Mustat sukat jalassa

Nainen, ei heiskari

Onko se niin että suomessa on vielä nykyaikanakin niin huonosti suhde asiat että yleensä naiset ovat ihan hirveitä olemaan mustasukkaisia, ja miksi?
He eivät osaa erottaa ystävyyttä parisuhteesta ja ihan turhaa kuluttavat energiaansa turhaan mustasukkaisuuteen, jopa miehen menneisyydelle ja OIKEILLE YSTÄVILLE.
Itse sain kokea sen aika kurjasti, nuoruuden ystäväni ja minä siis mies ja nainen , me olemme pitäneet yhteyttä Facebookissa ja vaihdelleet kuulumisia puoleen sun toiseen, vaan koska olen nainen niin sehän ei sopinut tälle avovaimolle laisinkaan ja epäilys alkoi kyteä hänessä "SIINÄ ON JOTAKIN" ja otti ´ja kirjoitti minulle ja saneli säännöt ja kertoi miten heillä menee hyvin miehen kanssa ja kaikki on kuulemma yhteistä, senhän jo tiesinkin sillä ystäväni oli jo kertonut kaiken tämän minulle, ja minä vastaavasti hänelle miten onnellinen olen oman puolisoni kanssa joten olin hämmästynyt tämän naisen käyttätymisestä, ja ajattelin että jos hän on sairas jotenkin kun valvoo ihan tavallisia viestejä ja vieläpä löytää niistä epäilyn aiheita. Ja hän ei käsitä että jos minun ja ystäväni välillä olisi joskus ollut jotain nin totta kai olisimme olleet yhdessä. Minä poistin raskain sydämmin ystäväni pois FB listalta etten aiheuttaisi tälle sairaalle ihmiselle pään vaivaa enkä olisi mikään uhka hänen suhteelleen. Niin että näinkin voi tapahtua nykyisin vielä vaikka pitäisi olla tasa arvo sukupuolien välillä. Ja olen huomannut että mitä pienempi koulutus ihmisellä on niin sitä kovemmat ovat epäilyt omaa puolisoaan kohtaan. Surullista mutta totta. Ystäväni on luonnollisesti soittanut minulle ja pyydellyt anteeksi "AKAN" käyttäytymistä ja minä ihmettelen mikä vetää noin ilkeässä ihmisessä miestä puoleensa että jaksaa kestää turhat syyttelyt ja vieläpä valikoida ketkä saavat olla puolison ystäviä. Onkohan IKÄ syynä, sitä se tekee kun yrittää olla nuoremman miehen kanssa pelko että joku vie sen. Huvittavaa toisaalta että usein tälläiset sairaat ihmiset saavat tahtonsa läpi. Vaan ei tokikaan minun ja ystäväni välillä, sillä onhan puhelin olemassa.

2

410

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hippikäs

      Napiin, mies saa syyttää itseään kun menee tossun alle, sillä rakkaudestahan ei silloin voi edes puhua kun vanhat ystävätkin kielletään, vaan omistushalusta. naurettavaa sinänsä.

    • kaunotar vai

      Niinhän se on, mutta ihmettelen miten sairaat ihmiset saavat valan tavallisten ihmisten elämässä ja vielä vanhanakin ollaan epäluuloisia vaikka molemmat olivat naimisissa omalla tahollaan. Niin se vaan näyttää olevan että jos on koko elämänsa ollut itse vähän kevytjalkainen niin silloin sitä pelkää kunnollisiakin naisia jotka osaavat olla ystäviä kaikkien kanssa siis eivät ole hakemassa seksi seuraa, ainakaan tämän akan mieheltä.
      Sääli sitä miestä kun antaa hullun ohjata elämäänsä ja ihan vielä vapaaehtoisesti mennyt suhteeseen hirviön kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe