Rouva Kemppainen soitti ovikelloa ja loihti kasvoilleen iloisen ilmeen.
Jatka tarinaa yhdellä lauseella (max. 10 sanaa)...
Ornitolestes
19277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hän asetteli esitteet valmiiksi hyvään asentoon käteensä, valmiina ojentamaan niitä kohti oven avaajaa.
Verhot heilahtivat keittiönikkunan takana, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea.
Rouva Kemppainen kääntyi jo lähteäkseen, kunnes havaitsi porrastasanteella pienen verilammikon.
Pahus, hän oli jo astunutkin siihen ja tahrannut toisen kenkänsä.
Ja nyt oli toinenkin kenkä punaisena verestä. Kemppainen huokaisi syvään.....
... ja oli tukehtua kieleensä, kun kuuli oven lukon napsahtavan selkänsä takana.
Oven takaa ilmestyi mies, joka katsoi rouvaa todella vihaisesti.
Miehellä oli kädessään verinen kirves ja hän näytti vaarallisen humaltuneelta..
Mutta sillä välin toisaalla, Igor otti ja satuloi hevoisen, ja olisi lähtenyt ratsastamaan kohden synkkenevää ja myrskyisen näköistä itäistä horisonttia, mutta muisti silloin että oli luvannut leipoa pellillisen setsuureja, joten suuntasikin askeleensa kohden tupaa.
Igorin mielessä kummitteli kuitenkin uni jonka hän oli nähnyt viime yönä.
Hän muisti siitä vain tunnelman, mystisen ja jotenkin pelottavan, muu olikin jo valunut hänen muististaan kuin vesi kämmenten muodostamasta kupista.
Rouva Kemppainen huitaisi laukullaan Igorin tajuttomaksi. Soitti 112:een. Poliisi ja ambulanssi tulivat. Poliisit veivät Igorin. Ambulanssimiehet sanoivat että "tämä veri on ketsuppia". Poliisiasemalla Igoria kuulusteltaessa Igor oli myönsi että oli larppaaja. Igor kertoi oikean nimensä Jani-Petteri Pörkkä-Nieminen.
Tätienergiaa tihkuva rouva Kemppainen siirtyi ylemmän kerroksen ovia rimputtelemaan.
Ja kaikki kuoli. LOPPU !
Mutta rouva Kemppainen oli konna: hän jatkoikin elämäänsä salaa muudalla!
Aika ajoin rouva Kemppainen muistelee hetkeä, jolloin päätti laittaa äidiltä perimänsä silitysraudan käsilaukkuun. Se oli raskas ja kulmikas, mutta laukku sai siten hyvän vauhdin heilauttaessa. Niin hyvän, että Herra Kemppainen lyyhistyi aikoinaan lattialle välittömästi eikä enää noussut. Kukaan ei koskaan epäillyt viattoman näköistä pikkurouvaa vaan syytti murtovarkaita. Rouva Kemppainen tiesi myös Igorin laukulla kolkattuaan, ettei jäisi koskaan kiinni, eikä jäänytkään. Igor mokoma vain jäi henkiin.
Igor, eli Jani-Petteri, ei ollu sellainen larppaaja joka olisi jättänyt asian sikseen. Hän päätti kostaa. Niinpä hän haki samuraimiekkansa eteisen nurkasta ja ryntäsi kohti rouva Kemppaisen kotia huutaen samalla juostessaan "Elendiiil!"
Mutta tätähän Birgit ei voinut tietää noustessaan samalla hetkellä vaahtokylvystä.
Luullen koputtajaa ovella poikaystäväkseen hän ei raatsinut laittaa edes pyyhettä ympärilleen mennessään avaamaan ovea.
Hän räväytti oven apposen auki, kääntyi ympäri ja huikkasi olkansa yli. "Hihi, olen märkänä jo valmiiksi." Ovella seisoi nolostunut parivaljakko, kaksi mormoonisaarnaajaa, jotka puristivat raamattua hikisillä käsillään.
Rouva Kemppainen olikin "kemppainen". Tätä eivät muut tienneet. Hyvä niin...