Kasvatamme vakuusrahastoa ja velkaannutamme Suomea. Ei haittaa vaikka luottoluokittajat tuli katsomaan,että millä rahkeilla?
kättäkaulaa me
Jutta ja Jykä?
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Barroson mukaan EU-maiden talouspoliittista yhteistyötä pitää syventää. Hän korosti yhteisöllistä toimintatapaa hallitustenvälisyyden sijaan.
Barroso näki euroalueen yhteiset velkakirjat eli eurobondit luonnollisena jatkeena tiivistetylle yhteistyölle."
"Yhdysvaltain pankeilla ja maan jättiläismäisillä rahamarkkinarahastoilla on jopa vielä suuremmat Eurooppa-riskit kuin Britannian pankeilla.
Jos kriisi kärjistyy ja pankkeja alkaa kaatua luottotappioihin, kaatuvat ne kotivaltioidensa "syliin". Tätä eivät Britannian Osborne ja varsinkaan Yhdysvaltain Geithner halua. Mieluummin he painostavat, että Suomi ja muut euromaat lunastaisivat muidenkin pankit pinteestä. "
"Kreikan säästöohjelma ajaa maan auttamattomasti polvilleen. Euroopan keskuspankin entisen pääekonomistin Otmar Issingin mukaan Kreikan on mahdotonta päästä takaisin jaloilleen. "
Hallituksessa rähmällään, kun painamme Jykän käskemää nappia!