tERHILTÄ JA tANJALTA LAPSET OTETTAVA HUOSTAAN

jOS MINÄ OLISIN LASTENVALVOJA, OLISIN AIVAN VARMA SIITÄ, ETTEI tERJHISTÄ JA TANJASTA KAIKEN TÄMÄN JÄLKEEN OLE LASTEN ASIALLISIKSI KASVATTAJIKSI. sUVIKIN KERTOI 4 LAPSEN ÄITINÄ KUINKA HÄN HALUAA AINA BILETTÄÄ JA OLLA KAPAKASSA KELLO AAMU VIITEEN. eN OLE SAANUT SELVÄÄ OVASTKO HÄNEN LAPSET ENTISEN MIEHENSÄ HOIVISSA VAI MISSÄ. Noin juopot asiattomat eivät todellakaan ole kelpoäitejä. Suvikin sanoi ostavansa jatkuvasti varaastettuas tavaraa ja hyväksyi varastuksen kunhan ei kavereilta varasta. Tällaisia suuruuksia talossa tänä vuonna.
1355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaiken tuon vaahtoamisen keskellä... muistathan hengittää välillä? :D

Nuo "talon äidit" vetävät kyllä aika normi settiä, jos vertaa heitä moniin muihin Suomen nykypäivän äiteihin.

Se että meillä on mahdollisuus seurata heidän käytöstään ulkopuolisilta tekijöiltä suljetussa talossa ympäri vuorokauden, ei lopultakaan kerro juuri mitään heidän käytöksestään talon ulkopuolisessa elämässä, kuten ei myöskään heidän soveltuvuudestaan lasten kasvattajiksi... lapset kun eivät ole talossa mukana, eikä ympäristökään ole sama.

Jos satunnaisotannalla saisit katsella 24/7 vaikkapa 10 suomalaisen yh-äidin arkea yhtä kauan kuin seuraat BB-talon tapahtumia, ymmärtäisit varmaan mistä kirjoitan. Normisetti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lAPSET HUOSTAAN kirjoitti:

jOS MINÄ OLISIN LASTENVALVOJA, OLISIN AIVAN VARMA SIITÄ, ETTEI tERJHISTÄ JA TANJASTA KAIKEN TÄMÄN JÄLKEEN OLE LASTEN ASIALLISIKSI KASVATTAJIKSI. sUVIKIN KERTOI 4 LAPSEN ÄITINÄ KUINKA HÄN HALUAA AINA BILETTÄÄ JA OLLA KAPAKASSA KELLO AAMU VIITEEN. eN OLE SAANUT SELVÄÄ OVASTKO HÄNEN LAPSET ENTISEN MIEHENSÄ HOIVISSA VAI MISSÄ. Noin juopot asiattomat eivät todellakaan ole kelpoäitejä. Suvikin sanoi ostavansa jatkuvasti varaastettuas tavaraa ja hyväksyi varastuksen kunhan ei kavereilta varasta. Tällaisia suuruuksia talossa tänä vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu