Jypissä oli vähän Diktaattori.
Riitoja muitten kanssa.
Jopa pelaajien, koska otti silmätikukseen Harri Pesosen ja kahlitsi hänet systeemiin eikä hyväksynyt miehen taiteilijaluonneta.
Pesonenhan on pohjimmiltaan taitopelaaja kuitenkin.
Myös Sopanen ei koskaan sopeutunut Dufvan systeemiin.
Mielestäni Dufva on väärässä pelitavan suhteen.
Oikea pelitapa on kiekkokontrollijääkiekko, mistä muuan Petteri Sihvonen on toitottanut koko ajan Urheilulehdessä.
Dufva ei oikein uudistanut pelikirjaansa, jämähti paikoilleen ja jäi kehityksestä jälkeen ja pitkälti hyvien pelaajiensa kautta onnistui viemään joukkonsa Mestaruuteen aikoinaan.
Se oli myös muiden joukkueiden huonoutta Jyppiä vastaan Jypin mestaruusvuotena kun eivät löytäneet lääkettä murtaa Jypin puolustus.
Kalpa olisi ollut voittaja ainakin kahtena kautena jos olisivat saaneet joukkoonsa vielä lisää nimimiehiä ,etenkin puolustukseen.
Valmentajan täytyy olla Humanisti enemmän ja pitää olla suvaitsevainen.
Dufva ei ole oikein tuonkaltainen.
Sekin oli osa potkujen syitä.
Ja ei uudistanut sapluunaansa vaan perkele uskoi johonkin vanhaan pystysuunnan jääkiekkoon enemmän jossa vain jahdataan kiekkoa eikä tehdä tilaa ollenkaan.
Dufvasta jotain hyvääkin, hän on pätevä koutsi kuitenkin ja olisi suorastaan typerää olla rankkaamatta häntä SM-liigan Top5-10 parhaiden koutsien ryhmään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo Pesosen sorsiminen oli todella typerää.Sopanen taas ei koskaan sopinut Jyppiin kaveri oikein pelkäsi ottaa kiekkoa ja kun otti menetti sen aina alle viiden sekunnin.Kiinnitin oikein huomiota tähän.Näköjään ei olis pitänyt päästää neppailijaa pois johtaa mestiksen pistepörssiä.