AY-pomot

tuhoavat yrittäjyyden ja vievät meiltä työntekijöiltä työt Kiinaan ja Intiaan
Ainoastaan saadakseen hekilökohtaisen edun, lakkokenraalin maineen.
657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikset itse teetätä töitä intialaisilla ja kiinalaisilla? Itse olen näin tehnyt ja työn laadussa ei ole juuri koskaan ollut moittimista. Pitää vain antaa todella tarkat ohjeistukset mitä tehdään. Suomalaisia rahasta kitisijöitä en palkkaa lisää enää ikinä!

Äänestä

tuskinpa

Äänestä

TUPO-teatteri on vanha kunnon traditional teatterikappale Suomessa. Eri osapuolten pitää näytellä roolinsa kunnolla ja antaumuksella. Jos joku lusmuilee ja meinaa oikoa asioissa, niin se ei vaan toimi. Kaikki roolivaiheet ja juonenkäänteet pitää käydä jämptisti läpi.

Kun kaikki antavat kaikkensa, väännetään itketään huudetaan ja väitellään, niin jossain vaiheessa Tupon teatterikappalekin sitten alkaa kääntyä loppusuoralle, ja aletaan raapia nimiä papereihin.

Niin kummalllista kuin se onkin, niin tällä puskateatterin menetelämällä tälle maalle on viimeiset 30 vuotta rakennettu palkkasopuja. Ja saatu nykyisen mallinen elintaso Suomelle aikaiseksi.

On meillä jo varaa nyt jo lykkiä rahoja muillekin maille, 14 mrd euron edestä.

Kun tämän teatterihomman kautta on saatu rakennettua niin mahtavat pelivarat itselle. Täysin kaistapäistä ja kreisiä. Ei pitäis toimia millään tällaisen, mutta näkyy jotenkin vaan toimivan.

Äänestä
  • Tämä tetteri vaan vie liin monen meikäläisen työpaikan Aaasiaan

    Äänestä

  • Tarvis olla töitä kirjoitti:

    Tämä tetteri vaan vie liin monen meikäläisen työpaikan Aaasiaan

    Siirry palvelualalle hommiin. Niitä duuneja ei viedä minnekään, ne pysyy aina täälä.

    Toinen varma on Valtion hommat, nekin säilyy vaikka ihan kaikki muu kaatus niin Valtion virka pysyy.

    Äänestä

  • Kaksi varma duunia kirjoitti:

    Siirry palvelualalle hommiin. Niitä duuneja ei viedä minnekään, ne pysyy aina täälä.

    Toinen varma on Valtion hommat, nekin säilyy vaikka ihan kaikki muu kaatus niin Valtion virka pysyy.

    Tuo on kyllä totta.
    Eikä tuunia tartte tehdä kuin kymmenes osa työajasta ja loput voi harrastaa mitä haluaa.
    Pahaksi onneksi ei ollut hyviä harrastuksia silloin kun olin valtiolla ja kunnalla töissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työtä haluava kirjoitti:

tuhoavat yrittäjyyden ja vievät meiltä työntekijöiltä työt Kiinaan ja Intiaan
Ainoastaan saadakseen hekilökohtaisen edun, lakkokenraalin maineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu