Yksityiset sijoittajat eivät osallistu Kreikan rahoittamiseen siten kuin poliitikot väittävät, Helsingin Sanomat kertoo.
Eurovaltiot esittivät heinäkuussa mallia, jossa yksityiset sijoittajat osallistuisivat vapaaehtoisesti Kreikan rahoittamiseen vaihtamalla nykyiset Kreikka-lainansa uusiin pitkiin lainoihin, joissa ne kärsisivät korkeintaan 21 prosentin tappiot.
Lehden haastatteleman Oulun yliopiston rahoituksen professorin Hannu Kahran mukaan vaihtosopimus on sijoittajille erittäin edullinen.
– Kreikan pitkien joukkolainojen käypä markkina-arvo on keskimäärin noin 40 prosenttia niiden nimellisarvosta. Vaihtosopimuksessa nämä lainat vaihdetaan uusiin, joiden arvo onkin 79 prosenttia nimellisarvosta, sanoo Kahra.
Kahra analysoi rahoitusalan etujärjestön IIF:n laskelmat yksityisten sijoittajien osallistumisesta Kreikan rahoittamiseen. Kahran mukaan sijoittajien ainoa riski on, että Kreikka ei maksaisi veloistaan korkoa.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇
– Korkotuloja ei ole turvattu eurovaltioiden takauksilla, kun taas uusien vaihdettavien joukkolainojen pääoma on täysin turvattu.
Kahran mukaan eurovaltiot ja IMF heittävät hyvää rahaa huonon rahan perään ja siirtävät väistämätöntä Kreikan velkajärjestelyä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.