Kiitos kaikille äänestäjilleni tuesta! Puolueen kannatus ei ollut mairitteleva, mutta täytyy muistaa, että meillä oli vain viisi ehdokasta. Vaaliliittomme KD:n kanssa ei saanut kovasta yrityksestä huolimatta paikkaa. Kansa päätti näin. (41,1% kansasta)
Puheenjohtaja
PerusS Nuoret,
puoluehallituksen jäsen (ps)
Puheenjohtaja
PerusS Nuoret,
puoluehallituksen jäsen (ps)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Saivathan perussuomalaiset henkilökohtaisesti kuitenkin ääniä ihan mukavasti. Listan kokonaisäänimäärä ei aivan riittänyt edustajapaikkaan.
Pitkä on eri puolueissa niiden ehdokkaitten nimilista, jotka eivät saaneet sataakaan ääntä.
jos hankkisi ystäviäkin?
Kaikkia vastaan sotiminen ja aina oikeassa oleminen ei saa luottamusta kuin vain toisilta uhoajilta!
Tilanne on absurdi: jyrätä muut hiljaiseksi, uhkailla ja lyödäkin toisia....
Ja sitten kuvitella voitavan tehdä yhteistyötä...
Vakuutteluistanne huolimatta krisut sai huomattavasti enemmän ääniä, eli senkin kansa tiesi! Ette vaan te!
Valitettavasti!
Saarakkala sai saman tason äänistä kuin VasL:n Moisio samassa Vaasan vaalipiirissä.
Eikös se tarkoita, että VasL:n kannattajat ovat yhtä arvostettavia suomalaisia?
Ette saaneet edes sitä määrää äänistä, joita rikoksista käräjäoikeuden tuomion saanut Halme sai ed-vaaleissa. Olisko alamäkeä?
Voihan minua, Persettä!