Omaiseni hurahti "sijoittamaan" rahojaan erääseen kohteeseen. Kuulemma kultakaivosjuttua Afrikan suunnalla. Puheita perustajilla on ollut. Alussa ollut jopa siviilipukuinen poliisikin todistamassa toiminta lailliseksi. Epäilen vahvasti. Onko kukaan selvittänyt kyseisen "poliisin" taustaa?
Kolme vuotta ollaan kuunneltu juttuja, kuinka seuraavana kuukautena pitäisi tulla sijoitukselle rutkasti rahaa tilille. Korko 200%. Vielä ei ole tullut.
Ensimmäinen "sijoituskohde" oli ulkolainen eläkeyhtiö. Se oli huijausta, minkä yhdelle omaiselle jo myönsikin.
Kerran kuulin puhelinkeskustelun, missä korostettiin painotusta, että vain pääoma on mahdollista saada. Omaiseni ei kuule sitä, mitä ei halua kuulla. Hän vain odottaa isoja rahoja tulevaksi.
Maksettu on kuulemma ensin pienille sijoittajille ja lähinnä Ruotsiin. Kenestäkään ei ole tietoja. Liekö mitään kirjallisia sopimuksiakaan. Toistakymmentä sijoittajaa on tehnyt rikosilmoituksen ja se viivyttää per tapaus kahdella päivällä saatavien tuloa. Yksi jarru on kuulemma USA.n pankkien suunnalla, eivät päästä rahoja eteenpäin ennen tarkastuksia...
Mikään laillinen taho ei voi maksaa tuollaisia korkoja. Olen omaiseni puolesta surullinen. Hänellä on velkaa reilut 100000.- euroa. Asunto menee alta, ellei mitään ihmettä tapahdu. Pankki odottaa 10 vuotta ja silloin hän maksaisi kerralla velat pois... Varoitin jo, että pankki voi nykytilanteessa alkaa periä saataviaan silti.
Miten aikuinen ihminen voi uskoa tuollaista?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä uskotaan mitä halutaan uskoa. Tutustu vaikka Wincapita-tapaukseen.
Sinänsähän kultakaivokset ovat varmasti menestyneet viime aikoina hyvin. Omaisesi rahat ovat kuitenkin päätyneet jonnekin muualle.
Sitä minäkin olen yrittänyt hänelle selittää, vaan ei mene perille. Wincapita on tuttu juttu. Tuli luettua tämän huolen vuoksi. Hägglundkin menetti suuria summia. Fiksutkin meni vipuun.
Totta se todellakin on, että uskotaan, mitä halutaan uskoa. Oma uskoni perusta on Jeesus, mikä myös herättää outoja tunteita monessa.
Kättä ristiin vaan tässäkin tapauksessa. Valintaoikeus jokaisella on. Seuraukset vaan on aivan erilaiset.