jos Parkano olisi

Jos Parkano olisi nainen, eli siis emäntä. Olisiko mies eli isäntä Kankaanpää vai Ikaalinen? Homoliitoista ei ehditä tehdä päätöstä ennen kuin kunnat naitetaan.
Kaiken takana on kuitenkin nainen.
16759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onpas aihe. Olet tainnut katsoa liikaa telkkaria.

Ikaalinen on emä(pitäjä) ja Parkano, Kankaanpää ja Jämijärvi sisaruksia. Kankaanpää on esikoinen s. 1850, Parkano keskimmäinen s. 1890 ja Jämijärvi kuopus s. 1908.

Ikaalisten s. 1640 emä on (Hämeen-)Kyrö s. n. 1100-1200, jonka emä oli Sastamala s. tuntematon.

Oikeassa olit, että kaiken takana on nainen!

Äänestä

Voi hertsileijaa, mikä soppa! Ei Parkano voi emäänsä liittyä eikä sisarustaan naida. Taitaa olla vaan parreet, että Parkano jää vanhaksi piiaksi.

Äänestä

Tuo taitaa olla se vaihtoehto jota tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja hakemalla haki ontuvilla vertauksillaan.. Valtiolla on toiset sävelet ja sen takana on suurten ikäluokkien hoidon ja hoivan turvaaminen 2020 ja 2030 luvuilla. Koko julkinen hallinto on myllerryksessä jotta tämä saadaa hoidettua mallikkaasti.

Misä on se pitkäplakkari joka antaa uupuvat 1,3 miljoonaa euroa valtionosuutta joka vuosi jotka tullaan menettämään ellei tästä tuu mitee. Puhuttamakaan kertaluonteisesta 4,3 miljoonasta.

Äänestä
  • Emo Parkanossa. Mitähän ne Kihniössä ajattelee kun paskaputki tulee Parkanoon ja terveyskeskus päivystää Parkanossa ja ambulanssit ajelee potilaita joskus Parkanoon, vaikka Kihniössä on ehkä Suomen parhaat tk lääkärit. Eikö ne muksut huuda: äite tuu pyyhkimään. Kyllä kihniöläisten pitäs nyt tulla mukaan tähän kunta uudistukseen tai..... Lavia on hyvä eisimerkki jos ollaan liian omahyväsiä.

    Äänestä

  • Mitä mieltä muut ootte? Ollaanko me kuntalaiset osaltamme sitä mikä aiheuttaa kutinaa ja valtion apteekista löytyy lääke tunnelliin. Sittehän on ISOT POJAT ja Parkano ja sen käyttäjät tyytyväisiä. Niinhän se taitaa mennä....

    Äänestä

Parkanossa hallituksen ja valtuuston pojat pelaavat taskubiljardia. Ja pojilla on ne yhteiset housut. Mitä jää vanhan ammatin harjoittajalle eli meille? Kankaanpää ja kumarrus sinne.

Äänestä
  • Kumarretaan Ikaalisiin ja parooni haudataan ja ravintolat on Kankaanpäässä jeee jeee taxit kulkee jeee jeee

    Äänestä

  • so` what? kirjoitti:

    Kumarretaan Ikaalisiin ja parooni haudataan ja ravintolat on Kankaanpäässä jeee jeee taxit kulkee jeee jeee

    Jos Parkano olisi nainen ja myös kaunis nainen niin mitä me asukkaat ja lamminmäki tai laholuoma sille voidaan? Kuinka me saadaan parkanosta kaunis nainen? Jaaa ``a T manner no niin

    Äänestä

  • //9 kirjoitti:

    Jos Parkano olisi nainen ja myös kaunis nainen niin mitä me asukkaat ja lamminmäki tai laholuoma sille voidaan? Kuinka me saadaan parkanosta kaunis nainen? Jaaa ``a T manner no niin

    mun mielestä kaunein nainen edustamaan parkanoa olis .... paroonin kaluste ja

    Äänestä

Kaunein olis. Kuinka Parkano olisi Yhtä kaunis ja puoleensa vetävä naapurikuntien osalta? Vaikeaa on näitten isomahasten autoilioiden joilla ei sitä kovin suurta oppiarvoa ole toteuttaa meille asukkaille Hyvä ....

Äänestä

Äidit vain nuo toivossa näkevät......kaiken näkevät
Heille on annettu valta katsoa korkeammalta...
Kyllä Parkano-Jämijärvi ja Ikaalinen olisi ollut hyvä yhdistelmä. Siinä kaikki olisivat olleet vähän samantasoisia paikkakuntia ja toisaalta samat asiat tärkeitä; maa - puhdas ruoka-palvelu-teollisuus-metsä-luonto-vesistö ja ihmisillä hyvä tahto, eikä olisi vallinnut kateus tai toisen pitäjän aliarvioiminen.

Äänestä

Samantasoisten ihmisten olisi hyvä tehdä rakentavia ja kehittäviä päätöksiä. Aikaa ja energiaa ei niin paljon tarvitsisi tuhlata joutavaan pikkupolitikointiin.
Jos Parkano olisi nainen hän varmasti viihtyisi kylpyläkaupungissa. Viihtyisi myös pirkanmaalla sitoutuneena yliopistokaupunkiin ja sen tarjoamiin laadukkaisiin palveluihin. Puntariin vaan ne kaikki Ikaalinen kontra Kankaanpää ja satakunta. Parkanosta on hyvät yhteydet junalla etelä pohjoinen akselilla, mutta tehdäänkö pendoliinolle rata k:päähän ja Poriin ja Turkuun?

Äänestä
  • Mitä enemmän ministeriä kuuntelee niin uskon että kaikki kolme keskusta: Ikaalinen. Parkano ja Kankaanpää sekä keskellä Jämijärvi tulevat muodostamaan kaupungin Pirkanmaalle. Ei kolmen kunnan kesken kellään ole yksinkertaista enemmistöä, sillä Kankaanpäässä ei ainakaan ole kyetty yksimielisiin päätöksiin edes omana kuntana. Ikaalisten, Kihniön tai Karvian mukaan tulo vain moninapaistaa tilanteen.

    Ei tuu sitten ministerikään kolkuttelemaan ovelle vaan saadaan kaikki luvatut taloudelliset edut mm isommat valtionosuudet ja porkkanarahan sekä vältetään rangaistuksen luontoiset valtionosuuksien pienennykset, jotka tullevat vastarannan kiiskeille.

    Kuntauudistuksen jälkeen tosin tulee maakuntauudistus. Satakunta liitetään Varsinais-Suomeen ja Pirkanmaan luontainen yhteistyökumppani lienee Häme tai(Etelä-) Pohjanmaa.

    Äänestä

Se äidin voipulla on kaikkein kaunein ja myös maultaan paras. Mikäli joku tuo paremman kuntaliitoksen arerenalle ja se olis parempi niin tuokaa, koska se vahvasti mietityää. turku / tampere on se minkä kanssa me eleilään

Äänestä
  • Kun on jo sovittu että Pirkanmaan liiton jäsenenä pysytään ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä niin on turha puhua Satakunnasta. Ikaalinen 7000 as Parkano 6000 as ja Jämijärvi 2000 as yht. 15 000 as ei täytä kuntaministerin vaatimuksia vaikka Kihniökin tulee mukaan. Tulee olla vähintään 20 000 asukasta.

    Itse näen niin että Parkano, Jämijärvi ja Kankaanpää muodostavat ytimen jonka ympärille kootaan seutukunta. Myös Ikaalinen, Kihniö, Karvia ja Honkajoki. Toivon vain että tämä riittää ministerille. Ellei H-kyrö pääse osaksi Tretta tai halua Sastamalaan niin myös se. Siitä tulee n. 34 000 as kaupunki ehkä H-kyrö 11 000 as. Tämänkokoisia kuntia tarkoittaa puhe vahvasta peruskunnasta. Oikeastaan Päivi Laajala kuntaministeriöstä juuri informoi, että tätä tavoitekokoa ollaan määrittelemässä rakennetyöryhmässä. Muutaman kuukauden kuluttua kuullaan tulokset.

    Äänestä

  • JPK+Ikaal kirjoitti:

    Kun on jo sovittu että Pirkanmaan liiton jäsenenä pysytään ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä niin on turha puhua Satakunnasta. Ikaalinen 7000 as Parkano 6000 as ja Jämijärvi 2000 as yht. 15 000 as ei täytä kuntaministerin vaatimuksia vaikka Kihniökin tulee mukaan. Tulee olla vähintään 20 000 asukasta.

    Itse näen niin että Parkano, Jämijärvi ja Kankaanpää muodostavat ytimen jonka ympärille kootaan seutukunta. Myös Ikaalinen, Kihniö, Karvia ja Honkajoki. Toivon vain että tämä riittää ministerille. Ellei H-kyrö pääse osaksi Tretta tai halua Sastamalaan niin myös se. Siitä tulee n. 34 000 as kaupunki ehkä H-kyrö 11 000 as. Tämänkokoisia kuntia tarkoittaa puhe vahvasta peruskunnasta. Oikeastaan Päivi Laajala kuntaministeriöstä juuri informoi, että tätä tavoitekokoa ollaan määrittelemässä rakennetyöryhmässä. Muutaman kuukauden kuluttua kuullaan tulokset.

    Jos meidän Parkano olisi nainen. Sen lapsia olisi yli 6000. Meidän Parkano on luomunainen, ei mitään keinotekoista. Politiikka on politiikkaa, niinhän ne lapset kiukuttelee joka kunnassa. Meillä on hyvät yhteydet joka suuntaan Suomen niemelle ja kaunis paikka olla ja elää. Mustasukkaisia ovat, jotka eivät ajoissa Parkanoa kosi. Tänne työpaikkoja ja teollisuutta ihmiset isoista kaupungeista pääsevät tänne hyvin junalla ja tuotteet kulkevat kiskoilla tai pyörillä joka suuntaan. Kaunis on paikkamme asua, tervetuloa vaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


%& kirjoitti:

Jos Parkano olisi nainen, eli siis emäntä. Olisiko mies eli isäntä Kankaanpää vai Ikaalinen? Homoliitoista ei ehditä tehdä päätöstä ennen kuin kunnat naitetaan.
Kaiken takana on kuitenkin nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu