Olen luottanut vaistooni aina ja se on pitänyt tähän elettyyn riittävän paljon. Tuntuu kauhealta, kun yhtäkkiä vaistot ja aistimiset joistakin ihmisistä tai asioista eivät pidäkään paikkaansa yhtään. Kun on ollut jostain asiasta niin täydellisen varma, ettei mistään koskaan ja pystyis pistämään vaikka henkensä pantiksi jostain asiasta. Sitten erehtyy niin totaalisen täydellisesti, että tositilanteessa se henki olisi mennyttä.
Siis kaikki vaistot ja vaikutelmat ja ajatuksesi jostakin pettävät täysin. Sattuu jotakin, mihin et ole ikinä uskonut, et usko oikein jälkeenpäinkään. Menee täysin luotto omiin havaintoihinsa, järkeensä ja vaistoihinsa. Kaikki, mihin itsessään on luottanut täysin, pettää.
Kun jostain asiasta on ollut vahvempi intuitio kuin mitä täysin varma tietokaan olisi, ja se menee, niin mihin enää luottaa. Kun itseensä, omiin havaintoihin, asioihin, päätelmiin ja intuitioon ei olekaan luottamista, miten selvitä siitä järkytyksestä?
Mikä voi sotkea oman havaintokyvyn niin täydellisen raskaasti, että tietää, että siihen ei ole enää luottamista? Mikä hävittää kuudennen aistin ja intuitiivisen tiedon täysin? Ja miksi? Ja mistä alkaa luottamaan itseensä uudestaan?
Siis kaikki vaistot ja vaikutelmat ja ajatuksesi jostakin pettävät täysin. Sattuu jotakin, mihin et ole ikinä uskonut, et usko oikein jälkeenpäinkään. Menee täysin luotto omiin havaintoihinsa, järkeensä ja vaistoihinsa. Kaikki, mihin itsessään on luottanut täysin, pettää.
Kun jostain asiasta on ollut vahvempi intuitio kuin mitä täysin varma tietokaan olisi, ja se menee, niin mihin enää luottaa. Kun itseensä, omiin havaintoihin, asioihin, päätelmiin ja intuitioon ei olekaan luottamista, miten selvitä siitä järkytyksestä?
Mikä voi sotkea oman havaintokyvyn niin täydellisen raskaasti, että tietää, että siihen ei ole enää luottamista? Mikä hävittää kuudennen aistin ja intuitiivisen tiedon täysin? Ja miksi? Ja mistä alkaa luottamaan itseensä uudestaan?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Toi on ihan luonnollista, itse en luota yhteenkään ihmiseen itseni mukaanlukien.. älä siis murehdi, suunta on oikea :) Jos kuvittelee itsellään olevan kyky syväluodata jokainen vastaantulija, ei onnistu.. Vain yksi kykenee tutkimaan sydämet ja sielut.. ja se ei ole ihminen,
ps. eläimet vaistoillaan elää..
Ihmisen pitäisi olla tyytyväinen silloin, kun on syväluodannut suurin piirtein oikein - eikä järkyttynyt silloin, kun ei ole. Edes sen verran realismia, että on valmiudessa muuttamaan ja täydentämään kenestä hyvänsä ottamaansa kuvaa.
Tunteeko kukaan juuri sinua aivan täysin? Hetki hetkeltä, vuosikymmenestä toiseen? Ei kannata olla omahyväinen muidenkaan suhteen, se on valhetta.
Mä oon pahoillani, että tapasin sut... Mulla on aivan samanlaiset ajatukset päässä tällä hetkellä.
Miksi sinuttelet ap:ta? Miksi luulet että hän kirjoittaa sinulle?
Sellaiset ihmiset, jotka ovat tottuneita valehtelijoita, osaavat huijata niin ettei sitä aina ymmärrä. Uskon, että heidän tarvitsee silloin itsekin uskoa valheensa. Olen muuten niin herkkä vaistoamaan ihmisistä erilaisia asioita, myös valehtelun. On aika petetty olo, kun totuus paljastuu. Siksi se rikkoo itseluottamusta. Noin ei ole käynyt minulle kovin montaa kertaa elämän aikana, mutta sitäkin enemmän se sattuu. Kun luottaa sellaiseen, joka pettää ja valehtelee. Tuntee tehneensä pahaa itselleeen.
Olen täysin samaa mieltä, ja tästä myöskin syvä karvaiseva rintaääni!!! Niiiiin TOTTA!!!!
Vaistot eivät toimi kaikkien vastaantulijoiden kohdalla. Tuolloin kuuluu perääntyä pois.
Terveet vaistot omaava ihminen näkee valheidenkin taakse. Tuolloin on vain jäätävä odottamaan, että teeskentelyt karisevat tai käryävät pois.
Suuri läheisen ja hellyydeen kaipuu saa tekemään epätoivoisia yrityksiä, jolloin vaistot jostakin syystä laimenevat.
Aina pitää kuitenkin ennenkaikkea luottaa oman sydämeensä ja omiin vaistoihinsa. Muiden ihmisten kokemuksia voi aina kuunnella ja märehtiä, mutta suoranaisiksi ohjeiksi niistä ei ole. Kahta samanlaista persoonaa ei ole olemassakaan.
Ihmisellä ei toki ole muuta kuin oma sydämensä ja omat vaistonsa. Ehkä on hyvä ymmärtää, että ne eivät ole "totuus" sen enempää kuin kenenkään muunkaan vaistot.
Oma totuus ja omien tunteiden selvyys rauhottaa jollain tapaa. Jos ne tavoita sitä toivottua, silloin ne tavoittaa joskus jonkun toisen, tai ehkä ei ketään koskaan. Nämä kun tekee selväksi itselleen, on jotenkin helpottavampaa jatkaa.
Pakkomielteisyys on asia erikseen, mutta sellainen ominaisuus näkyisi sitten muuallakin kuin sydämenasioissa.
Kerran kävi noin, niin voimakkaasti että muistan sen hämmennyksen vieläkin - mutta korjausliike henkilön persoonallisuuden suhteen oli myönteinen. Huomasin, että niin kauan kuin olin kuvitellut hänestä muuta mitä hän oli, lukemattomat seikat hänen ihmissuhteissaan ja käytöksessään ruokkivat omia mielikuviani hänestä. Totuus olikin kaikenlaista muuta ja hämmentävää itsessään.
Minusta ihmisille tekee vain hyvää kyseenalaistaa joskus omat ennakkoluulonsa ja tyypilliset ihmistenlokeroimisrutiininsa. Saa myös pysymään paremmin hereillä jatkossa.
Niin että oliko jotenkin niin että kuvittelit hänestä vaikka mitä älykköön ja ihmeihmiseen liittyvää ja kun hän paljastuikin tyhmäksi kuin saapas, sinua alkoi kaduttamaan että tuli oltua liian "innokas"
Ei mitään tuon suuntaistakaan. Kuten kerroin, vaikutelma oli pitkään kielteisempi kuin sitten lopulta oppiessani oikeasti tuntemaan henkilöä. Tuollaiset kielteiset mielikuvat voivat joskus hidastaa itse tutustumista, laittaa miltei kokonaan jäihin.
Ok, muuten vain kysäisen, että tunnetko nykyään tämän ihmisen paremmin?
Kyllä, kuten tuosta jo ilmenikin.
Että olette tekemisissä muuallakin kuin täällä?
Tietenkin muualla.
En pidä nettikeskusteluja ihmissuhteina saati tutustumisena.
Heh.
Nyt saat vähän kuraa naamalle, koska olen vähän hullu ja nettimaailma on sekoittanut pääni. SInä olit minulle nyt hetken aikaa hän. Minä vihaan sinua! Ja tämä helpottaa oloani. En siitä huolimatta välitä tuon taivaallista jonkun tuntemattoman huuteluista ja kehoituksista pitämään taukoa tästä tsättäilystä. Ei sun olisi kannattanut vastata.
En ota sitä naamalleni, sinun hulluutesi ei kuulu minulle.
Ei sotketa enempää hyvää threadia. Vastasin, koska aihe on hyvä. Eikä se yhteen kokemukseen jää, jokaisella lienee kielteisiä kokemuksia kaksinaamaisista henkilöistä, jotka tunnistaa joskus vasta kun he ilmaisevat itsensä. Edelleen tosimaailmassa - pitäis mennä sanomattakin. No, se siitä.
Todellakin .jotakin uskomatonta millaista teatteria ihan tavalliset ihmiset vetävät jokapäivä. Olen joka ainoasta sanasta kanssasi samaa mieltä. Ja edelleen ajattelen että sinä olisit hän.
Korjausliike omissa ajatuksissa voi tietenkin tapahtua ja omat ennakkoluulonsa voi kyseenalaistaa jostakin ihmisestä. Joskus vaan muutenkin alkaa katsella asioita "vaaleanpunaisten" silmälasien läpi oman elämänsä sen hetkisen tunnetilan mukaan, jolloin elämän realiteetit eivät tule selvästi esiin. Ihmisessä on aina kaksi puolta.
Silloin kun ihmisen hyvät puolet tulee esille ei se tarkoita että ne huonot puolet jäisi hänen elämästään kokonaan pois. Usein ne ovat opittuja tapoja tai johonkin ihmisen persoonassa olevaan kehittymättömyyteen kuuluvia ominaisuuksia.
On paljon kaksinaamaisia ja teennäisiä oman edun tavoittelijoita jotka näyttävät juuri ne kasvonsa tietylle ihmiselle jotka tämä toivookin näyttävän. Tai sitten taustalla vaikuttaa vain ja ainoastaan se mitä hän itse tältä ihmissuhteelta saa tai haluaa.
Etenkin jos kysymyksessä on "ylempiarvoinen" henkilö, häneen uskotaan helpommin. Koskaan ei pidä katsoa tähän arvoon vaan ihmiseen ihmisenä.
Noin käy joskus ja kun käy ihmisen kanssa, joka on ollut läheinen ja lähelläsi, niin se kyllä kolauttaa.
Mietin, että jos kaksi kymmenestä noin käy, niin lopulta kuitenkin se intuitio ja vaisto osaavat aika hyvin neuvoa. Ei niitä kokonaan kannata hylätä tietoisesti. Varmasti hetken aikaa on vaikea luottaa omiin tuntemuksiinsa.
Mitä oikeasti toinen on ja mitä hänen olettaa ja haluaisi olevan. Ne on monesti omia toiseen ihmiseen asettamiaan mielikuvia ja toiveita sopivassa katsotussa ulkonäössä , ei sen henkilön luonteen ominaisuuksia välttämättä ollenkaan.
Sitä kuuntelee sitten hieman erilailla, osaa paremmin arvioida ja tunnustella ympärilleen,selviää ja huomaa että maailma on yhä radallaan ja elämä jatkuu ja ystävien kautta ymmärtää, et itseensä voi kuitenkin luottaa.
On armelias itselleen ja hyväksyy sen, että voi tehdä joskus virhearvioita ja virheitä ja silti olla.. ihan siedettävä ihminen, tai...siksi olla..
Siitä ei selviä kuin yrittämällä selvittää asiat ko. ihmisten kanssa ja sitten miettiä millaisia nuo ihmiset todella ovat jotka ovat tuon aiheuttaneet. Mikä on sun kuvitelmaa ja mikä totta ja tapahtunutta.
EI OLE olemassa mitään "intuitiota" ja "kuudetta aisita".
On vain arvailua jota osa kuvittele vaistoavansa tarkasti asioita ja loput kohdat täytetään kuvitelmilla.
Joskus ne osuvat oikeaan joita tietysti jälkikäteen muistelemme miten oikeassa olimme ja useimmiten ne osuvat väärin joita emme halua muistella.
Älä luota pelkkään vaistoon vaan tutki mistä joku vaistoamasi asia voisi johtua. Oletko jo valmiiksi saanut jotakin väärää informaatiota vai vaikuttaako joku muu asia siihen että ajattelet henkilöstä sillä tavalla?
Joskus on tärkeää "rikkoa" se kuva jonka olemme henkilöstä saaneet ja koota palaset kokoon uudelleen.
Pelkällä vaistolla saatamme luoda ensivaikutelmasta täysin paikkaansapitämättämiä, kestämättömiä, harhaanjohtavia ja ennen kaikkea YKSIPUOLISIA päätelmiä toisesta henkilöstä.
Voi olla että myöhemmin joku asia ihmisessä sitten alkaa "häiritä". Se johtuu siitä että se yksipuoleinen päätelmä ei pidäkään paikkaansa vaan henkilö onkin oikeasti moniulotteiinen ihminen jonka käyttäytymistä ei voi vaistolla vain päätellä ja sijoittaa johonkin lokerikkoon.
Lisäksi ihmisillä on aina pimeä puoli tavalla tai toisella josta kukaan ei oikeastaan välttämättä tiedä mitään. Sen pimeän puolen näkeminen voi olla aikamoinen kolaus kenelle tahansa, mutta varsinkni niille jotka ovat luottaneet vaistoonsa etukäteen.
Ei siinä mitään, samassa veneessä ollaan.
Olen erimieltä.
"Vaistot" toimivat joillain paremmin kuin toisilla. Sanon tätä herkkyydeksi. Jotkut osaavat "lukea" toisen eleistä ja käytöksestä sellaisia seikkoja, joita toiset eivät edes ole huomanneet. Eikä niitä välttämättä osaa itsekään eritellä, tietää vain.
Minun vaistoni ovat aina osuneet oikeaan. Siis lähes aina. Koko elämäni aikana olen tavannut vain pari niin kieroa tapausta, jotka ovat minua onnistuneet huijaamaan. Jos lähtee väkisin muuttamaan mielikuvaa toisesta, metsään menee. Jos haluaa uskoa jotain vaikka mieli sanoo toista, käy huonosti.
Kirjoitin "lähdes aina", sillä kerran olen halunnut itse uskoa jotain muuta vaikka "tiesin" mikä hän oli. Toisella kerralla ihminen vaan oli niin "savolainen", että uskoi itsekin valheensa. Hetken aikaa menin halpaan.
Puhun siis ihmisistä, jotka ovat läheisiä ja joihin tulisi pystyä luottamaan. Mielikuvia luodaan myös vieraista ihmisistä, ja heidänkin kohdallaan vaistoni on osunut oikeaan. Olen varoitellut joskus ystäviäni joistain ihmisistä, ja he ovat olleet yllättyneitä kun varoitukseni on osunut oikeaan.
Onko tämä sitten kirous vai lahja? Lukea ihmisiä, heidän käyttäytymistään, tietää mitä ei pitäisikään? Sekä että.
Mulla on elämänkokemusta 40 vuotta. Uskon vahvasti siihen mistä kirjoitan. Kaikki eivät kykene näkemään toisista niitä pieniä "mikroilmeitä". Minä kykenen. Johtuu varmasti hiukan ikävästä lapsuudestani ja yhden aistini huonoudesta. On pitänyt oppia.
Ei väkisin muuttaa mielikuvaa toisesta, mutta suhtautua realistisesti mahdollisuuteen, että ei tiedä kaikesta ja kaikista kaikkea vain vaistoamalla.
Olen mäkin tavannut ihmisen, joka korotti itsensä juuri samalla tavalla kuin sinä. Hänelle piti joskus vääntää rautalangasta, että ei ole jotain tai joku asia on toisin kuin hän oli kuvitellut. Sen jälkeen hän esiintyi taas kuin olisi juuri lukenut "uuden tiedon" salaisista mikroilmeistä.
Kiero, kaksinaamainen valehtelija oli tuo tapaus. Onneksi huomasin teennäisyyden ja kaksinaamaisuuden melko varhaisessa vaiheessa. Joillekin ihmisille hän on erehtymätön auktoriteetti, niille jotka hyväksyvät mukisematta ilmoitetun "erityislahjakkuuden". Se tekee valehtelemisesta ja manipuloimisesta ilmeisesti äärimmäisen helppoa.
Yhdestä asiasta olen silti samaa mieltä. Ei kaksi ihmistä lue kolmatta samalla tavalla eikä yhtä hyvin. Aiempi elämä vaikuttaa.
Oikeastaan, voihan olla että se ihminen ei aina edes ymmärrä valehtelevansa ja manipuloivansa. Hänhän on niin täynnä itseään, että on aina oikeassa. Vain katsomalla ja vaistoamalla.
Niin, luulisin että olet melkoisen dominoiva tuon ominaisuutesi vuoksi. Tiedän se koska olen itsekin sellainen :-). Olen vain ymmärtänyt, että vaikka sen huomaankin, mulla ei ole mitään oikeutta ottaa kantaa kenenkään tekemisiin, ihmissuhteisiin. Mä vain tiedän milloin ihminen on rehellinen, valhellinen, vietävissä, viejä, johdattelija, mukautuja, itsekäs, mikä tahansa besserwisser tai muuten vaan hölmö ääliö blondi.
Olen kuitenkin nöyrä ihminen. Tuo ominaisuus ei tee minusta yhtään älykkäämpää, eli olen aivan yhtä inhimillinen ja normaalin kirjoissa älykkyyteni kanssa, taipuvainen masentuneisuuteen :(.
Teen töitä hyvin korkeasti koulutettujen ihmisten kanssa ja siellä kyllä huomaa kenellä on todellista sydämen sivistystä.
Oikeastaan kyse ei ole kuin tunneälystä ja ihmistuntemuksesta.
Monessa esimies- ja johtamiskoulutuksessa on ollut tehtävänä, pienen juttutuokion jälkeen, kirjoittaa paperille minkälaisen kuvan uudesta tapaamaastaan ihmisestä on saanut ja kertoa siis miten hän meidän mielestämme käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Korostetaan, miten ensivaikutelma on useimmiten oikea. Se ei siis tarkoita sitä, että pelkästään katsot ihmistä. Ei, hänen kanssaan myös keskusteltava erilaisista asioista.
Se että kertoo osaavansa laulaa hyvin, ei ole itsensä korottamista. Jokaisella on jokin asia, jossa on hyvä.
Minä olen hyvä ihmistuntemuksessa ja tunneälyssä. Tuolla "vaistolla" ei siis ole mitään tekemistä yliluonnollisen kanssa. En ole manipuloija, vaan sivusta seuraaja. Valitettavan kiltin luonteeni vuoksi en osaa enkä haua hyödyntää taitoani sillä tavalla.
"Mä vain tiedän milloin ihminen on rehellinen, valhellinen, vietävissä, viejä, johdattelija, mukautuja, itsekäs, mikä tahansa besserwisser tai muuten vaan hölmö ääliö blondi."
Kaikkihan me "tiedämme", siis teemme edellisen kaltaista lokerointia ihmisiä kohdatessamme. Se ei tarkoita, että on hyvä näkökyky tai että on edes usein oikeassa. Se on vain sinun arviosi.
"Niin, luulisin että olet melkoisen dominoiva tuon ominaisuutesi vuoksi."
Valitan, en ole. Olen erittäin herkkä ja taiteellinen, syrjään vetäytyvä, arka ja ujo, mutta ystävällinen ja empaattinen. Katsos, kun se kaikki on välillä aika raskasta henkisesti.
Kirjoitin, että minulla on ollut vaikea lapsuus, josta syystä olen oppinut napsimaan ihmisten tunnetiloja etukäteen ilmasta. Voisin melkein sanoa, että ilmapiirin tuntee iholla, kun tulee johonkin tilaan. Ei turvaton lapsuus taida tehdä kovinkaan monesta vahvaa ja dominoivaa ihmistä, kun lähtötilanne on ollut se että on pitänyt olla kuin ei olisikaan. Niin taidan toimia vieläkin, olen näkymätön, hajuton ja mauton, mukautuva. Minulla on lisäksi kuulovamma, jonka vuoksi olen joutunut lukemaan ilmeitä, eleitä, taukoja, hiljaisuutta ja äänenpainoja yms ihan erilailla kuin muut. Se on ollut minun tapani selvitä, on ollut pakko.
Älykkyyttä on montaa eri lajia. Tunneäly on niistä yksi.
Oikeastaan minun pitäisi olla otettu, että kirjoitukseni sai teidät ärsyyntymään. Harvemmin minä siinä onnistun! Täytyy lukea kirjoitukseni uudestaan ja ottaa opiksi! ;-)
Huomasin muuten taas, että sorruin pyytelemään anteeksi teidän tunteitanne. Tuosta typerästä kiltistelystä pitäsi päästä eroon... ! Joten olkaa mitä mieltä haluatte :-)
No olet samanlainen kuin minä siinä tapauksessa. Mutta voisin siitä huolimatta sanoa että dominoivaa voi olla myös kantaa noita arkoja ominaisuuksia ja herkkyyttä -riippuu vähän tilanteesta. Mä en ole ärsyyntynyt .
En uskokaan, että saat tosielämässä ihmisiä ärsyyntymään - et vaikuta siltä :-)
Netissähän on usein kyse siitä, että kirjoitus sohaisee johonkuhun jäänyttä frustraatiota kolmatta ihmistä kohtaan. Jokin kirjoituksessa voi herättää sen, vaikka olet todennäköisesti hyvin erilainen ihminen kuin turhauman alkuperäinen aiheuttaja - etkä ansaitse ryöppyä, minkä kirjoitus voi jossakussa laukaista.
Samaa toistoa sulla, eikö ole sanavarastossasi enempää sanoja vai jäikö levy päälle homo.
"Kun jostain asiasta on ollut vahvempi intuitio kuin mitä täysin varma tietokaan olisi, ja se menee, niin mihin enää luottaa."
Miten olisi täysin varmaan tietoon? Ehkä sinun kuudes aistisi ja intuitiosi eivät toimi täydellisesti, niin kiva kuin niin varmaan onkin kuvitella.
Jaa, ikää 41-v linssissä ja en koe kyllä omaaani mitään kuudetta aistia suhteessa ihmisiin. Vastaan on tullut niin pettymyksiä kuin positiivisia ylläreitäkin. Aika avoimena ihmisenä on tullut luotettua vääriinkin ihmisiin, mutta kyllä minä ainakin pidän tietyn varan aina. Koskaan en 100% luota kehenkään. Sattuuhan se kun henkisesti tulee turpaan, mutta sellaista se on. Eihän ketään ihmistä mielestäni voi tuntea täysin, mitä siellä päänuppissa aina liikkuu. Eikä liene tarviskaan, pitäähän jokaisella olla se oma reviirinsä jonne ei kukaan muu pääse. Toki, ihmisiin noin ylipäätään luotan ja suhteen perustamiselle luottaminen on yksi peruskivistä, mutta sellainen sokea luottaminen kehenkään ei ole mielestäni viisasta. Maalaisjärki tässäkin asiassa, sitä kai peräänkuulutan tässä.
Eläimelläkin on erittäinen herkät vaistot ,ja kuitenkin joutuu suden suuhun lopulta
Pettymyksetkin kuuluvat elämään,aina ei voi olla autuaan onnellinen ja sata % varmaan kuitenkaan. Järkytys voi olla suuri jos se on joku läheinen ihminen johon aina luottanut?Muuten en menisi koskaan noin pitkälle missään ,että henkeni pistäisin pantiksi jostain. Mutta rakkaus on sokea ,olisko siinä kliseessä jotain perää .