No nii >>
Nyt aletaan makseleen mitä ihmeellisimpiä maksuja EU:lle
EU perii nyt alkuun tullia korot 2x määrä tulliin.
Suomi joutuu maksamaan EU:lle yli 69 miljoonaa euroa korkoa siitä, että maahan tuotiin tullitta sotatarvikkeita EU:n ulkopuolelta.
Suurin osa korkolaskusta koskee vuosituhannen vaihteessa tehtyjä Hornet-hävittäjäkauppoja.
EU:n tuomioistuin päätti, että Suomen pitää maksaa EU:lle tullia vuosina 1998–2002 tuoduista sotatarvikkeista. Tullin kokonaismäärä oli vajaat 35 miljoonaa euroa.
Tuomioistuimen päätöksen mukaan Suomen pitää kuitenkin maksaa myös korot vuodesta 1998 lähtien. 69 miljoonaa euroa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.