Kun narsistin kiusaama ihminen on ensin päässyt eroon narsistista, käynyt asioita läpi omassa päässään, syyttänyt parisuhteen vaikeuksista narsistia mutta viimein huomannut että syy onkin ollut pääasiassa hänen omissa psylologisissa rakenteissaan ja tästä johtuvissa toimintatavoissa ja siinä että on itse ollut liian altis ihastumaan narsistiin ja ottaa tästä vastuun itselleen ja tästä etenee siihen pisteeseen, että ei enää syytä narsistia mistään vaan tajuaa oman osuutensa tapahtumiin, niin onko lopputulos ja totuus se, että narsisti itse ei olekaan toisia tuhoava ja heitä hyväksikäyttävä henkilö, kaikki asiantuntijoiden toteamat narsistin narsistiset piirteet eivät olekaan totta vaan lähinnä sen uhrin omasta psyykestä ja toiminnasta johtuvia?
Eikö narsisteja olisi olemassakaan jos ei olisi tällaisia "viallisia" uhreja?
Vai onko niin että vaikka entinen narsistin uhri ei enää syyttelekään narsistia mistään vaan tajuaa että kaikki oli hänen oman heikon ja viallisen luonteensa ja uhrin psyyken heikoista kohdista johtuvan toiminnan syytä, niin narsistin narsistinen tuhoava kohtelu jatkuu ihan samanlaisena jonkin toisen kohteen kanssa? Eli se että kun entinen uhri lakkaa näkemästä vaikeuksien syynä sitä narsistia, niin nph on siitäkin huolimatta nph, kohde vain vaihtuu mutta narsistin tunne-elämä pysyy entisellään ja hän tarvitsee uudet kynnysmatot elämäänsä entisen uhrin anteeksi annosta ja siitä, että entinen uhri syyttääkin vaikeuksista lähinnä itseään, huolimatta?
Eikö narsisteja olisi olemassakaan jos ei olisi tällaisia "viallisia" uhreja?
Vai onko niin että vaikka entinen narsistin uhri ei enää syyttelekään narsistia mistään vaan tajuaa että kaikki oli hänen oman heikon ja viallisen luonteensa ja uhrin psyyken heikoista kohdista johtuvan toiminnan syytä, niin narsistin narsistinen tuhoava kohtelu jatkuu ihan samanlaisena jonkin toisen kohteen kanssa? Eli se että kun entinen uhri lakkaa näkemästä vaikeuksien syynä sitä narsistia, niin nph on siitäkin huolimatta nph, kohde vain vaihtuu mutta narsistin tunne-elämä pysyy entisellään ja hän tarvitsee uudet kynnysmatot elämäänsä entisen uhrin anteeksi annosta ja siitä, että entinen uhri syyttääkin vaikeuksista lähinnä itseään, huolimatta?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vakka vaatii kantensa ollakseen yhtenäinen. Joskus sisällöstä ei tule toivotunlainen, ja helposti molemmat osapuolet syyttävät pahasta olosta toisiaan.
Uskon että jokainen ihminen käyttäytyy jokaisen erillisen ihmisen kanssa hieman tai paljonkin erilailla...eli kahta täsmälleen samanlaista suhdetta ei ole.
"... niin narsistin narsistinen tuhoava kohtelu jatkuu ihan samanlaisena jonkin toisen kohteen kanssa? Eli se että kun entinen uhri lakkaa näkemästä vaikeuksien syynä sitä narsistia, niin nph on siitäkin huolimatta nph, kohde vain vaihtuu mutta narsistin tunne-elämä pysyy entisellään ja hän tarvitsee uudet kynnysmatot elämäänsä entisen uhrin anteeksi annosta ja siitä, että entinen uhri syyttääkin vaikeuksista lähinnä itseään, huolimatta?"
Eiköhän se ole selvä että näin se menee. Harva kai elää niin umpiossa ettei tiedä yhtään mitään siitä miten esim. puoliso toimii muiden ihmisten kanssa. Ei narsistin narsismi rajoitu koskaan pelkästään siihen puolisoon, elleivät satu asumaan kahdestaan autiolla saarella.
Narsistin lapset ovat myös uhreja. Lakkaisiko narsisti olemasta narsisti jos tältä vietäisiin lapset jotta nämä lapsiuhrit eivät tekisi narsistista narsistia olemalla uhreja....viallisia? Mitäpä jos laitetaan kaikki narsistit autiolle saarelle, narsistinsuojelualueelle, niin eivät vahingossakaan kohtaa viallisia ihmisiä jotka voisivat tehdä heistä narsisteja....???
Sekopää, noin minä itsekin olen ajatellut. Mutta täällä näitä ketjuja lukiessa tuli vaan sellainen mielikuva, että aloituksessa kuvaamaani asiaa ajetaan täällä voimakkaasti monen nimimerkin toimesta joko suoraan tai jonkin verran "piilotellusti" ja sitä aloin tosissani ihmettelemään. Olen joko tyhmä joka on nuo monet kirjoitukset käsittänyt ihan väärin. Tai sitten olen oikeassa, että tällaista mielikuvaa halutaan voimakkaasti luodakin joidenkin nimimerkkien kirjoituksilla.
Onko se, että ihmiset yleensäkään eivät ole täydellisiä (uhritkaan), mutta eivät ole narsistisesti persoonallisuushäiriöisiäkään, millaiseksi täällä herkästi narsistin ominaisuuksista kirjoittava herkästi leimataan, perimmäinen syy narsistin toiminnalle ja sitä kautta esimerkiksi se että edelleen on tietoinen siitä minkälainen narsisti on vaikka hänestä eroon olisi päässytkin oikeuttaa pitämään kaiken negatiivisen kertomista narsistista vain katkerana haukkumisena ja jopa kunnianloukkauksena narsistia kohtaan? Onko narsisti itse syyntakeeton oman toimintansa suhteen? (oikeudessa ei ole). Jos on syyntakeekon ja vastuu kaikesta siirtyy uhrille, niin mistä tietää narsistin kohdatessaan, että toinen on narsisti, kun narsistit ovat mestareita näyttelemään normaalia? Kun he yleensä paljastavat todellisen itsensä vasta myöhemmin, sitten kun "vahinko" on päässyt tapahtumaan ja kun uhri siinä vaiheessa yrittää ensimmäisiä kertoja päästä eroon narsistista kun huomaa ettei kaikki ole normaalia, niin usein narsisti aloittaa vaativan piirityksensä toisen eroon pääsy yrityksistä huolimatta ja alkaa käyttää jopa väkivallalla uhkailua saadakseen toisen jatkamaan suhdetta. Tai useimmiten kai rankkaa toisen tunteisiin vetoamista, anteeksi pyyntöjä sanoen nyt tajuavansa mitä on tehnyt ja pystyvänsä muuttumaan (monet huonosti käyttäytyvät pystyvät muuttumaan mutta narsisti ei, mistä tietää ennen kuin on kokenut että pettää aina lupauksensa, että toinen on tällainen narsisti, minkä kanssa ei kannata edes yrittää?) ja uhkailua ja väkivaltaa sopivana sekoituksena?
En tiedä, mutta ainakaan jotkut eivät näytä ymmärtävän yhtään mitään narsistien toiminnasta. Yksi syy miksi narsistiin rakastutaan niin sydänjuuria myöten on narsistin ovela tunnekoukku, jossa narsisti varmistaa niin vahvan tunnesiteen uhriin, että tämä on kuin rimpuileva saalis hämähäkinverkossa.
Yhtään ei kannata vähätellä sanotaa: "LIIAN HYVÄ OLLAKSEEN TOTTA, tämä kyllä pitää ehdottomasti ja aina paikkansa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10150927
Hienoa noi nimmarit =)
Arvostan.
Sana itsetutkiskelu ei tarkoita sitä että kääntyy itseensä miettimään miksi joku toinen ihminen valitsee toimintatapansa kuten valitsee.
Miksi syyttää itseään siitä mitä toinen tekee ?
Vaikka toinen osapuoli olisi psykopaattinarsistiasosiaalinenspede, miksi itsetutkiskelu tarkoittaisi vaikuttamista toisen tekemisiin. Vaikka olisi itse se, miksi siltikään ITSEtutkiskelu tarkoittaisi toisen tutkiskelua ?
Se on tarkoitettu OMAAN käyttöön.
Okei, silloin jos omat käytösmallit muokkaavat myös toisen käytösmalleja on itsetutkiskelussa se huono puoli että ihminen on helekutin hyvä valehtelemaan itselleen.
Mutta...no worry, se kyllä selviää itselle kun on narsumagneetti päällä tai alkaa diagnosoimaan/analysoimaan kaikkia =)
Jos joku ihminen tuottaa pahaa oloa sinulle, juuri sinulle vaikka, ota etäisyyttä. Mutta jos kovin moni ihminen alkaa tuottamaan oksennusrefleksiä, mieti miksi. Jos tunnet vetoa heihin, mieti miksi jos kuitenkin lopputulos on pahoinvointi. Mikä heissä vetää puoleensa ? Mikä on se magneetti joka tuottaa liittyessään vain tuskaa ?
Että viidesosa plus addiktit eli en tiedä paljon vai onko tähän porukkaan jo laskettu he, on häröisiä (sori mm A:lle), mun mielestä aletaan jo ylianalysoimaan kaikkea ja unohdetaan se, että populaatio ei ole tasapäinen.
En tykkää mutta muut saa tykätä. Analysoidaan kaikki, hienoa.
Jos sen pitäisi olla toisin, olisi kiva kuulla miten se tehtäisiin.Lukuunottamatta "kirjojen kirjoittajien" ja lääkelaitosten tulot ja se, että yhtéiskunta koetta pakottaa ihmiset muottiin joka toimii.
Miten saadaan kaikki paha pois täältä ?
Miten saadaan ihmisiä kasvatettua tai ohjattua niin, ettei paha kykenisi niin paljon viemään heiltä tilaa ?
Miten uhriudesta narsistiseksi (esim) kasvanut ihminen tuomitaan oikein ? MItä hänelle pitäisi tehdä ?
Mitä pitäisi tehdä ?
Kuolemanrangaistus ?
Kuka tuomitsee ?
Kuka varmistaa että ollaan oikeassa (piirrelistatko ?)?
Eristäminen täysin (ääritapaukset erikseen mutta mielestäni väkivaltainen tai pettävä tai sitä myöntämätön puoliso ei ole ääritapaus eikä sen merkitystä pidä yliarvioida koska onpi aika yleistä...ollut aina ja tulee olemaan aina...) ?
Mitä yksilön pitää tehdä ?
Yhteiskunnan ?
Kivitetäänkö ?
Mites virhearviot ?
Kuka tuomitsee ?
Se jota kaltoinkohdeltiin ?
Mites se jota on kaltoinkohdeltu ja kaltoinkohtelee siksi (joskus tietämättäänkin) ?
MItä pitäisi tapahtua että kaikki voisivat elää onnellisina ja munia onnellisen kanan munia ?
Me kaikki.
Itse taida olla sillä listalla joka pitäisi tappaa.
Sori, en aio lähteä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Totuuskomissio
> Että viidesosa plus addiktit eli en tiedä paljon vai onko tähän porukkaan jo laskettu he, on häröisiä (sori mm A:lle), mun mielestä aletaan jo ylianalysoimaan kaikkea ja unohdetaan se, että populaatio ei ole tasapäinen.
On se vielä paljon enemmänkin varmaan. Meillä vaativilla persoonallisuuksilla on joskus aika tiukat kriteerit. Pervoaktivistit ovat ymmärtäväisempiä ja heiltä saa tukea, jos alkaa meidän jutut ahdistaa ja itsehyväksyntä joutuu koetteille :)
Persoonaa pitää sekä kunnioittaa yksilönä että kasvattaa yhteisöön.
> Miten saadaan ihmisiä kasvatettua tai ohjattua niin, ettei paha kykenisi niin paljon viemään heiltä tilaa ?
Rohkaisemalla olemaan alistumatta. Liikuntakasvatus ja ilmaisutaitokasvatus riittävät pitkälle. Lisäksi ystäväapua, vapaaehtoista ja ohjattua.
Muna vai kana
" Eli se että kun entinen uhri lakkaa näkemästä vaikeuksien syynä sitä narsistia, niin nph on siitäkin huolimatta nph, kohde vain vaihtuu mutta narsistin tunne-elämä pysyy entisellään ja hän tarvitsee uudet kynnysmatot elämäänsä entisen uhrin anteeksi annosta ja siitä, että entinen uhri syyttääkin vaikeuksista lähinnä itseään, huolimatta?"
Jep, narsisti pysyy narsistina ja kiduttaa läheistään, kohde vain vaihtuu.
Itse tutkiskelulla ei ole merkitystä tuossa vaiheessa, tärkeintä on oivaltaa että puoliso on nph ja saada kaikki mahdollinen tieto ko. oireyhtymästä.
Ja sen tiedon pohjalta tutkia tilannetta ja sitä miten tulee toimia.
Jos ei tunne nph:tä niin silloin ei ole aineksia kunnon itsetutkiskeluun, vaan tekee siinä paljon virheitä, voi jopa epäillä itseään, että ongelmat johtuisivat itsestä.