Miksi jäin koukkuun? Enkö aikaisemmin naureskellut ihmisille, joiden rakas Pertti oli käyttänyt heitä hyväkseen, lyönyt, haukkunut? Enkö pitänyt heitä typerinä, lähtisivät pois suhteesta. Mutta ei, minulle kävi samalla tavalla. Minusta tuli lattianrajassa mateleva olento mieheni kanssa. Ihminen, joka uhrasi toisen ihmisen eteen koko elämänsä.
Hyvän ja pahan vaihtelu, taktiikka, joka toimii. Jo ensimmäisillä kerroilla kiinnitin huomiota kaikenlaisiin epämääräisyyksiin: just nämä kaikki exät ovat hulluja, nopea koukutus, rakkaudesta puhuminen, tiuskiminen jne. Mutta sitten tuli sitä kaunista, hyvää, kauniita sanoja, eleitä. Tarjosi kyytejä, lupasi tehdä kaikenlaista, tekikin aluksi. Eihän tällaista ole, tästä on pakko pitää kiinni. Liian hyvää ollakseen totta. Jos en minä pidä kiinni, joku muu saa tuon ihanan olennon. Joten yritin sitten taipua ja joustaa. Noteerasin hyvän, annoin kaiken pahan kaikua kuuroille korville. Elämässä oli vain tämä ihminen. Minua ihmisenä ei ollut vähään aikaan ollut olemassa. En enää jaksanut irrottautua suhteesta. Olin kuin alkoholisti, joka ei halua huomata omaa tilaansa, eikä todellakaan tehdä mitään sen eteen. Narsisti teki kaikkensa sen eteen, että kaikki olettaisivat minun olevan se suhteen paha osapuoli, ihminen, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Loppupeleissä sellainen minustakin tuli. Ihan kamala ihminen, maan matonen.
Narsistin taktiikka on hyvin käyttökelpoinen. Vähän kylmää, vähän kuumaa. Ikinä et pääse sitä ihmistä lähelle. Et koskaan. Tänään voidaan rakastella kauniisti, huomenna hän on kuin ei tuntisi sinua tai kertoilee jostain toisesta naisesta. Minä olen päässyt fyysisesti eroon narsistista, en halua häntä lähelleni, en kaipaa sitä ihmistä, mutta minulla on hänen äänens päässäni, jokainen uusi suhteen aloitus epäonnistuu, koska pelkään pelejä ja usein vetäydyn sivuun, koska en kestä sitä mind gamea.
Hyvän ja pahan vaihtelu, taktiikka, joka toimii. Jo ensimmäisillä kerroilla kiinnitin huomiota kaikenlaisiin epämääräisyyksiin: just nämä kaikki exät ovat hulluja, nopea koukutus, rakkaudesta puhuminen, tiuskiminen jne. Mutta sitten tuli sitä kaunista, hyvää, kauniita sanoja, eleitä. Tarjosi kyytejä, lupasi tehdä kaikenlaista, tekikin aluksi. Eihän tällaista ole, tästä on pakko pitää kiinni. Liian hyvää ollakseen totta. Jos en minä pidä kiinni, joku muu saa tuon ihanan olennon. Joten yritin sitten taipua ja joustaa. Noteerasin hyvän, annoin kaiken pahan kaikua kuuroille korville. Elämässä oli vain tämä ihminen. Minua ihmisenä ei ollut vähään aikaan ollut olemassa. En enää jaksanut irrottautua suhteesta. Olin kuin alkoholisti, joka ei halua huomata omaa tilaansa, eikä todellakaan tehdä mitään sen eteen. Narsisti teki kaikkensa sen eteen, että kaikki olettaisivat minun olevan se suhteen paha osapuoli, ihminen, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Loppupeleissä sellainen minustakin tuli. Ihan kamala ihminen, maan matonen.
Narsistin taktiikka on hyvin käyttökelpoinen. Vähän kylmää, vähän kuumaa. Ikinä et pääse sitä ihmistä lähelle. Et koskaan. Tänään voidaan rakastella kauniisti, huomenna hän on kuin ei tuntisi sinua tai kertoilee jostain toisesta naisesta. Minä olen päässyt fyysisesti eroon narsistista, en halua häntä lähelleni, en kaipaa sitä ihmistä, mutta minulla on hänen äänens päässäni, jokainen uusi suhteen aloitus epäonnistuu, koska pelkään pelejä ja usein vetäydyn sivuun, koska en kestä sitä mind gamea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Narsistin taktiikka on hyvin käyttökelpoinen. Vähän kylmää, vähän kuumaa. Ikinä et pääse sitä ihmistä lähelle. "
Hyvä, että olet eroon päässyt mokomasta.
Tuo taktiikka, että vähän kylmää (törkeää halveeraamista) ja vähän kuumaa (empaattiselta tuntuvaa ymmärtämistä) on muuten näkyvissä tälläkin palstalla. Ei tietysti kaikki ole täälläkään sellaisia mutta näkyvä osa on.
Empatiakyky on merkillinen asia. On helpompi asettua iloisen, surullisen tai uhrin asemaan, ja myötäkokea tunteita.
Mutta empatia ilkimystä kohtaan on vaikeaa.
Ilkimykseltä helpompi viedä vaikka ihmis-oikeudet kuin symppikseltä, mutta onko oikeus-ja moraalikäsityksemme silloin totuudenmukainen(jos annamme omien risovien tunteittemme vaikuttaa)?
Mene ja tiedä..
No eikös oikeusjärjestelmämme nimenomaan yritä ymmärtää noita ilkimyksiä, samoin narsistien uhrit? Ymmärretään niin kauan, että oma itse jää taka-alalle. Lukekaas esim. Eveliina Lappalaisen oikeuskäsittelystä. Perhe jäi ilman suojelua, mutta tekijää suojeltiin vaikka miten paljon. Ja tuomiot, hmmh. Mitkä hemmetin tuomiot, suomalainen vankila on nimenomaan yliymmärtämisen instituutti. Empatia kohdistuu helposti tekijään, ainakin tekojen asteella. Sitten sanallisesti voidaan sanoa, että voi kauhea kun se tappoi teidän tyttären.
Olen perheestä, jossa yksi perheenjäsenemme tapettiin. Uskokaa pois, tekijä saa empatiaa ja huolenpitoa yhteiskunnalta, uhrit jäävät todella yksin. Kukaan ei auta. Vuosien päästä se kaikki pahaolo purkautuu. Huomaa, että puolet elämästä on mennyt ohi yrittäen jotenkin päästä yli. Toinen puoli yrittämällä vähän opiskella, tehdä töitä, sossun luukulla jne. Ja ihmiset jättävät, koska sinusta tulee synkkä, masentunut, et jaksa.
Nimenomaan ilkimyksiin sitä empatiakykyä tuhlataan. Naiset yrittävät muuttaa näitä psykopaatteja, tuomiot tapoista ja murhista ovat mitättömiä jne.
Tuo mitä kirjoitit, on totta. Ymmärrystä toisin sanoen jaetaan. Se ei vielä tarkoita sitä, että oikeasti ymmärretään.
Näkisin tuossakin pelon vaikutuksen. Masentunutta pelätään, ei osata olla siinä pelossa, että mahdollisesti loukkaa toista. Väärintekijää melkeinpä suorastaan hyysätään siinä pelossa ilmeisesti, että ei uskalleta sanoa suoraan: väärin teki.
Narsistin mustamaalaustaktiikka taisi onnistua hyvin sillä suurin osa uskoi narsistin valheisiin ja uhrista tuli ulkopuolinen ja lähestulkoon spitaalinen jota kukaan ei uskaltanut lähestyä.