Keskustalaiset,
kunnallisvaalit lähestyvät.
Juuri nyt on oikea aika alkaa asennoitumaan kunnallisvaalityöhön, jossa SDP:n asennevammainen taantumuksellinen ulkovalloille sotia julistamaan pyrkivä aines on haastettava vaaleissa.
Suomen tulevaisuus ei ole Irakin valtauksessa eikä Bagdadin taatelikeitailla.
Suomen tulevaisuus on suomalaisissa ja suomalaisessa yhteiskunnassa.
Suomen kansan etuja on valvottava EU:ssa samalla kun varmistetaan EU:n kehittyminen yritteliäisyyttä ja avoimmuutta korostavaksi yhteisöksi.
Keskustalaiset.
Suomen tulevaisuutta tehdään parhaiten Keskustan valoisamman vaihtoehdon ympärillä muiden yritteliäisyyttä korostavien tahojen kanssa.
Suomi on pidettävä asuttuna, asumiskelpoisena sekä puolustamisen arvoisena,
kaikkina aikoina
kaikissa oloissa
kaikin tavoin
Vain tällä tavalla turvataan Suomen kansan tulevaisuus ja yhteiskunnan selviytyminen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
...mitä tekemistä ulkopolitiikalla on kunnallisvaalien kanssa? Kyllä minusta pitää keskittyä täysin eri asioihin niissä vaaleissa.
Siksipä juuri.
Suomen sisäpolitiikka voi muuttua huomattavasti, mikäli Lipposen kaltainen sotahullua saa liitettyä Suomen sotaan jotain muuta valtiota vastaan.
Silloin alkavat terroristien iskut olla arkipäivää ja varmasti vaikuttaa sisäpoliittisesti.
Lipposen ajama Euroopan sosialisointi pyrkimys vaarantaa Suomenkin kansantalouden tulevaisuuden.
Vaikka Lipponen ei onnistuisi sosialisoimaan Eurooppaa, näkyisi ulkomaankaupan supistuminen ympäri Suomea yhä useamman yrityksen joutuessa siirtymään yrittäjäystävällisempään maahan Suomen saaman negatiivisen julkisuuden vuoksi Lipposen sosialisointipyrkimysten takia.
Tästä syystä sisäpolitiikassa on pyrittävä saamaan vastuunkantajiksi sellaisia puolueita, jotka pyrkivät lisäämään Suomen sisäistä hyvinvointia.
Tässä suhteessa keskustalaiset ovat vastuunkantajina sopivia kunnallistasolla.
Siksi keskustalaiset, valmistautukaa kunnallisvaaleihin hyvissä ajoin. Vastuunkantajaksi on pyrittävä ja vastuuta kannettava silloin kun suomalaisen yhteiskunnan etu sitä edellyttää.