Ulkomaille, vai Suomeen ??

Haluaisin lähteä Australiaan opiskelemaan oikeustiedettä. Puoli vuotta sitten olin laukat pakanneena odottamassa lennon lähtöä, kun (yhden illan) ystäväni tuli juoksien ja sanoi olevansa raskaana. Peruin lähtöni ja jatkoin välivuottani suomessa. Siihen asti minulla ei ollut ystäviä, mutta nyt siirryin toisiin porukoihin, ja ystävystyin monien kanssa. Tyttöystävälle tuli keskenmeno ja erosimme sitten myöhemmin. Ystävistäni on kuitenkin tullut minulle erottomattomat.

Haluaisin lähteä Australiaan opiskelemaan niin, kuin suunnitelmissani aluksi oli, mutta en pysty. Aina kun ajattelen asiaa, niin tulee minulle tunne, että en voi lähteä, jos ystäväni jäävät tänne.

Jokin minussa käskee lähteä, ja jokin käskee jäädä. En vain tiedä kumpi niistä on se oikea.

Mitä minun pitäisi tehdä ?
6301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juridiikan opiskelussa kannattaa ottaa selvää tutkintojen vastaavuudesta, jos ei meinaa sinne opintomaahan jäädä töihin...

Äänestä

Jos Australiaan lähden, niin sinne muutan vakinaisesti, ja suomeen jää kesämökki.

Äänestä

HEI NYT MENET ETKÄ MIETI JOUTAVIA YSTÄVIIN PIDÄT HELPOSTI YHTEYTTÄ KAIKEN MAAILMAN HÄRVELEILLÄ. ELÄT VAIN KERRAN JOTEN NYT LÄHDE! Itekkin olin parisen vuotta sitten samassa tilanteessa ( tosin olin muuttamassa jenkkeihin) mutta en katunut päivääkään laukut kasaan ja menoksi! Kavereita tulee ja menee tosi ystävät pitävät yhteyttä vaikka asuisit maailman toisella puolen!!!!!


Nyt perkule laukut kasaan ja lähde!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Samaa mieltä. Ystävyys (eikä todellinen rakkauskaan) katkea maantieteellisiin rajoihin.

    Äänestä

Olen myöskin samaa mieltä, pakkaa laukut ja LÄHDE! Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi, unelmia pitää toteuttaa ja tehdä niinkuin oikeasti haluaa!! Olen itse vähän samassa tilanteessa, Jenkkeihin lähden talvella/alkukeväästä vähintään vuodeksi ja korkeintaan kahdeksi, toisaalta ei koskaan voi tietää jos vaikka jää sinne :D Australiassakin olisi tarkoitus käväistä reilaamassa ja työskentelemässä kun oikea aika tulee...
Mietin itsekin tuota ystävä-asiaa ja itse asiassa olen suhteessakin vielä, mutta minkäs teet kun haluaa muualle eikä viihdy Suomessa. Tosiystävät jäävät eikä sen yhteydenpito ole niin hankalaa kun on kaikenmaailman facebookit ja skypet.

Joten nyt vaan lentoja varaamaan ja laukkuja kasaan ja menoks!! Se on varmasti elämäsi parhaimpia päätöksiä! Tsemppiä!!

Äänestä

mä ainakin lähden heti jos vaan rahatilanne antaa periksi! koska lukukausimaksut ei oo ihan halvimmasta päästä australiassa.. kavereihin voi pitää yhteyttä nykyään tosi helposti, se ei tod.oo ongelma! :D elä elämääs sillä lailla kun ite haluat sitä elää, älä anna kaverien liikaa rajottaa :) tsemii!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AUTTAKAA !!! kirjoitti:

Haluaisin lähteä Australiaan opiskelemaan oikeustiedettä. Puoli vuotta sitten olin laukat pakanneena odottamassa lennon lähtöä, kun (yhden illan) ystäväni tuli juoksien ja sanoi olevansa raskaana. Peruin lähtöni ja jatkoin välivuottani suomessa. Siihen asti minulla ei ollut ystäviä, mutta nyt siirryin toisiin porukoihin, ja ystävystyin monien kanssa. Tyttöystävälle tuli keskenmeno ja erosimme sitten myöhemmin. Ystävistäni on kuitenkin tullut minulle erottomattomat.

Haluaisin lähteä Australiaan opiskelemaan niin, kuin suunnitelmissani aluksi oli, mutta en pysty. Aina kun ajattelen asiaa, niin tulee minulle tunne, että en voi lähteä, jos ystäväni jäävät tänne.

Jokin minussa käskee lähteä, ja jokin käskee jäädä. En vain tiedä kumpi niistä on se oikea.

Mitä minun pitäisi tehdä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu