Suomettunut

Liki 150 000 ihmistä äänesti eurovaaleissa Paavo Lipposta vastaan, mutta silti asiaa ei näköjään saa minkään televisiokanavan vaalivalvojaisissa ääneen sanoa.

Ehkä liioitten hieman, mutta tämä itsesensuurin määrä on naurettava. Koko eurovaaleja värittää vain yksi asia: Jäätteenmäen saama huima äänimäärä. Kuitenkin keskustelu Jäätteenmäen hämmästyttävästä äänimäärästä tyrehtyi täydelliseen itsesensuuriin. Kukaan ei tohtinut mainita ääneen sitä että Lipposen Irak-politiikka on yhä seövittämättä.

Jäätteenmäen kannatus ei johdu hänen poliittisista ansioistaan tai erinomaisista edellytyksistä euroedustajaksi, vaan ratkaisevasti siitä että kansalaiset äänestivät hänen kauttaan Paavo Lipposta vastaan. Jos kansalaiset olisivat kokeneet Jäätteenmäen Irak-paljastukset epäpätevinä, hän ei olisi saanut ensimmäistäkään ns. sääliääntä.

Elämme tässä maassa yhä syvää suomettuneen itsesensuurin aikaa. Meillä on yhä valtakunnannapoja, kuten Lipponen, joiden tekemisiin ei saa julkisuudessa puuttua. Lipposta suojelee paitsi suuri keskitetyssä omistuksessa oleva sanomalehdistömme, myös valtakunnallinen YLE:mme ja näköjään myös kaupalliset kanavat.

Omituista asioiden painamista vaikenemisen pinnan alle. Myös Jäätteenmäen itsensä taholta, vaikka häneltähän olisi hyvin epäkorrektia lähteä tekemään tiedonvälitykselle kuuluvia tehtäviä.

Hyvin surullista. Surulliset vaalit, vaikka vaalien ehdoton äänivaltias saamallaan äänivyöryllä todisti, missä tämän maan politiikan pimein kohta on.
11260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lipposen tekemiset Suomen liittämisessä Irakin vastaiseen sotakoalitioon ovat toisarvoisia.

Ne eivät enää kiinnosta.

Päämääränä on selkeäasti siirtää SDP-SAK oppositioon.
Sen jälkeen SAK velvoitetaan lain uhalla toimimaan vain ja ainoastaan ammattiyhdistysliikkeenä, joka on avoin kaikille sen jäsenille.

SDP on oman tiensä kohti tuhoa valinnut.
Lipponen tuskin jatkaa puheenjohtajana missään instassissa enää jatkossa, kaikista vähiten Euroopan Komission puheenjohtajana.

SDP:n siirtäminen oppositioon tapahtuu samalla hetkellä kuin muodostuu uusi porvarihallitus.
Ja porvarihallituksella on jo tälläkin hetkellä tarvittava ääntenenemmistö Eduskunnassa, joten kyse on enää ajankohdasta.

Joten Lipponen, miksi olla hankala, kun pienellä vaivalla voit olla mahdoton...oppositiossa.

Äänestä

Suomessa oli näissä vaaleissa muistaakseni 4,2 milj. äänioikeutettua. Jos näistä siis vajaat 150,000 äänestää Lipposta vastaan äänestämällä Jäätteenmäkeä, niin logiikkasi mukaan reilut 4,05 milj. äänestäjää äänesti Paavo Lipposen puolesta. Kannatus ylittää selvästi Halosen kannatusluvut ja lähentelee Husseinin kannatuslukuja.

Äänestä
  • Tuossa logiikassahan on kaikki kohdallaann.

    Lipponenhan on Saddam Hussein.

    Ei siksi, että kuvitteelliset 4,05 miljoonaa äänestäjää äänestivät Lipposta, joka ei ollut edes ehdokkaana vaaleissa, vaan siksi, että aatteettomuuden illuusion aiheuttama utopian harha elää voimakkaasti Keisari Paavo PuoliMielen päässä, saaden aikaan mitä ihmeellisimpiä DO-NOT-FUCK-WITH-ME kohtauksia aika-ajoin.

    Tällä kertaa naistenitkettäjä Lipponen sai mitä tilasi, halusipa tai ei...

    PS.
    Komission Puheenjohtaja ei ole Lipponen,
    kauan eläköön eläkkeellä Lipponen....

    Äänestä

  • Jaaaaa... kenenkäs logiikkaa tuo olikaan? "Olette joko puolellamme, tai vihollistemme puolella." Näinhän muuan maailmanpoliisi esitti laskentaperusteensa.

    Juttu on niin että se joka äänestää, äänestää. Se joka saa äänet, saa äänet. Kun Jäätteenmäki saa vaaleissa hämmästyttävän äänivyöryn, se johtuu jostakin. Kysymys kuului: mikä meitä suomalaisia estää puhumasta siitä että se johtuu enemmän Paavo Lipposen typeryydestä kuin Jäätteenmäen viisaudesta.

    Yleensä sitten on niin, että sen mitä miljoona ihmistä ajattelee satatuhatta sanoo ääneen, tuhat ehdottaa toimenpiteitä ja satakunta seuraa sivusta kun kymmenen ryhtyy konkreettisiin toimiin.

    SDP:stä ei ole toistaiseksi löytynyt noita kymmentä potkimaan Lipposta pellolle.

    Äänestä

Jätteenmäki menetti Helsingin vaalipiitissä yli 6 000 ääntä eduskuntavaaleihin verrattuna ja hävisi Vaasan vaalipiirissä Kyösti Virrankoskelle n. 13 500 ääntä.

Näin siis Jäätteenmen omat kotialueet - eli äänestäjät, jotka parhaiten tuntevat Jäätteenmäen entuudestaan - "palkitsivat" hänet Suomea vahingoittaneiden Irak-sotkujen aiheuttamisesta ja valehtelusta eduskunnassa.

Jäätteenmäen yhteisäänimäärä syntyy siitä, että 15 vaalipiirissä keskimäärin n. 10 000 äänestäjää ei ymmärrä politiikkaa, vaan äänestää sitä ehdokasta, joka on ollut eniten iltapäivälehtien lööpeissä.

Jos löydät jostain EU-vaalien kokonaisäänimäärän, niin voit laskea Jäätteenmäen saaman %-osuuden kaikista annetuista äänistä ja todeta itse, miten "isosta asiasta nyt vaiettiin".

Äänestä
  • Äkkipäätä tehdyn tsekkauksen perusteella Jäätteenmäen äänimäärä suhteessa vaaleissa annettuihin ääniin olisi todella aiemmissakin eurovaaleissa ääniharavina olleisiin todella hämmästyttävän suuri.

    Ilmiö siis suorastaan.

    Äänestä

  • Kun suhteuttaa tämän edellisten eduskuntavaalien äänestysaktiivisuuteen verrattuna tämän vaalin aktiivisuuteen, kannatus on likipitäen sama... tai voi jopa nousta Helsingissä.

    Äänestä

Jäätteenmäen sympatiasta ja Lippos-kaunasta keräämät äänet ovat todennäköisesti hyvin löyhässä, ellei hän ala tehdä EU:ssa jotain merkittäviä tekoja 149 000 kannattajansa hyväksi.

Mutta tuskin sekään pelastaa häntä paljolta, sillä Jäätteenmäkeä äänestäneet eivät ymmärrä EU-politiikasta mitään, koska jos ymmärtäisivät, olisivat äänestänet aivan muita keskustan ehdokkaita.

Äänestä
  • sitä että Lipposesta vaikenemisen pitää jatkua tämän jälkeenkin? Mikset sano asiaa suoraan?

    Äänestä

  • tuo taas kirjoitti:

    sitä että Lipposesta vaikenemisen pitää jatkua tämän jälkeenkin? Mikset sano asiaa suoraan?

    Sulle on paha selittää asioita, kun näyttää, ettet ymärrä lukemaasi.

    Edellähän puhuttiin ainoastaan Jäätteenmäestä ja hänen kannattajistaan sekä EU:sta.

    Mistä ihmeestä sinä keksit siihet taas sotkea Lipposen?

    Äänestä

  • sanoo kirjoitti:

    Lipposesta?

    Tarkoittaako tuo taas sitä että Lipposesta vaikenemisen pitää jatkua tämän jälkeenkin? Mikset sano asiaa suoraan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

itsesensuurimme kirjoitti:

Liki 150 000 ihmistä äänesti eurovaaleissa Paavo Lipposta vastaan, mutta silti asiaa ei näköjään saa minkään televisiokanavan vaalivalvojaisissa ääneen sanoa.

Ehkä liioitten hieman, mutta tämä itsesensuurin määrä on naurettava. Koko eurovaaleja värittää vain yksi asia: Jäätteenmäen saama huima äänimäärä. Kuitenkin keskustelu Jäätteenmäen hämmästyttävästä äänimäärästä tyrehtyi täydelliseen itsesensuuriin. Kukaan ei tohtinut mainita ääneen sitä että Lipposen Irak-politiikka on yhä seövittämättä.

Jäätteenmäen kannatus ei johdu hänen poliittisista ansioistaan tai erinomaisista edellytyksistä euroedustajaksi, vaan ratkaisevasti siitä että kansalaiset äänestivät hänen kauttaan Paavo Lipposta vastaan. Jos kansalaiset olisivat kokeneet Jäätteenmäen Irak-paljastukset epäpätevinä, hän ei olisi saanut ensimmäistäkään ns. sääliääntä.

Elämme tässä maassa yhä syvää suomettuneen itsesensuurin aikaa. Meillä on yhä valtakunnannapoja, kuten Lipponen, joiden tekemisiin ei saa julkisuudessa puuttua. Lipposta suojelee paitsi suuri keskitetyssä omistuksessa oleva sanomalehdistömme, myös valtakunnallinen YLE:mme ja näköjään myös kaupalliset kanavat.

Omituista asioiden painamista vaikenemisen pinnan alle. Myös Jäätteenmäen itsensä taholta, vaikka häneltähän olisi hyvin epäkorrektia lähteä tekemään tiedonvälitykselle kuuluvia tehtäviä.

Hyvin surullista. Surulliset vaalit, vaikka vaalien ehdoton äänivaltias saamallaan äänivyöryllä todisti, missä tämän maan politiikan pimein kohta on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu