Meidän on pakotettava itsemme kansain välistumaan.

Koska nyt ei nuoria saada enää ala arvoisiin töihin.Ajatelkaamme kun siivojat ei sivoasi kouluja toimistoja kauppoja ,niinkuin nyt jo nähdään enimmäkseen sen työn jo ulkolaise tekevät. Paljon apuhoitajinakin toimivat jotka likasimmat hommat joutuvat tekemään. Mihin yhteiskuntamme nuoret opettaa ,ei kaikista tule KATAISIA.!
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se on työ jossa ei vielä suomenkieltä hallita, muutamilla sanoilla tulee toimeen ja lisää oppien voi hakea sitten toisenlaiseen työhön.
Tänään näin erään itämaisen näköisen ja hyvin pienikokoisen hennon naisen polkevan posteljoonin pyörällä.
Näky oli mieleenjäävä, postilaukku oli suuren suuri ja tämä hento nainen hallitsi hyvin silti ohjauksen.
Meidän työmme luulisin että on tehty kunnialla loppuun ja nyt vain 'lekotellaan', siivoillaan kotia ja sotketaan taas ;-D!

Kyllä se on maahanmuuttaja joka sillä siivouksella useinkin aloittaa, jo 60-luvulla Euroopassa jossa maahanmuuttajia oli paljon, näki lentokentillä tekemässä siistintä hommaa.

Venepakolaiset ovat sijoittuneet hyvin yhteiskuntaamme, suurin osa heistä on yrittäjiä,

Äänestä

Niimpä niin, valitetaan, että ei ole työtä. Ja silti ei rehellinen työ kelpaa. Siivoaminenkin on ihan siistiä työtä!

Äänestä

Jostain luin ettei nykyisin olekkaan siivoojia, he ovat siistijoitä ..Hmmm

Äänestä

Maahan muuttajat ovat usei Lukutaitoisia ja ainakin sanovat että ovat saaneet kotomaissaan kouluakin käydä.

Heille on annettava kielenopetusta, siinä maassa johonka ovat saapuneet sillä, kielellä mikä on Valtakieli --siis Suomessa Suomi. --eikä Ruotsi, niinkuin olen joskus saanut ihmeekseni lukea.

Työ on heille tärkeää, vaikka joskus onkin niin, että he itse pitävät esm, siivoustyötä heille aliarvoisena . Koska ovat jo kouluja käyneet omassa maassaan .
Monasti heidän Suku on varakasta ja lähettäneet nuorisoa muihin maihin
" Sotaa pakoon"

Sille ei nyt vaan voi mitään estoa , niitä ulkomaalaisia maahan muuttajia vaan tulee , ja siihen olisi suhtauduttava ilman Rasistisia ajatuksia

Keniassakin On laki Juuri hyväksytty ,että heidän kansalaisiaan naisia ei saa
enään leikata sukupuolielimistä, Vihdoinkin sielläkin ollaan huomattu kuinka julmaa on naisiin kohdistettu vaino.

Äänestä

Maahanmuuttajaperhe isä äiti ja ehkä kolmasluokkalainen poikansa tekivät ostoksia Citymarketissa. Perhe puhui keskenään kotikieltänsä ja poika luki hedelmien nimet selvästi suomeksi. Minä kysyin pojalta että opetatko sinä isälle ja äidille suomea. Opetan, sanoi poika iloisesti katsoen minuun tummilla silmillään, ja minä osaan tosi hyvin suomea. Pojan äitiäkin hymyilytti.

Äänestä

Tällä viikolla kuulin korvat ymmyrkäisenä, että eräässä berlusconilaisessa valtiossa juuri maahanmuuttajat, ehkä alipalkkaiset työntekijät tekevät pääosan terveysalan 'aputöistä'. Varmaan myös hoitajiakin.

Meilläkin jo vuosia sitten roudattiin hanketta haalia Filippiineiltä saakka sairaanhoitajia. Miten temä hanke 'muhinee tänään?

Äänestä

Jo ammoin oli Egyptiläisillä *orjia tosin*, jotka tekivät alempiarvoiset työt. Samoin roomalaisilla aikanaan.

Mitä voidaankaa sanoa ameriikkalaisista, jotka vangitsivat afrikkalaisia nuoria työkykyisiä miehiä ja naisia, myydäkseen heitä etelän puuvillaplantaaseille aikanaan!

Nyt sentään vapaaehtoisesti aloittavat sellaisilla töillä vieraassa maassa, josta selviytyvät!
Kyllä heistäkin etevämmät pääsevät eteenpäin. Näistä siivousfirman työntekijöistä on jo moni edennyt paremmin palkattuihin töihin, kun on kielitaito kehittynyt :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HETA7 kirjoitti:

Koska nyt ei nuoria saada enää ala arvoisiin töihin.Ajatelkaamme kun siivojat ei sivoasi kouluja toimistoja kauppoja ,niinkuin nyt jo nähdään enimmäkseen sen työn jo ulkolaise tekevät. Paljon apuhoitajinakin toimivat jotka likasimmat hommat joutuvat tekemään. Mihin yhteiskuntamme nuoret opettaa ,ei kaikista tule KATAISIA.!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu