Kummit unohtaneet..

abcdxxxx

Yksikään neljästä kummista ei muistanut lapsen syntymäpäivää. Yksikään ei ole pahoitellut unohdustaan vaikka syntymäpäivästä on kohta kaksi kuukautta. Yksikään ei pidä millään tavalla yhteyttä lapseen, viimeinen yhteydenotto oli viime joulun aikaan joululahjan muodossa.
Emmekä tietääkseni olla edes huonoissa väleissä, asumme vain kaukana toisistamme.
Harkitkaa hyvät ihmiset tarkkaan, ennen kuin kummiksi ryhdytte!
Lapsi on ihan ihmeissään, kun aiemmin on muistettu ja nyt sitten täysi hiljaisuus joka puolelta. Pahan mielenkin sai kaupanpäällisiksi.
Tosiaan tulee mietittyä ketä tuli aikoinaan tuohon vastuulliseen tehtävään pyydettyä..

terv. Kummit vaihtoon :(

6

474

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kummi 4x

      "Tosiaan tulee mietittyä ketä tuli aikoinaan tuohon vastuulliseen tehtävään pyydettyä.."

      Minkälaista vastuuta peräänkuulutat kummilta? Lahjat eivät siihen nimittäin kuulu mitenkään. Etkö tiedä, että kummin virallinen tehtävä, vastuu ja velvollisuus on kirkon mukaan (ja kummin sieltä saaman ohjeistuslapun mukaan) opettaa lapselle kristillistä kasvatusta. Velvollisuuden rikkomista ei ole se, että lahjoja ei tipu. Eli mielestäsi kummilla on täysi velvollisuus lahjoa lasta synttäreinä ja jouluna, ehkä ystävänpäivänä ja nimppareinakin? Eihän tuota kristillistä kasvatusta monikaan noudata (en kyllä minäkään) tänäpäivänä, mutta kummasti siitä velvollisuudesta lipsumisesta ei kukaan täällä valita. lahjoista kyllä joka viikko.

      Jos ette tietääksesi ole huonoissa väleissä, niin milloin olette olleet yhteydessä kummeihin viimeksi? tai milloin lapsi on ollut yhteydessä? Eihän se ole aina vain kummin tehtävä huhuilla kuulumisia ja rahdata itsensä kylään? Jos lapsi on niin vanha, että muistaa ihmetellä kummien puuttuvia lahjoja, voisi hän varmaan myös oma-aloitteisesti joskus olla kiinnostunut yhteydenpidosta kummeihin. Vai onko niin, että lahjat kyllä kiinnostaa, mutta soittelu, tapaaminen yms. ei?

      Oletteko olleet käymässä kummin luona viime aikoina? Oletteko soitelleet? Oletteko laittaneet kirjettä tai korttia? Oletteko kutsuneet kummit teille kyläilemään? Olettehan muistaneet lähettää kummeille kuvia lapsesta, piirustuksia tai muuta muistutusta siitä, että lapsi on ns. olemassa? yhteyttä pidettäessä olisi varmaan synttäritkin tulleet luontevasti esille. Monilla perheillä on tapana kutsua myös kummit ihan synttäreille juhlimaan ja vieraaksi, ei vain olla lahjojen perään.

      Jos olette yksipuolisesti jatkuvasti hoitaneet kummisuhdetta niin sitten tuo unohtaminen on kurjaa ja epäkohteliasta. Jos taas ette itsekään muista koskaan kummia esim. edellä mainitsemilla tavoille, ei ole mikään ihme, että kummikin unohtaa kummiutensa. Kuka nyt viitsisi käytännössä ihan vieraalle lapselle lahjoja alvariinsa ostella.

    • Kummijoukko

      Oliskohan kummeja vähän liikaa? Itse en ollenkaan ymmärrä nykysuuntausta, missä kummeja voi olla jopa 6 kpl.

      Jos minä olisin yksi kummi kuudesta (tai neljästä) luultavasti vetäytyisin ilman muuta syrjemmälle. En tuntisi olevani mitenkään erityinen aikuinen tälle lapselle vaan osa jotakin joukkoa.

      Jos usean kummin valinnalla yritetään taata jotakin (mitä? paljon lahjoja? edes yksi hyvä kontakti?) luulen, että asiassa voi käydä juurikin päinvastoin.

      Kukin tyylillään, mutta minä en ymmärrä en.

      • Gylongummejajuu

        Meillä on esikolla kolme ja kuopuksella kuusi kummia. Kieltämättä itseäkin mietitytti kuopuksen kummien määrä mutta koska emme aio tehdä enempää lapsia ja ketään noista(kolme erittäinerittäin hyvää ystävääni) ei voinut/halunnut jättää pois ja meistä kun oli kohteliasta pyytää myös aviopuolisokin kummiksi niin kuusi oli kasassa että heilahti:) ei todellakaan lahjojen takia pyydetty yhtään ketään kummiksi! Näin vaan voi joskus elämä mennä. Ja mitä pahaakaan siinä on? Ei mielestäni pitäisi kenenkään ulkopuolisen napaa kaivella kenenkää kummien määrä:)


    • vastavuoro

      "Yksikään ei pidä millään tavalla yhteyttä lapseen, viimeinen yhteydenotto oli viime joulun aikaan joululahjan muodossa."

      Ei millään tavalla? Ovathan he pitäneet yhteyttä kun ovat joululahjankin lähettäneet. Oletko itse pitänyt yhteyttä kummeihin?

      "Yksikään neljästä kummista ei muistanut lapsen syntymäpäivää."

      Oliko lapsella synttärit, joihin myös kummit kutsuttiin? Miksi kummien tehtävä olisi olla aina muistamassa? Ihan ymmärrettävää, että kummius alkaa tuntua riesalta ja lopulta jää vähälle tai unohtuu kokonaan, kun kummi tehtävä on vaan ostella lahjoja ja olla yksipuolisesti muistamassa. Ei minuakaan totta puhuen kiinnostaisi laittaa vaan lahjaa postiin, ja kyllä kummi mielestäni kuuluu kutsua lapsen synttäreille.

      Tämä on tätä nykyajan omanapaisuutta. Minä minä ja me me ja oma osuus ja vastavuoroisuus unohtuu kokonaan. Vaihda vaan ne kummit, mutta samat ongelmat ne on edessä uusienkin kummien kanssa ajan myötä. Harva jaksaa yksipuolista yhteydenpitoa kauaa.

      • Pilalle lellityt lap

        Ei ne kummit ole vastuussa sinun lastesi ksvatuksesta tai lahjomisesta. Nykyisin se on vain sellainen pakollinen muodollisuus, mikäli olet lapsesi halunnut kastaa. Itselläni on 7 lasta, enkä odota yhdeltäkään kummilta yhtään mitään rahallisia tms. palveluksia. Synttäreitä pidän ja niihin kaikki kummit kutsut. Tulevat jos tulevat ja muistavat lahjalla jos niin parhaakseen katsovat Kertaakaan ei ole yksikään lapsi mieltään pahoittanut, jos ei ole lahjuksia saanut, enemmän iloistsevat itse kummin läsnäolosta. Kummallinen tämä nykyihmisten ajattelutapa, kuvitellaan, että aina joku muu on antovelvollisuudessa itselle jotain. Herää sinä materiankerääjä!!!!


    • itkupilli

      No voi ei!!! Kumpaa oikein itkettää ennemmän sinua vai lasta??? Kasva aikuiseksi jo sinäkin ja lopeta tuo turha ruikutus. Ei se koko maailmaa romauta, jos kummit ei muista. Muistatko itse kummeja tai ketään muutakaan???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1572
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe