Halusin kertoa teille tarinani ja saada ulkopuolisten silmin katsoen uutta näkemystä, ehkä jopa neuvoja tilanteeseen josta en usko selviäväni. Olen 30v nainen. Sain eilen tietää että rakastamani avomieheni on pettänyt minua kesällä ja maailmani romahti. Tuijotan kattoa ja odotan herääväni painajaisesta, koska eihän tämä voi olla minun elämää.. kunnes kyyneleet todistaa että tämä on todellisuutta. Olin maalannut kauniit kuvat naimisiin menosta, lapsista, elämästä yhdessä nyt ja aina.
En ole mikään idiootti ja olen käynyt aiemmin läpi 2 pitkää suhdetta jotka päättyi ikävästi, niistä toipumiseen meni aikaa ja olinkin muutaman vuoden sinkkuna ennen kuin avopuolisoni tapasin. Alkuun olin kylmä ja en päästänyt häntä lähelle ja kerroinkin heti että minua on satutettu niin paljon aiemmissa suhteissa että vie aikaa kunnes avaudun. Usean kk ajan mies teki kaikkensa, ajoi 200km edestakaisin illan aikana tavatakseen minua vaikka vain pari tuntia, hukuin huomion osoituksiin ja tunsin itseni rakastetuksi. Muutimme 6kk jälkeen tapaamisesta yhteen, uuteen asuntooni joka olikin liian iso yhdelle. Aloitin elämän toisen kanssa, onnellisena. Puhuimme usein mite toinen tuntuu juuri siltä oikealta, ja ettemme aiemmin olleet tunteneet vastaavaa. Rakkaus oli suurta ja elimme vain toisiamme varten. Itse olen korkeasti koulutettu ja työni vaativaa, avpuolisoni on duunari ja tässä ajatusmaailmat törmäsivät ajoittain.. mutta ne oli vain törmäyksiä. Vuosi meni ja alkuhuuma alkoi laantua, mutta elämä oli hyvää, meillä oli paljon ihania yhteisiä hetkiä. Maksoin molemmat pitkille upeille matkoille.. järjestin yllätyksiä, koitin pitää taikaa yllä. Jossakin vaiheessa tajusin että vain minä koitin järjestää yhteistä aikaa, aloin kysellä olisiko miehellä joku vkloppu minulle aikaa.. no eipä kuulunut. Tuli kesä ja mies tuntui olevan aina vaan enemmän töissä ja minä enemmän yksin. Heinäkuussa piti olla kauan odotettu yhteinen loma mutta sen vietin yksin, mies oli ottanut töitä. Mies viihtyi vkloput kotikaupungissaan, halusi juhlia kavereiden kanssa.. tästä tuli riitoja kun toivoin edes sitä yhtä vkloppua että olisi minulle aikaa. Sain kuulle olevani kauhea ämmä ja että mies nyt haluaa olla onnellinen ja tekee kuten haluaa. Soittelin bileiltoina, minulle ei vastattu, alkoi mennä toista kuukautta että mies lähti kotiseudulle perjantaina ja sain hänet vasta sunnuntaina kiinni, vaikka olin anellut viesteillä että soittaisi ja soitellut itse. Kavereille itkin ja pelkäsin että mies pettää.. kaverit tottakai koitti saada minua jättämään miehen koska näkivät miten tylysti hän minua kohteli. Mies sitten palasi vklopun jälkeen, sanoi ettei tee toiste ja että ei ole pettänyt, kysyessä sanoi että kertoisi kyllä jos olisi pettänyt. Näin aina uskoin, tottakai halusinkin uskoa, olihan hän se mies jota rakastin yli kaiken ja uskoin että tunnen hänet, eikä hän voisi niin minua satuttaa. Jokaisen reissun jälkeen aloin suunnitella jotain kivaa yhdessä tehtäväksi, passasin, hieroin miestä, harrastimme upeaa seksiä, kerroin miten paljon rakastan. Kuitenkin itsehuijaus alkoi paistaa jo omista silmistäni läpi.. tajusin että olen pelle.. mies ei koskaan järjestänyt meille mtn yhteistä, ei halunnut edes yrittää yllättää minua, ei enää sanoja ette rakastaisi. Kävimme useasti keskustelua että onko asiat vaan niin huonosti että pitää erota, meillä oli puoli vuotta pahoja riitoja, välissä myös fyysisesti kävimme toisiimme kiinni.. minua ahdisti että mies katosi, tuntui vieraatuvan ja koitin kaikkeni pelastaakseni "meidät" mutta mies otti senkin vain vallankäyttönä ja nalkuttamisena ja olin taas ämmä ja mies lähti aina ovet paukkuen. Aina kuitenkin päädyimme että emme halua erota, että saamme vielä ne upeat hetket takaisin. Syytin itseäni että olen liian omistava tms.. vaikka en tajunnut miten olin muka ollut kun olin aina rakkaudella ottanut miehen syliini vaikka oli ollut kateissa koko vklopun. ...
En ole mikään idiootti ja olen käynyt aiemmin läpi 2 pitkää suhdetta jotka päättyi ikävästi, niistä toipumiseen meni aikaa ja olinkin muutaman vuoden sinkkuna ennen kuin avopuolisoni tapasin. Alkuun olin kylmä ja en päästänyt häntä lähelle ja kerroinkin heti että minua on satutettu niin paljon aiemmissa suhteissa että vie aikaa kunnes avaudun. Usean kk ajan mies teki kaikkensa, ajoi 200km edestakaisin illan aikana tavatakseen minua vaikka vain pari tuntia, hukuin huomion osoituksiin ja tunsin itseni rakastetuksi. Muutimme 6kk jälkeen tapaamisesta yhteen, uuteen asuntooni joka olikin liian iso yhdelle. Aloitin elämän toisen kanssa, onnellisena. Puhuimme usein mite toinen tuntuu juuri siltä oikealta, ja ettemme aiemmin olleet tunteneet vastaavaa. Rakkaus oli suurta ja elimme vain toisiamme varten. Itse olen korkeasti koulutettu ja työni vaativaa, avpuolisoni on duunari ja tässä ajatusmaailmat törmäsivät ajoittain.. mutta ne oli vain törmäyksiä. Vuosi meni ja alkuhuuma alkoi laantua, mutta elämä oli hyvää, meillä oli paljon ihania yhteisiä hetkiä. Maksoin molemmat pitkille upeille matkoille.. järjestin yllätyksiä, koitin pitää taikaa yllä. Jossakin vaiheessa tajusin että vain minä koitin järjestää yhteistä aikaa, aloin kysellä olisiko miehellä joku vkloppu minulle aikaa.. no eipä kuulunut. Tuli kesä ja mies tuntui olevan aina vaan enemmän töissä ja minä enemmän yksin. Heinäkuussa piti olla kauan odotettu yhteinen loma mutta sen vietin yksin, mies oli ottanut töitä. Mies viihtyi vkloput kotikaupungissaan, halusi juhlia kavereiden kanssa.. tästä tuli riitoja kun toivoin edes sitä yhtä vkloppua että olisi minulle aikaa. Sain kuulle olevani kauhea ämmä ja että mies nyt haluaa olla onnellinen ja tekee kuten haluaa. Soittelin bileiltoina, minulle ei vastattu, alkoi mennä toista kuukautta että mies lähti kotiseudulle perjantaina ja sain hänet vasta sunnuntaina kiinni, vaikka olin anellut viesteillä että soittaisi ja soitellut itse. Kavereille itkin ja pelkäsin että mies pettää.. kaverit tottakai koitti saada minua jättämään miehen koska näkivät miten tylysti hän minua kohteli. Mies sitten palasi vklopun jälkeen, sanoi ettei tee toiste ja että ei ole pettänyt, kysyessä sanoi että kertoisi kyllä jos olisi pettänyt. Näin aina uskoin, tottakai halusinkin uskoa, olihan hän se mies jota rakastin yli kaiken ja uskoin että tunnen hänet, eikä hän voisi niin minua satuttaa. Jokaisen reissun jälkeen aloin suunnitella jotain kivaa yhdessä tehtäväksi, passasin, hieroin miestä, harrastimme upeaa seksiä, kerroin miten paljon rakastan. Kuitenkin itsehuijaus alkoi paistaa jo omista silmistäni läpi.. tajusin että olen pelle.. mies ei koskaan järjestänyt meille mtn yhteistä, ei halunnut edes yrittää yllättää minua, ei enää sanoja ette rakastaisi. Kävimme useasti keskustelua että onko asiat vaan niin huonosti että pitää erota, meillä oli puoli vuotta pahoja riitoja, välissä myös fyysisesti kävimme toisiimme kiinni.. minua ahdisti että mies katosi, tuntui vieraatuvan ja koitin kaikkeni pelastaakseni "meidät" mutta mies otti senkin vain vallankäyttönä ja nalkuttamisena ja olin taas ämmä ja mies lähti aina ovet paukkuen. Aina kuitenkin päädyimme että emme halua erota, että saamme vielä ne upeat hetket takaisin. Syytin itseäni että olen liian omistava tms.. vaikka en tajunnut miten olin muka ollut kun olin aina rakkaudella ottanut miehen syliini vaikka oli ollut kateissa koko vklopun. ...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ryhdistäydy, ja muuta tapasi ajatella, sinun ja miehen suhde ei ollut rakkautta, sitä ei voi maalailla pilvilinnoja tulevaisuudesta avioliitosta ja lapsista vaan pitää elää tätä päivää. Elämä on liian lyhyt että sen viettäisi itkien jonkun miehen tähden.
jatkoa..
Eilen minussa iski joku.. tajusin että minun on saatava tietää. Otin miehen avaimet hänen tietämättään ja menin ja pengoin hänen auton, löysin tiedot miehen asunnosta joka sijaitsee joidenkin km päässä kotoamme, löysin listan naisten numeroita joita oli kuvattu "31v blondi" tyylisesti, kaikissa eri naisen tuntomerkit.. kalenterin välistä löysin kortsuja (joita meidän suhteessa ei ole ollut ikinä). Ajoin tuonne asunnolle ja miehen avaimet kävi lukkoon ja sydämeni särkyi siihen ovelle. Mies on ostanut yksiön jossa oleillut.. ostanut jo toukokuussa. Palasin kotiin ja sain selitykset että mulle ei vaan voi kertoa, kortsut oli kaverin ja numerot oli kaverin.. lopulta mies ehkä tajusi että nyt ei enää voi jatkaa.. huusi että on pettänyt minua. Tipahdin siihen paikkaan.. en eläessäni ole niin äkkiä tippunut ja murtunut. Itkin hervottomasti ja mies sanoi olevansa pahoillaan..oli pettänyt jo kesällä kun ekan kerran oli vklopun vastaamatta ja jonka jälkeen olin kysynyt että pettikö.. kielsi että sen jälkeen olisi pettänyt enää mutta niinhän se on.. todisteet puhuu omaa kieltään ja kai sitten palaset loksahti paikalleen ja tajusin että minua on vedätetty jo pitkään. Hän otti tavaransa ja lähti. Hänelle tuntui olevan helppo ratkaisu kääntää selkä minulle, ei edes osaaottavaa katsetta suonut.
En vain voi unohtaa.. itken ja en pääse yli. Toivon herääväni painajaisesta kunnes tajuan että tämä onkin elämäni ja ei tästä enää muutu. Tuntuu etten voi luopua miehestä.. rakastan häntä niin paljon ettei järkeä. Tiedän kyllä miten itse läheisiäni tässä neuvoisin, selkeää että jätä se paska. Olen jo sen ikäinen että tiedän kun elämässäni on se suuri rakkaus käynyt, ja tämä mies se oli. Voinko antaa pettämisen anteeksi ja luottaa enää koskaan.. tai suurempi kysymys tuleeko mies koskaan muuttumaan? Senpä kun tietäisi niin olisi viisas. Tiedän että mies tulisi takaisin jos vain pyydän, uskon että hän rakastaa minua.. mutta sitä miksi ja miten hän pystyi pettämään minua, sitä en ymmärrä. Olen kaunis ja menestynyt nainen, luulen että miehelle on aina ollut kova paikka että tienaan 5x enemmän kuin hän mutta olen aina käyttänyt rahat yhteisiin matkoihin ja järjestänyt meille kivoja yllätyksiä, ja kaiken tehnyt pyyteettä vain rakkaudesta. Tiedän että minun pitäisi vain unohtaa koko paska.. tiedän. Mutta sydän itkee ja tuntuu väärältä. Olen kiitollinen ajatuksistanne ja näkemyksistänne.. olen hukassa. Ehkä annan aikaa ja se jo näyttää mitä tunnen, nyt haavat verillä.. eilen tapahtunut ja sydän rikottu joten tänään ei kai muuta voi odottaakaan kun oksettavaa oloa ja itkua.
Olet itsekäs ja niitä muka-hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka kuvittelevat tietävänsä, mitä toinen haluaa ja mitoittavat toimintansa tämän oletetun-haluamisen mukaisesti. Sitten kun toinen ei kiinnostukaan tai ole kiitollinen, ollaan ihmeissään ja jopa loukkaantuneita vaikka kukaan ei ole mitään pyytänyt.
No, olet täynnä omia tunteitasi ja näköjään mielelläsi vielä piehtaroit tuskassasi kun kyttäät miestä. Mieshän ei välitä sinusta, koko käyttäytyminen viittaa siihen.
Miksi sinä käyttäydyt kuin idiootti ja roikut miehessä: Ota elämäsi haltuun ja anna miehenkin elää.
Idiootti.
Mikä lie luuseriduunari tuossa kirjoittaa kun noin ottaa kupoliin?
Jos miestä vituttaa niin lähtis kävelemään. Melkoinen mulkku pitää olla että hankkii kakkosasunnon panemista varten.
Reissu- ja kauppamatkustajat ja miehet, jotka tekevät töitä toisella paikkakunnalla on toinen asunto. Mikäs siellä on salarakkaan kanssa luritella tai hakea kertakäyttövittua pantavaks.
Näiden matkustajien vaimot eivät useinkaan tiedä miestensä puuhia ja pyörittävät arkea tietämättömänä toisella paikkakunnalla.
Minulla on hieman samanlainen tilanne. Elämäni mies petti minua. Hän, joka oli niin monesti luvannut ettei ikinä tekisi minulle sitä. Kun edellisessä suhteessa tulin petetyksi useamman kerran. Nyt tämä "elämäni mies" haluaisi jatkaa ja vannoo rakkauttaan. Voi, hänessä on niin paljon hyvää, mutta myös niitä huonoja piirteitä (kuten meissä kaikissa). Kiusaus olisi suuri palata yhteen ja vielä yrittää, onhan minullakin tunteita vielä häntä kohtaan. Mutta on kai pakko päästää irti ja katsoa eteenpäin, en enää pysty / uskalla luottaa. Kyllä on olo surullinen ja toivoton, mutta ehkä aika auttaa. Sen on pakko!!
Voimia Sinulle ja muista, että Elämä kantaa!!
Olet kyllä myös yhtä tyhmä kuin Marja Tyrni, miten joku voi roikkua petturissa? Teko toistuu, teitä huijataan, ota nyt vaan nenäliina ja itke, karmea totuus. Etsi uusi mies.Parempi.
Itse tulin petetyksi myös. Tosin olin odottanutkin sitä milloin mies jää kiinni. Tapahtuneesta on nyt pari viikkoa. En ole enää ajatellut koko asiaa. Meillä on pienet lapset, jotka hoidamme yhdessä, samoin koti. Mies ei halua luopua minusta ja perheestämmä, rakentaa uutta toisen kanssa. Itse otan avun vastaan ja katselen mitä elämä tuo tullessaan. Anteeksi täytyy antaa, mutta hyväksyä ei tarvitse. En unohda, enkä hyväksy.
Miksi aina pitäisi heittää roskiin kaikki hyvä mitä on? Ihminen on ihminen, erehtyväinen. Jos alkaa alvariinsa viereissa käymään niin olen miettinyt toimintasuunnitelmani valmiiksi. Siinä suunnitelmassa, mieheni menettää enemmän kuin minä.Ja tiedoksi, että ottajia kyllä riittää minullakin, jos vain haluaisin, en ole kuitenkaan kiinnostunut.
Elämä ei koskaan ole mustavalkoinen, ja jokainen kohdallaan miettii omat ratkaisunsa. Mitä se sitten onkaan se, että pitäis ryhdistäytyä ja heittää mies heti pihalle, pettäjä pettää aina jne. Voi olla näinkin. Mutta minulla on tällä hetkellä parempi jäädä tähän suhteeseen, jossa kuitenkin elämä on seesteistä ja hommat hoidetaan yhdessä, on seksiä, käymme yhdessä ulkona jne. Mitäs sitä yhdestä ? panosta, joka ei merkkaa mitään? Suhdetta ei kuitenkaan ole. Jos jotain uutta ilmenee niin käsittelen tilanteen sitten uudestaan.
Mitäs sitä katkeroitumaan ja vihaamaa elämäänsä, pilaamaan kaikki? Luulisin oman itsetuntoni olevan kohdallaan. Sitä nyt vaan sattuu elävässä elämässä. Miehelleni sanoin itsetuntoni saaneen kolauksen kun oli panokseen valinnut minua rumemman naisen, ei sen kummempaa.
Taas toinen Marja Tyni hölmö, kyllä naurattaa tämän elämä ei ole mustavalkoista naisen selitykset, päästit ukkos kuin koira veräjästä, nauraa partaansa. Vai vain yksi pano, niinhän se ukkos sulle nyt sanoo, olet niin hölömö niin hölömö.
En tajua meitä naisia? mikä meitä oikein vaivaa, kun siedämme miehiltä pettämistä, haukkuja, valehtelua ja vaikka mitä ja sitten olemme vielä valmiita ottamaan tuon tunnevammaisen narsistin takaisin!
Ensännäkin, miksi ottaisit hänet takaisin, mieti? Tyypillinen narsisti tarina, jossa alku on yhtä juhlaa ja huumaa ja narsisti tekee kaikkensa saadakseen valloitettua ja kun valloitus on hyvin koukussa se saa jäädä muiden tehdessä tilaa. Olet tullut täydellisesti narsistin huijaamaksi ja se on ensimmäinen asia, joka sinun tulee tunnustaa. Lähde hakemaan tietoa narsistisesta häiriöstä ja lopeta kaikenlainen yhteydenpito välittömästi, muuten joudut vielä syvemmälle tunnekoukkuun josta jo onkin vaikeamapaa päästä irti.
Tarinasi on kuin suoraan narsismin oppikirjasta enempää ei voisi nappiin mennä!
Niin. Itse vastaavassa tilanteessa olleena, yhä uudelleen ja uudelleen pettyneenä, tulin siihen lopputulokseen, että ero on ainoa ratkaisu. Ei siksi, ettenkö olisi rakastanut. Rakastin niin että sattuu. Mutta kun luottamus loppui. On raastavaa joutua elämään jatkuvasti epäillen. Siinä alkaa jo todella itsekin epäilemään omaa mielenterveyttään, tuskan määrä on valtava.
Neuvoni on siis, että pohdit, kykenetkö luottamaan juuri tähän mieheen enää. Ei kannata jäädä ainakaan vuosiksi ihmettelemään ja odottelemaan tuleeko muutosta hänen toimintaansa tai tapahtuuko jokin ihme ja kaikki muuttuu taas niin hyväksi.
Mulla kyllä sitten lopuksi muuttui, aloin itse arvostamaan itseäni, opin luottamaan (jälleen) vaistooni ja minut löysi mies, joka on avoin. Luultavasti siksi, että hänellä on varaa olla =).
Voimia sinulle, tee itsellesi sopiva päätös.
" Tiedän että mies tulisi takaisin jos vain pyydän, uskon että hän rakastaa minua.. mutta sitä miksi ja miten hän pystyi pettämään minua, sitä en ymmärrä. "
Voi tulla, mutta ehdottomasti ei rakasta sinua, ja sen takia pystyi pettämään sinua. Ei kukaan joka rakastaa todella toista, petä!!
Sinun täytyy realisoida tilanne, mies on todenäköisesti pettänyt pitkään, hankkinut asunnon sinun tietämättään, elänyt kaksoiselämää.
Jos jatkat, niin hän jatkaa pettämistä, käyttää sinua hyväkseen.
Pysy erossa, se ei ole helppoa, mutta selviät ja muistot hämärtyy.
Aito rakkaus odottaa sinua, älä tuhlaa kallista aikaa tuollaisen kanssa.