Tarvitsen kipeästi apuanne ja neuvojanne hankalaan tilanteeseen. Olen täältä jo paljon hyviä ohjenuoria sisäistänyt, mutta tuntuu, etten pysty niitä tosielämässä täysin soveltamaan.
Tilanne on siis se, että muutama vuosi sitten tapasin upean, herkän, hienon miehen. Suhteen edettyä ymmärsin, että seurustelen alkoholistin kanssa. Useiden käänteiden ja tapahtumien jälkeen mies "raitistui". Hän aloitti antabukset, alkoi käymään terapiassa, ja kaikki vaikutti hyvältä. Halusin tehdä raitistumisen hänelle mahdollisimman helpoksi, enkä sen myötä ole juonut itsekään edes saunaoluita. Menimme reilu vuosi sitten kihloihin, ja aloimme jo innoissamme suunnitella häitä.
Ongelma on se, että hiljattain minulle paljastui seuraavaa: koko päätökseni naimisiinmenosta perustui valheelliseen luottamukseen. Mies on juopotellut selkäni takana säännöllisin väliajoin siitä minulle kertomatta. Hän väittää, ettei ole alkoholisti, mutta minun silmääni tämä vaikuttaa aivan päinvastaiselta. Tunnistan alkoholismin oireet, ja tässä tapauksessa lähes ne kaikki täyttyvät. Mies pelkää menettävänsä minut, mutta toisaalta hän ei suostu edes myöntämään ongelmaansa. Aikanaan hän sai minut uskomaan, että oli riippuvuutensa tunnistanut ja tunnustanut, mutta näköjään hän ei aivan kaikkea ole sisäistänyt.
Mitä ihmettä läheinen pystyy tällaisessa tilanteessa tekemään? Onko ainoa vaihtoehto pakata kimpsut ja kampsut, ja jättää mies jatkamaan elämäänsä yksin? Onko olemassa mitään "taikasanoja" tai keinoja, millä miehen saa ymmärtämään ongelmansa itsenäisesti? Tiedän, etten pysty tekemään päätöstä oikeasta raitistumisesta hänen puolestaan, mutta voiko sitä kuitenkin edesauttaa jotenkin? Olemme keskustelleet asiasta hänen kanssaan tuntikausia, mutta se ei johda mihinkään, sillä miehen mielestä ongelmaa ei ole. Mitä neuvoisitte minua tekemään?
Rakastan miestä enemmän, kuin mitään muuta, mutta en pysty rakentamaan tulevaisuuttani epävarmalle pohjalle. Olen tunteellinen ihminen, mutta tällaisessa asiassa on pakko hiljentää sydämen ääni ja yrittää kuunnella järkeään. Tiedän myös sen, että hyssyttelemällä ja periksi antamalla ongelma ei poistu: kerran riippuvainen on aina riippuvainen. Eri asia on se, antaako riippuvuuden ottaa itsestään yliotteen, vai kääntääkö tilanteen voitokseen. Voiko tällaisessa tilanteessa tehdä mitään toisen auttamiseksi, vai onko ero ainoa vaihtoehto? Sen verran olen alkoholistien elämää vierestä "saanut seurata", etten itse aio omaa elämääni sille myrkylle uhrata -en edes rakkauden tähden.
Tilanne on siis se, että muutama vuosi sitten tapasin upean, herkän, hienon miehen. Suhteen edettyä ymmärsin, että seurustelen alkoholistin kanssa. Useiden käänteiden ja tapahtumien jälkeen mies "raitistui". Hän aloitti antabukset, alkoi käymään terapiassa, ja kaikki vaikutti hyvältä. Halusin tehdä raitistumisen hänelle mahdollisimman helpoksi, enkä sen myötä ole juonut itsekään edes saunaoluita. Menimme reilu vuosi sitten kihloihin, ja aloimme jo innoissamme suunnitella häitä.
Ongelma on se, että hiljattain minulle paljastui seuraavaa: koko päätökseni naimisiinmenosta perustui valheelliseen luottamukseen. Mies on juopotellut selkäni takana säännöllisin väliajoin siitä minulle kertomatta. Hän väittää, ettei ole alkoholisti, mutta minun silmääni tämä vaikuttaa aivan päinvastaiselta. Tunnistan alkoholismin oireet, ja tässä tapauksessa lähes ne kaikki täyttyvät. Mies pelkää menettävänsä minut, mutta toisaalta hän ei suostu edes myöntämään ongelmaansa. Aikanaan hän sai minut uskomaan, että oli riippuvuutensa tunnistanut ja tunnustanut, mutta näköjään hän ei aivan kaikkea ole sisäistänyt.
Mitä ihmettä läheinen pystyy tällaisessa tilanteessa tekemään? Onko ainoa vaihtoehto pakata kimpsut ja kampsut, ja jättää mies jatkamaan elämäänsä yksin? Onko olemassa mitään "taikasanoja" tai keinoja, millä miehen saa ymmärtämään ongelmansa itsenäisesti? Tiedän, etten pysty tekemään päätöstä oikeasta raitistumisesta hänen puolestaan, mutta voiko sitä kuitenkin edesauttaa jotenkin? Olemme keskustelleet asiasta hänen kanssaan tuntikausia, mutta se ei johda mihinkään, sillä miehen mielestä ongelmaa ei ole. Mitä neuvoisitte minua tekemään?
Rakastan miestä enemmän, kuin mitään muuta, mutta en pysty rakentamaan tulevaisuuttani epävarmalle pohjalle. Olen tunteellinen ihminen, mutta tällaisessa asiassa on pakko hiljentää sydämen ääni ja yrittää kuunnella järkeään. Tiedän myös sen, että hyssyttelemällä ja periksi antamalla ongelma ei poistu: kerran riippuvainen on aina riippuvainen. Eri asia on se, antaako riippuvuuden ottaa itsestään yliotteen, vai kääntääkö tilanteen voitokseen. Voiko tällaisessa tilanteessa tehdä mitään toisen auttamiseksi, vai onko ero ainoa vaihtoehto? Sen verran olen alkoholistien elämää vierestä "saanut seurata", etten itse aio omaa elämääni sille myrkylle uhrata -en edes rakkauden tähden.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mene al-anonien luo kuunteleman mitä ne on tehneet alkoholistiensa kanssa saadakseen elämänsä parempaan reilaan
AL-anon on tarkoitettu läheisille SIELLÄ EI TEHDÄ MITÄÄN ALKOHOLISTEILLE
Kyllä juovan alkoholistin kanssa voi tehdä jotain tekemättä hänelle mitään. Voi esimerkiksi lakata paapomasta, mahdollistamasta ja siivoomasta oksennuksia tai maksamasta hänen laskujaan. Voi lopettaa valehtelun työnantajalle ja salailun sukulaisilta ja tuttavilta.
Voi ruveta elämään omaa elämää.
Onko läheiselläsi alkoholiongelma? - Al-Anon - Vertaistukea ...
Alkoholistien perheille ja ystäville tarkoitettu toipumisohjelma.
www.al-anon.fi/
"Hän aloitti antabukset, alkoi käymään terapiassa, ja kaikki vaikutti hyvältä."
Kuinka tulikin aloittaneeksi antabukset ja terapiankin, jos ei edelleenkään myönnä alkoholismia?
Kun näin pitkällä on käyty, ja silti ei myönnä mitään ongelmaa olevankaan, niin huom. pitkällä aikavälillä viina kuitenkin varsin todennäköisesti ja tyypillisesti ajaa kaiken muun ohi.
Toisaalta kirjoituksestasi syntyy dominoiva vaikutelma.
Kuinka, mistä juomismääristä, ja millaisesta käytöksestä määrittelit hänet alkoholistiksi?
Hänellä kyseessä oli pakkotilanne, sillä erinäisten ikävien tapahtumien myötä annoin hänelle kaksi vaihtoehtoa: joko jatkaa juomista ilman minua, tai jatkaa ilman juomista minun kanssani. Kyse oli minun silmääni valtavista määristä: 12-pack tai 18-pack olutta, jos seuraavana päivänä oli töitä, vapaapäivinä en pysynyt edes laskuissa. Aloitti juomisen usein jo aamulla, ja veti pitkiä putkia. Putkareissuja ja muuta ikävää tähän juomiseen sisältyi liian usein. Niinpä hän vakuutteli minulle "raitistuneensa", mutta nythän näin ei olekaan käynyt. En tiedä, hommasiko hän antabukset vain minun hämäämisekseni, vai käyttikö niitä todella. Tiedostan dominoivan asenteeni tähän, mutta minulla ei vaihtoehtoja yksinkertaisesti ollut. En halua päätyä koristamaan henkirikostilastoja vain siksi, etten uskalla puhua aikuiselle ihmiselle näin merkittävästä asiasta.
Antabukset on helppo jättää käyttämättä, ja ne toimivat ainoastaan pelotteena, eivätkä hoida itse alkoholismia millään tavalla.
Ikävä olla kylmäkiskoinen, ja kyyninen, mutta kylmä totuushan on se, että kukaan ei ole koskaan raitistunut pysyvästi toisen vuoksi, pyydettynä, tai painostettuna.
Raittius lähtee vain juoposta itsestä, ja hänen motivaatiosta, jos sellainen on.
Kun tilanne on se, että ei näe eikä myönnä edes itselleen mitään ongelmaa, eikä alkoholismia, turha odottaa huom. pysyvää muutosta parempaan.
Lähtökohta raittiuteen on täysi rehellisyys itselleen ja muille tunnistaa ja vilpittömästi todeta oma ongelmansa.
Todennäköisesti joudut kierteeseen, jossa myöhemmin saat osaksesi vannomisia, lupauksia, valoja, jotka kaikki rikotaan, ja uhkauksia, painostusta, epätoivoa, ja viimein alkaa syyllistäminen, jossa todistellaan vain sinun olevan syyllinen hänen juomiseensa.
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/
Olet aivan oikeassa tuosta omasta, sisältä lähtevästä motivaatiosta. En pidä sitä kylmäkiskoisuutena vaan realismina. Mietinkin sitä, voiko läheinen mitenkään vaikuttaa tuon sisäisen motivaation syntymiseen, vai onko se asia yksin alkoholistin itsensä pääteltävissä? Mitkä keinot voivat auttaa tuon sisäisen motivaation syntymiseen? Auttaako tieto sairaudesta? Uhkakuvat alkoholistin tulevaisuudesta? Vertaishoito? Sijaistoiminnot? Haluaisin kuulla henkilökohtaisia kokemuksia siitä, miten läheinen pystyy asiaan vaikuttamaan: joko pahentavalla tai parantavalla tavalla. Haluaisin tietää, millaisia virheitä läheisen tulisi tällaisessa tilanteessa välttää.
Olen tietoinen tuosta kierteestä, joka tässä tilanteessa uhkaa. Siksi tätä asiaa niin pohdinkin, kun vielä toistaiseksi olen pystynyt pitämään kiinni omasta minuudestani. Kun vielä muita suuria esteita erolle ei ole -paitsi tosiaan se rakkaus- mietin, onko päätös siitä tehtävä nyt. Tietysti haluan tukea miestä kaikin mahdollisin tavoin mutta tiedän myös, etten raitistumista pysty hänen puolestaan tekemään.
Kiitos muuten sinullekin linkistä, noista löytyy paljon tarpeellista tietoa.
Mitä on juomisen mahdollistaminen, joka myös estää motivaation syntymistä?
Sitä on juomarin kaikinpuolinen auttaminen, holhoaminen ja paapominen.
Juomarin auttaminen ja tukeminen hyödyttää vasta juomisen lopettamisen jälkeen.
Alkoholistina voin sanoa ettei raittius ole missään nimessä sama asia kuin juomattomuus.
Raittiutta ei voi saada esim. Antabuksella joka näennäisesti estää juomisen. Kun syödään tälläisiä lääkkeitä hoidetaan vain oireita ja pakotetaan itsensä tai puoliso olemaan juomatta ja juominen jatkuu heti kun se on mahdollista. Alkoholia ei myöskään voi vaihtaa toiseen päihteeseen kuten bentsoihin.
Ainut keino raitistua on ymmärtää oma sairautensa jonka jälkeen on mahdollisuus raitistua.
Läheisen pitää myös ymmärtää ettet ole syyllinen kemialliseen riippuvuuteen, etkä voi hallita sitä, etkä voi parantaa sitä.
Kannattaa käydä lukemassa http://www.rehappi.fi/alkoholismi
Kannattaa myös katsoa läheisten osuus.
Alkoholismi on koko perheen sairaus.
Kiitos sinulle valaisevasta viestistä, osuit mielestäni asian ytimeen. Olen samaa mieltä siitä, että lääkkeillä hoidetaan vain oireita, eikä se pidemmän päälle toimi. Kiitos myös hyvästä linkistä! Tutustunpa siihen tarkemmin hetimmiten.
Aloittajalle! Noin meni minullakin. Uskon että miehesi on varmaan yrittänyt olla raittiina, halunnut todella olla kanssasi ja luullut pystyvänsä muutokseen. Voimat vain eivät ole riittäneet ja siksi on vielä yrittänyt päästä jaloilleen, jos sittenkin vaikka salaa pieniä retkahduksia. Oma mies myös yritti, mentiin kihloihin, piilotteli pulloja. Minä en ole pyytänyt muutokseen, saa ryyppäillä kotonaan, kunhan sovitut menot mennään yhdessä. Mitään ei rakenneta yhteiseksi tulevaisuudeksi. Pettymysten jälkeen on ainoa vaihtoehto, ihan hyviä hetkiä löytyy. Erillään asutaan ja näillä eväillä jatketaan. On aika valehtelija, sanoo, ettei ole ottanut viikkoon ja jo ensi suudelma haiskahtaa, niin että tiedän hänen perjantai-iltana napanneet aikakin 5-8 paukkua. Ja niin pitkin viikkoa, kun soitan, niin siellähän jokeltelee. Sinulla on vaihtoehtoja: Olet yksin, elät yhdessä persaukisen pummin tai juopon kanssa tai naarsisitin tai muuten luonnevikaisen, tai pieni mahdollisuus että löydät ihan mukavan kanssaeläjän. Onnea niille jotka ovat löytäneet, harvassa on. Sinulle toivon että löydät tämän mukavan tai että opit elämään vajavaisen ihmisen kanssa mitään vaatimatta niin tasapainoista elämää kun se on mahdollista. Oma onneni on tässä enkä valita! Mukavaa yhdessä, hyvä seksi, paljon hellyyttä, yhteisiä retkiä, mutta usein epätietoisuus onko ylipäätään tulossa ja pystyykö autonrattiin. Niille viikonlopuille (joita onneksi on harvassa) olen keksinyt vaihtoehtoista liikunnallista ja kultturellista tekmistä.
Onpa mukavaa saada kommentti myös sellaiselta henkilöltä, joka on vastaavassa tilanteessa ollut.
Jälkimmäinen vaihtoehto -siis vajavaisuuden hyväksyminen- ei tässä tapauksessa ole mahdollista. Kyseessä on nimittäin paljon suurempi asia, kuin pelkkä vajavaisuus tai virhe: kyse on käytännössä ihmishengistä. Pitempiä putkia vetäessään miehen impulssikontrolli lakkaa täysin toimimasta, ja siitä nämä putkareissutkin ovat johtuneet. Olen hiljaa mielessäni kiittänyt korkeampia voimia siitä, että mitään peruuttamatonta ei ole koskaan tapahtunut.
Saapa nähdä, löytyykö miehellä riittävästi omaa motivaatiota muutokseen. Toivon sitä tietysti, mutta kovin optimistinen asian suhteen en osaa enää olla.
Oletko koskaan tutustunut al-anonin ohjelmaan?
Ei antabuksella viinasta eroon pääse..se on pitkä prosessi, mutta joitakin auttaa hyvät lääkkeet alkuun pääsemisessä. Eriasia on, mistä saa hyvän ja asioita käsittävän lääkärin.
Kaiken kokeillut tietää, että silloin tällöin retkahtaa ja on aloittava taas alusta.
Mutta joka yrityksestä oppii hieman.
Jossain juomattomuuden vaiheessa alkaa aivot toimia hiljalleen eritapaan kuin ennen ja holismi painuu taustalle eikä ole päivittäinen piina. Silloin tie alkaa aukenemaan.
Oma parantuminen alkoi siitä, kun minut jätettiin yksin. Se oli kestämätöntä. Halusin raitistua. Kävin hoidon ja tänä päivänä elän ihmeellistä elämää :) Ei kai tässä sen kummempia neuvoja tarvitse antaa, tiedät kyllä itse mitä tehdä.