omia sopimuksiaan..
- Maastricht
EUsta superneuvostoliitto
Maastrichtin sopimus osoittaa selvästi, että Euroopan Unionista on tarkoitus kehittää Neuvostoliiton kaltainen keskusjohtoinen liittovaltio. Puheet ”itsenäisten valtioiden liitosta” ovat valhetta.
EU:sta kehittyy Neuvostoliiton kaltainen diktatuuri. Sen voi huomata jokainen, joka vaivautuu lukemaan Maastrichtin sopimuksen. Siinä puhutaan tulevasta europoliisista, joka erehdyttävästi muistuttaa Neuvostoliiton pelättyä KGB:tä.
Mummon ryöstäjä on helppo tuomita niin oikeuslaitoksessa kuin yleisessäkin mielipiteessä. Mutta kun koko kansa ja kansakunta ryöstetään, ei ole olemassa järjestelmää, joka tuomion langettaisi. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Suomea. Suomea on tällä vuosikymmenellä (1990-luvulla) ryöstetty nopeammin kuin yhtäkään toista kansakuntaa kirjoitetun historian aikana. Silti mikään järjestelmä ei ole puuttunut tähän toimintaan. Useimmat suomalaiset eivät ole edes huomanneet sitä, että heidän isänmaansa on ollut jo vuosia systemaattisen ryöstön kohteena. Tämä alkoi vuonna 1987, kun Suomen Pankki vapautti pääomien maastaviennin. ETA-sopimus varmisti, että ryöstövoi jatkua.
Suomi oli 80-luvn puolivälissä rikas maa. Täällä oli maa- ja vesialueita yli seitsemän hehtaaria jokaista kansalaista kohti. Oli maailman parhaisiin lukeutuva tie- ja tietoliikenneverkosto. Teollisuuden tuotantolaitokset olivat ajanmukaisia ja raaka-aineiden sekä energian saanti turvattua. Muutamassa vuodessa elintasomme on laskenut merkittävästi, sosiaaliturvamme on heikentynyt ja koulutusmäärärahoja on vähennetty. Infrastruktuurimme rapistuu hoiden puutteessa. Kansa köyhtyy ennätysvauhtia.
Lähdeaineisto: Dr. Karl Steinhauser EU – huomispäivän super-Neuvostoliitto ISBN 951-97105-0-7
- Onnittelut
Globaali rahaeliitti tekee sen mikä jäi Stalinilta ja Hitleriltä vain haaveeksi. Ja millä tavalla - Vallataan euroalue ampumatta laukaustakaan! Sillä sitähän tämä avoimen piikin avaaminen ERVV:lle tarkoittaa.
Tämä euro-kusetus tulee jäämään maailmanhistoriaan kaikkien aikojen onnistuneimpana sotatoimena. - ********
kaikke paskaaaaaa sitä suolletaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982