Voiko tätä enää paremmin sanoa.
Ei tullut Komission puheenjohtajaa Pavesta,
eikä komissaaria, mutta tulee kuitenkin eläkeikäinen huru-ukko..
Hauskoja eläkepäiviä, Paavo Lipponen.
Ei tullut Komission puheenjohtajaa Pavesta,
eikä komissaaria, mutta tulee kuitenkin eläkeikäinen huru-ukko..
Hauskoja eläkepäiviä, Paavo Lipponen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joko ne komissaarit valittiin? Lähde?
Ei tullut Paavosta komisaario,
eikä komission puheenjohtajaa,
puuttui Paavolta PuoletMielestä,
puolet järjestä hukkateillä,
Euroopan turuilla hukassa,
oli Keisarin vaatteiden riekaleet,
Bagdadiin unohtui aatteet riettahat
Näin kävi Paavon, eikä Paavo ollut ainut,
vaan näin kävin Paavon, sanoi Paavon airut,
viestinviejä Backman sen kaikille julkitoi,
punaleirissä tyhmyys rivistyy, Paavoa imitoi,
Näin punaleiri unholaan vaipui,
hiljaa uneen sitkeään,
rivit sen nuokkui, uneen nukkui,
ruususen punaiseen vuodeksi sadaksi,
Ja kaikki tämä tapahtui Paavo Suuren pyrkiessä Euroopan Keisariksi, vaikka pönttötuomio oli kesken
ja näin jätti Paavo jälkeensä nuoren lesken
joka näki sohvalla eläkeläisen nuokkuvan,
oli aika ajanut ohi ruutiukon kukkuvan,
Mutta sen sijaan valehtelija sai näissä vaaleissa eniten ääniä,hävettää ja paljon.
anneli äänestäjiään. Näin se maailmassa menee.Kun hyvin valehtelee, kunnian kruunu on kirkas.