haluan sanoa että tuun pyytämään sulta anteeksi jos/kun vaan vielä saan joskus siihen tilaisuuden. Tuntuu kuin meidän välillä oleva lanka olisi ohentunut hyvin paljon, liikaakin, enkä ole missään nimessä sitä halunnut.
Sivullisille tiedoksi, että mitään pettämistä tai vastaavaa ei ole tapahtunut, ettei anteeksipyynnössä ole siitä kyse. Emmekä ole kumpikaan varattuja. Yhteys vain on vähitellen hiipunut syystä tai toisesta. Haluan sun tietävän, että olisin vieläkin valmis tekemään kaikkeni meidän eteen. Pahin pelkoni kuitenkin on, ettet sinä sitä (enää?) haluaisi.
Välillä tuntuu että yritän epätoivoisesti pitää kiinni siitä ~jostain suuresta~, joka välillämme on, mutta josta en kunnolla saa otetta vaikka kuinka yritän. Jos kyse on siitä, ettet sinä halua sitä, tai mitään, toivon että sanot sen minulle suoraan.
Välillä taas tuntuu (koska sydämeni sitkeästi väittää niin), että teen oikein, kun en luovu toivosta. Onko aika kullannut muistot, vai olenko vain kuvitellut rakastavan katseen silmissäsi, ujon hymysi, lämmön äänessäsi kun puhut minulle puhumattakaan niistä lukuisista hellistä kosketuksista ja muista yhteisistä hetkistämme, joita yhdessä ollaan jaettu.
Ehkä eniten maailmassa toivoisin, että kertoisit ajatuksistasi minulle. Mikä sulle on elämässä tärkeintä? Mihin uskot ja luotat? Mikä tai kuka tekee sut onnelliseksi? Olenko se ikinäkään ollut minä tai voisinko se edes joskus olla minä?
Nyt mä olen ihan yksin ajatusteni ja haaveideni kanssa.
Kunpa saisin vielä joskus tilaisuuden jakaa niitä kanssasi, ******.
Sivullisille tiedoksi, että mitään pettämistä tai vastaavaa ei ole tapahtunut, ettei anteeksipyynnössä ole siitä kyse. Emmekä ole kumpikaan varattuja. Yhteys vain on vähitellen hiipunut syystä tai toisesta. Haluan sun tietävän, että olisin vieläkin valmis tekemään kaikkeni meidän eteen. Pahin pelkoni kuitenkin on, ettet sinä sitä (enää?) haluaisi.
Välillä tuntuu että yritän epätoivoisesti pitää kiinni siitä ~jostain suuresta~, joka välillämme on, mutta josta en kunnolla saa otetta vaikka kuinka yritän. Jos kyse on siitä, ettet sinä halua sitä, tai mitään, toivon että sanot sen minulle suoraan.
Välillä taas tuntuu (koska sydämeni sitkeästi väittää niin), että teen oikein, kun en luovu toivosta. Onko aika kullannut muistot, vai olenko vain kuvitellut rakastavan katseen silmissäsi, ujon hymysi, lämmön äänessäsi kun puhut minulle puhumattakaan niistä lukuisista hellistä kosketuksista ja muista yhteisistä hetkistämme, joita yhdessä ollaan jaettu.
Ehkä eniten maailmassa toivoisin, että kertoisit ajatuksistasi minulle. Mikä sulle on elämässä tärkeintä? Mihin uskot ja luotat? Mikä tai kuka tekee sut onnelliseksi? Olenko se ikinäkään ollut minä tai voisinko se edes joskus olla minä?
Nyt mä olen ihan yksin ajatusteni ja haaveideni kanssa.
Kunpa saisin vielä joskus tilaisuuden jakaa niitä kanssasi, ******.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvää yötä jälleen.
Taas tää viesti on täällä helvetti, ihan kun mun suusta, muttei oo!
Kuvitteletko, että hän uskoo että olet tosissasi. Että hän uskoisi että osaat
pyytää tai pyytäisit anteeksi? Aika yllätys olisi, jos niin tekisit, mutta sitä
ei tule tapahtumaan. Tuskin hän kertoisi mitään sinulle, sillä tuskin
hän luottaa sinuun . . .
Sen uskon, että lankanne on todella ohut