Messuun vaikka et uskoisikaan?

Lähinnä ajattelen, että miten sitä voi yhtenä hetkenä uskoa ja toisena olla uskomatta, jos se usko kerran tulee jumalalta?

Sinänsä messu voi olla kaunis tapahtuma, jos (vaikka) sen irrottaa uskonnollisesta kontekstistaan. Ihmiset ovat kautta historian omineet erilaisia riittejä, ei tuo messu niistä eroa. Riitit lisäävät yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Ominaista ihmisyhteisöille.

Hei yx milelipide!

Itsekin mietin usein sitä, miten usko ja epäusko mahtuvat samaan yhtälöön. Toisaalta ajattelen että elävään uskoon kuuluu epäusko. Usko tulee Jumalalta, mutta epäusko on aina läsnäoleva osa langennutta ihmistä, joka meistä kaikista tavalla tai toisella heijastuu.

Niin ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että messu on usein voimakkaan emotionaalisesti koskettava sen yhteisöllisen luonteensa vuoksi.

Riina-teologi

Laura ei ehkä usko Jumalaan, ainakaan koko ajan, mutta uskoon hän vaikuttaa uskovan lujasti. Hän pitää uskoa itseään niin kannatettavana juttuna, että käyttäytyy niin kuin uskoisi. Ulkopuolelta katsottuna ei ole mitään ero sillä, uskooko joku uskontonsa totuusväittämiin vai pelkästään uskoon itseensä.

Ei jaksa uskoa jumalaan? Ja välillä uskoo? Herättää ajatuksen että tuota pitäisi kysyä Lauralta. Valitettavasti en pääse hänen päänsä sisään. Ihmettelen vain.

no ei eroa keskiverto kirkkoon kuuluvasta mitenkään. Suurin osa kastaa, menee vihille ja hautaa kirkossa, vaikkeí usko oikein mihinkään. Ja käy kauneimmissa joululauluissa, kun siitä tulee fiilis.

Eräs ystäväni käy vaimoineen Tuomasmessussa. Vaimon uskosta en tiedä, homeopaattisiin pillereihin kuulemma uskoo enemmän kuin lääketieteeseen.

Ystäväni on kertonut olevansa ateisti eli pitävänsä täysin selvänä ettei mitään Jumalaa ole. Kun ihmettelin hänen käyntiään Tuomasmessussa, hän perusteli sitä teatterielämyksellä.

Minusta sama teatteri joka kerta on hieman tylsää.

En lukenut kyseistä artikkelia, mutta itse avautui kristinusko vähitellen Uutta Testamenttia lukemalla. Paremminkin kirkossa käynti tai luterilaisen messun kuuntelu ei jostain syystä alussa antanut mitään. Eli toisin päin: Uskoin kyllä messusta huolimatta. Oikeastaan kesti monta vuotta ennen kuin totuin luterilaiseen messuun. Pidin enemmän katolisesta ja ortodoksisesta messusta. Tuomas-messusta, jazzista ja rockista ja muusta sellaisesta en välitä Jumalan yhteydessä, tällaista musiikkia voin kuunnella muutenkin ihan riittämiin.

Mitä uskoon tulee, vaikka ei mitään uskoontulohetkeä ole, enkä koe itseäni valtavan uskovaisena, kyllä minä uskon kaiken aikaa, koska Kristus on jotenkin tietämättäni ilmoittanut itsensä minulle. Se on sitten toinen asia, etten pysty elämään tämän mukaan, vaikka haluaisinkin. Enemmän käyn nykyään kirkossa sen tähden, että on kiva olla siellä tavallisena sunnuntaina, jolloin siellä ihmiset laulavat ja voin itsekin laulaa mukana (kun ei ole laulunääntä). Rippikoulumessuissa ja muissa harvemmin kirkossa käyvien ja messuun osallistuvien kanssa on kurjempi, kun ei ole laulunääntä eikä voi sitten laulaa, kun muutkaan eivät laula ja vaikuttavat vähän kuin heidät olisi pakotettu sinne. Well....

Unohdit keroa että se on ainoa paikka kodittomalle missä saa nukkua lämpimikseen kuten Laurakin toipuvana alkoholistina on.

Minusta on vain hyvä, että ihminen, kuten Laura artikkelissa sanoo suoraan, että aina ei aina jaksa uskoa. Mutta silti käy messussa. Tämä jos mikä osoittaa oikeaa uskoa. Hän sitkeästi käy sanan kuulossa, kuten Raamattukin kehottaa.
Haluaako kirkko, että messuissa ja muissa kristillisissä tapahtumissa käy vain "palavasti uskovia"?
Itse en ole pystynyt käymään vuoteen yhtään missään. Tuntuu vain niin vaikealta erinäisistä syistä. Olen ajatellut, että voisihan sitä yrittää mennä vaikka väkisin, jos vaikka jonain päivän alkaisi taas tuntua "kivalta käydä kirkossa". Lapsenakin sitä inhosi joka sunnuntaisia pakkokirkkoreissuja, mutta vanhemmiten sitä on arvostanut, että minua ainakin yritettiin juurruttaa tällä tavalla kristityksi. Ja olenkin saanut kokea armon ja pelastuksen, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö näitä kivikkoisia aikoja tulisi, jolloin epäilee ja on katkera ja vihainen Jumalalle. Ja silloin ei voi sietää mitään messuja.
Olin ajatellut, että jospa vaikka huomenna menisin kirkkoon, vaikka ei pätkääkään huvita ja Jumala tuntuu vähintäänkin etäiseltä.
Messun ei mielestäni pidä olla mikään voimakkaasti koskettava yhteisöllinen tapahtuma. Kaipaan vanhan ajan saarnoja, elettömiä jumalanpalveluksia, jonne sai tulla Sanan kuuloon ja laulamaan tuttuja virsiä ja sai olla rauhassa eikä tarvinnut osallistua kaiken maailman kättelyihin räkäsinen käsineen. Voihan sitä kirkkokaffeilla mennä juttelelmaan ja kättelemään...
Ehkä olen vähentänyt kirkossakäyntiä juuri messu-uudistuksen takia.
Mutta ehkä mielialani ei ole oikea enkä ole riittävän varma siitäkään, jaksanko juuri huomenna uskoa tarpeeksi voidakseni mennä messuun. Luulin, että juuri tällaiset mielentilat ovat nimenomaan hyvä syy mennä kirkkoon, muuat ehkä olen ollut väärässä.
Parempi pysyä kammiossaan ja hiljaa rukoilla.

Lauran kertomus realistinen, varmaan meille jokaiselle tulee ns" Tuomashetkiä" elämässä ?

-Tuomas sentään eli Jeesuksen seurassa Hänen tomintansa ajan ja kun Jeesus ristiinnaulittiin, Tuomaan usko hiipui...

Jeesus nimenomaan ilmestyy Tuomaalle, varmaan tästä syystä ja kehottaa Tuomasta "pistämään sormensa" naulanreikiin...............

Kuinka moni meistä (itseni mukaanlukien) esiintyy "Tuomaana", varsinkin tässä ajassa, jossa kaikki tuntuu olevan luvallista.

Niin no, oma viestini tarkoitti lähinnä sitä, että koin messun ei uskoa antavana. Eli siis totta kai saa mennä messuun, vaikkei usko, mutta arvelin, että jos minusta se tuntui ei-antavalta, se ei todennäköisesti ole tehokas uskonantaja täysin uskomattomalle. Ehkä nämä ovat makuasioita, ja tässäkin ihmiset kovin erilaisia. Alkuseurakunnan messu taas aikoinaan oli uskoa antava ja sen lisäksi kai opetettiin muutenkin.

"Millaisia ajatuksia sinulle herää tällaisesta? "
- En minä aina jaksa uskoa huomiseen. Aina se tulee mutta jumala(t) ei koskaan...

Yhtä en kadu

No mutta kyllä Lauralla jotain uskoa on, kun jaksaa siellä mesussa hengata.

Ne on ihan siistei tilaisuuksia, kun oma usko on vähän pikkuliekillä, tai sammunut.

Jumalaan uskominen on vaikeata, jos ei osaa Enkelien kieltä.

`Mutta vaikka osaisin Enkelien kieltä, eikä minulla olisi Rakkautta, niin ei minulla mitään olisi`.

Mutta kyllä se ilmeisesti jotain kuulee, koska käy messuissa.

Mä vetelen ihan omia messuja Enkelien kanssa.

Ensimmäistä kertaa kun löysin tälle palstalle, täällä on päällimmäisenä juuri se aihe mitä olen pähkäillyt.

En ole lukenut tuota Kotimaan artikkelia kuin sen typistelmän mitä nettiversiosta löysin, joten en osaa Laurasta sanoa oikein mitään vielä. Ehkä menen kirjastoon lukemaan.

Kristinusko siinä yksinkertaisessa muodossa kuin itse sen ymmärrän olisi minulle aika täydellinen paketti, helpottaisi elämää ja poistaisi monet huolet. Vaan kun en pysty uskomaan että juttu olisi totta. Kastettuna ja konfirmoituna luterilaisena voin kuitenkin mielestäni käydä messussa ja ehtoollisellakin, vaikken uskontunnustusta pysty lukemaankaan. Ajattelisin, että riittäköön seurakunnan usko, kun se kasteessakin riitti.

En käy messussa kulttuurikristittynä enkä teatteriesityksen takia, vaan armon kaipuusta. Voi kun koko stoori rakastavasta Jumalasta olisi totta ja pystyisin sen vielä uskomaan!

Ylempänä kirjoittaneen Wannabe-uskiksen kanssa olisin sikäli eri mieltä että kyllä minä ainakin pienen määrän sitä totenapitämis-uskoakin arkeeni tarvitsisin; ei pelkkä liturgia minulle riitä. Tietäisin kenelle jutella kun täällä elämän hiekkalaatikolla aina välillä tekee mieli heittää hiekkkaa niiden toisten, yhtä arvokkaiden luotujen silmiin. Tässä uskoa odotellessani käynpä välillä altistumassa liturgialle eli ripille ja ehtoolliselle, jospa ne jotain auttaisivat? Eikä niiden tarvitse olla kauniita tai monimutkaisia, ihan yksinkertainen ja anonyymi on paras. (Saarnoista en niin piittaa.)

Haluaisin tietää, onko Lauran tai minun kaltainen tilanne yleisempääkin? Tuntuu ettei tässä oikein voi messua kummemmin seurakunnan toimintaankaan osallistua, kun ei ole oikeasti sitä kristillistä uskoa.

Nimimerkki Usko ja epäusko, kiitos sinulle rohkaisevista sanoistasi!

Raamatun mukaan usko tulee kuulosta, joten ei sitä uskoa tarvitse olla, sen voi saada sanaa kuulessaan. Näin ainakin luterilainen kirkko on vuosisatoja opettanut.

usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta, uskon synnyttäjä ja ylläpitäjä on Pyhähenki, tätä ei voi itse saada aikaan omilla menetelmillä,,kaikki mikä lähtee ihmisestä ja ihmisen omista aivoituksista ei ole Jumalasta. esim. kaikki väärä toiminta kirkkojen sisällä,mikä ei perustu Raamatun ilmoitukseen on turhaa ilmaan hosumista..ei Pyhähenki sano Aamentaan sellaiseen. etsikää sellaiset saarnatuolit ja alttarit joissa Jeesus vielä on läsnä. ei rahtuakaan saa Pyhästä kirjasta muuttaa ihmisen mielen mukaiseksi.

Eikö se ole merkki Lauran etsinnästä tavallaan, usko tulee kuulemisesta ja vaikka ei nyt aina olisikaan oikein asiasta perillä olevaa pappiakaan puhumassa niin mielestäni Jumalan sana se tekee tehtävänsä samoin laulut ja rukoukset.

Väitän ettei kukaan ateisti mene uskonnolliseen (huuhaa) messuun huvikseen.

Eipä tollainen ihminen vielä ole uskoon tullutkaan.

Mutta hei, luterilaista menoa.. sitähän se on... lapsikasteen aikaansaamaa puoliuskoa.

Eikö messut ahdista niitä, jotka eivät usko? Minua ainakin ahdistaa astua kirkkoon ilman korvatulppia. :) Jäin serkun häissäkin kirkon ulkopuolelle autoon istuskelemaan, koska alkoi jo portailla ahdistamaan, samoin toisen serkkuni konfirmaatiossa. Vain avovaimoni vanhempieni kanssa menivät kirkkoon. Serkkuni suhtautui hyvin "vakaumukseeni", että jäin heidän kirkollisista häätoimituksista pois ja avovaimonikaan ei mököttänyt. Tosin serkun ja hänen vaimonsa hääjuhlaan osallistuin, joka oli minusta hieman turhanaikainen. Serkkuni vaimoineen ei usko kirkon lätinään, mutta menivät kaikesta huolimatta kirkossa naimisiin -se on kaikille oikeus, jos niin haluaa uskon vahvuudesta huolimatta (kirkko ei ole vielä toistaiseksi eronnut valtiosta) ja sen tulisi olla oikeus myöskin homoille.

Olen kirkoille allerginen. Miksi mennä kirkkoon, mikäli ei maksa kirkollisveroa tai jos kirkonpenkillä istuminen alkaa ahdistamaan! Onneksi en elänyt 1800-luvulla, jolloin ihmisiä miltein pakotettiin Suomessa menemään kirkkoon joulut, pääsisäiset ja juhannukset jne.

Kuka tahansa voitoimia pappina ja itkettää mummuja saarnastuolista käsin. Ei siihen tarvita veronmaksajien rahoja, että henkilö kouluttautuu teologiksi eli "valehtelijaksi". Olen puhunut, enkä kadu!

http://www.youtube.com/watch?v=Prd8c8LyG30

Ateisti 1982:
Tuo on nimenomaan huvittavaa ja kummallista, että siellä tahdotaan mennä naimisiin, vaikka ei uskota vähääkään. Nykyihmiseltä puuttuu itsekritiikki täysin. Ei harmainta aavistusta, miksi he kirkkoa kuvittelevat ja tässä se taitaa se pääongelma ollakin. Ihmiset, joille se ei merkitse yhtään mitään, tulevat sinne julmasti komentelemaan niitä, joille se jotain merkitsee ja pappikin saa potkut, jos ei johonkin omantuntonsa tähden kykene. Ne sunnuntait ovat pilalla, jolloin isot ateistiset väkijoukot tunkevat rienaamaan kirkkoon rippijuhliin ja muihin. Ei alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Pitäisi saada tulla jo sinnekin riehumaan ja sitten huonotapaisia ja julmia ovatkin ne, jotka siitä vähän loukkaantuvat.

Voi teitä kammottavia rassukoita. Katsokaa nyt lopultakin sinne peiliin.