TIINA JYLHÄ JÄRJESTÄÄ NIMEÄÄN KANTAVAN MALLIKILPAILUN TÄNÄ SYKSYNÄ
Suomalaisen kauneusalan pioneeri Tiina Jylhä järjestää tänä syksynä nimeään kantavan mallikilpailun, jossa etsitään tuoretta, karismaattista ja edustavaa kasvoa hänen uudistuvalle kauneusbrändilleen.
Jylhä on laajentanut jo ilmiöksi kohonneen kauneusklinikan ja supersuosiota niittäneen TV-sarjan ohella uusille kauneuden ja hyvinvoinnin alueille. Uusi nettisivusto, Tiina Jylhä Collection, on avattu, ja sieltä löytyvät jatkossa aina ajankohtaisimmat ja tuoreimmat päivityksen kauneuteen ja terveyteen liittyen. Tulossa on myös lähiaikoina esimerkiksi ylellinen alusvaatemallisto sekä omaa nimeä kantavat lisäravinteet.
Tiina Jylhän mallikisassa etsitään niin ulkoisesta kuin sisäisestä hyvinvoinnista kiinnostunutta kasvoa uudistuneelle brändille. Kilpailijoille esitettyjä vaatimuksia ovat täysi-ikäisyys, kaunis vartalo, persoonallisuus sekä edustava ja karismaattinen luonne. Voittajalle on luvassa julkisuuden ja pr-töiden lisäksi mallisopimus sekä tuotepalkintoja. Finalistit julkistetaan 8.-9.10.2011 järjestettävän FitnessExpon yhteydessä Finlandia-talolla.
Kisaan haetaan mukaan lähettämällä kasvo- ja kokovartalokuva, nimi, ikä, paino ja pituus sekä perustelut miksi juuri kyseinen henkilö olisi täydellinen valinta mukaan kisaan. Hakemukset tulee lähettää 5.10.2011 mennessä sivulla http://www.tiinajylha.com/osallistu-mallikisaan
www.tiinajylha.com/
Tiina Jylhä - mallikisa Facebookissa: http://www.facebook.com/pages/TIINA-JYLHÄ-MALLIKISA
TIINA JYLHÄN MALLIKISA - HAUSSA KANSAINVÄLINEN KAUNOTAR
11
940
Vastaukset 11
- Transu Tiina
Siis mikä kauneusalan pioneeri???????????????????????????
Vanha huora, ei mitään koulutusta kuin panot.
Ne naiset jotka tähän kisaan lähtevät , kulkevat saman tien.
Maksaisi edes velkansa tämä transulta näyttävä naikkonen.- TOSIVEIKKONEN
KATEELLISTEN ÄMMIEN PANETTELUA VOI TEITÄ RUMIA RUPPANOITA AKKOJA KUN OLETTE KATEITA LYHYITÄ JA LÄSKEJÄNNEHÄN ITSE KANNATTE , EHKÄ SINULLAKIN ON MIESRINTAMALLA ONGELMAA KUN ET KETÄÄN SAA
- syssy
SAMAA mieltä.nähty on omin silmin monen vuoden ajan.ja en ole kateellinen ihmiselle joka harrastaa escord serviceä elääkseen.
- pistävä enkeli
wou kyllä se tiina keksii kaikenlaista voi kun muutkin suomalaiset olisi yhtä innokkaita tekemään asioita kun tiina niin kun voisi sanoa kauneudella pääsee pitkälle mutta viisaus ennen kaikkea se sielä tärkein, älkää rakkaat ystävät ihmiset olko kateellisia tiinalle kun hän menestyy ja te ette ,sorry
- JK
VAI NIIN
- samppanjablondi
Kävin Fitness Expo messuilla ja täytyy sanoa että olin kyllä aika vaikuttunut siitä tyylikkyydestä mitä Tiinan osasto edusti. Siellä oli myös miss suomi Pia (no, ex) ja Sofia Ruusilakin siinä pitkälti näkyi aina kun ohi kulki. Kyllä oli messuilla ainoa "perinteisempää" kauneusihannetta edustava osasto. Ei ollut silikonitykeillä varustettuja kaikki niinkuin muilla osastoilla.
Minusta upeaa ja rohkeaa lähteä laajentamaan, silloin on taottava kun rauta on kuumaa. Toivottavasti tulisi lisää kausia tiina jylhä-sarjasta, jossa vaikka seurattaisiin puoliksi ainakin tätä uutta aluvaltausta!! - Babycakes
Ihan loistava tama kisa, oikein harmittaa kun en kuullut aiemmin! Toivottavasti tulee jokavuotinen juttu :) Tosi mukavaa etta Tiina lahtee uudistamaan brandiaan ja ottaa mukaan myos luonnonkauniita nuoria naisia. Luulisi etta Tiinan kanssa avautuisi voittajallekin vaikka jos jonkinlaista mahdollisuutta. Go Tiina ja tsemppia kisaajille!!
- suomeaparhaimmillaan
täällä taas kukkahatutäti vauhdissa,joilla itsellään ei ole muita rahkeita kuin olla kaupan kassalla. tiina jylhä on bisnes nainen ja kyllä sitä saa yrittää kun on työmaata suotu. mikä siinä on että kaupan kassalaiset ovat juuri niitä jotka tuomitsevat kaiken paitsi kaupan kassan ja perheen äitinä olemisen? itse juuri edustatte sitä suomen alinta pohjasakkaa. nuff said
- kuitti
Miksi vihaat kaupan kassoja, kun niitä niin parjaat.
- MurUr
Hienoa että Tiina J on erilainen ja laajentaa osaamisalaansa myös muualle ! Hyvä että jotkut viitsii ja uskaltaa tehdä jotain erilaista tässä katellisten ihmisten kansoittamassa maassa :)) ANNA PALAA TIINA !!
- Minajtah
Tiina jaksaa edelleen luoda uutta, loistavaa :))!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 158764
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25760Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.100730Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93677Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22592
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks35524On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78470- 39455
- 57445
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.75437- 70433
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 54408
- 40407