vuokranantajalla oikeus irtisanoa!?

nytkylläketuttaaaaaa

Tämä nyt on aika iso vyyhti...
Tapaus alkoi jo talvella (muutimme tähän asuntoon vuosi sitten, elokuussa 2010). Meillä on koira, joka ei ollut vielä täysin sisäsiisti (4kk ikää ko. aikaan) ja se joutui viikossa olemaan 2-3 kertaa 5-6h yksin. Usein sattui vahinkoja, eli kun kotiin saavuin niin ensimmäisena ns. pazkaralli ja luuttuaminen. :) Opetimme pennun "parvekkeelle" eli kun jäi kiinni itseteosta (sisälle kakkimassa jne) niin pentu kainaloon ja parvekkeelle. Partsilta sitten samantien siivosimme kakit pois. Asumme 4. kerroksessa niin ajattelimme että se nopeammin parvekkeen kautta yhdistää tarpeet ulkoilmaan... Ja nopeasti se oppikin ja parveketta käytettiin vain tosiaan jos pentu selkeästi oli sisälle tekemässä. No kuitenkin, vuokranantaja sitten soitti että naapurista oli tullut ilmoitus että KOIRAA PIDETÄÄN JATKUVASTI PARVEKKEELLA. Vuokranantaja aloitti kovan saarnan eläinsuojelusta sun muusta ja uhkasi tehdä ilmoituksen poliisille. Selitin tilanteen ja sanoin että parveketta ollaan vessana käytetty 1-2 kertaa päivässä ja koko ajan tarve vähenee. Ja aina siivottu perästä. Hampaita kiristellen v.antaja uskoi tämän lopulta.
Sitten seuraava episodi tässä pari viikkoa sitten: olin kotoa poissa reilun tunnin kun kävin verenluovutuksessa. Naapurissamme asuva terrieri-lauma piti hirveää ulvontakuoroaan ja koiramme välillä vastasi siihen, mutta kielsin sitä jolloin se hiljeni. Kun palasin kotiin reilun tunnin poissaolon jälkeen, törmäsin kotonani VUOKRANANTAJAAN. Hän "oli joutunut tulemaan taltuttamaan koiran joka isoon ääneen ja uhmakkaasti on haukkunut asunnossa". Koira on berninpaimenkoira, eli ääntä kyllä riittää. Ikinä ei ole aikaisemmin haukkunut, kuin kerran tai pari ja sitten kiellosta hiljentynyt. Alakerran naapurilta olen kysynyt kuinka koira käyttäytyy poissaollessamme, niin vastaus on ollut "postinjakajaa tms. haukahtaa kerran pari mutta muuten hiljaa. Teidän koira on oikein kiva kerrostalokoira, mutta kauheasti ärsyttää tuo terrierilauma joka räksyttää yhtä soittoa!"
Nyt siis tämän tunnin aikana koirallamme meni hermot terriereihin ja se oli alottanu vouhottamisensa kun olin poissa. :/
Vuokranantaja irtisanoi vuokrasopimuksen vedoten naapurin aikaisempaan valitukseen koiran kohtelusta, ja nyt tähän haukkuepisodiin kun oli itse joutunut tulemaan tarkistamaan tilanteen. Oli vielä napauttanut minulle siitä että koiralle ei oltu jätetty ruokaa, vain pieni tilkka vettä!!? Vettä oli kolmen litran kattilassa jäljellä litran verran, ja koira syö ruoka-aikoinaan kahdesti päivässä. Lisäksi vuokranantaja sanoi asunnon olevan sotkuinen, tavaroita hujan hajan ja meidän laiminlyönneen asunnon siisteyttä (koira hänen mielestään haisi!!?). Koira oli jonkin verran sotkenut, koska sillä oli nuolemisenestokauluri (eli se iso lampunvarjostin!) jolla se aina teloo kaikki kaapit yms. Irtisanoi vuokrasopimuksen. Onko tämä ihan laillinen peruste?
Vuokra-asuntomme kuuluu erääseen kaupungin kiinteistöön jossa kaikki asunnot ovat vuokralla. Lemmikit sallittu. Kiinteistön omistaja kävi pari päivää myöhemmin tarkistamassa asunnon ja totesi sen olevan siistissä kunnossa. Nyt ei ole kuulunut mitään sieltä suunnalta. Onko siis vuokrasopimus edelleen päätetty? "Vuokranantaja" teki kirjallisen irtisanomisilmoituksen pari viikkoa sitten.

7

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap

      Niin ja samaan soittoon v.antaja oli myös soittanut eläinlääkärin tarkistamaan koiran elinolot yms. ja eläinlääkäri totesi sekä koiran että elinolot erinomaiseksi eikä siis ollut aihetta "jatko-toimenpiteisiin"!!

    • kkkreee

      Tässä on paljon epäselviä asioita, eli en nyt oikein ymmärtänyt ketä tämä vuokranantaja on? Onko hän siis vuokrannnut kaupungin asunnon ja nyt vuokraa tätä asuntoa eteenpäin vai? Näin minä käsitin asian jutustasi.

      No,mutta ensinnäkin hänellä ei ole oikeutta mennä asuntoosi ilman lupaa,vaikka koira pitäisi minkälaista meteliä. Eri asia olisi jos koirasi olisi pitänyt meteliä vaikka vuorokauden ja olisi aihetta epäillä että koira on jätetty asuntoon heitteille.En tiedä onko silloinkaan lupaa mennä ilman poliisin apua? Jos kyse oli tunnista,niin miten tämä henkilö on ehtinyt siinä ajassa edes paikalle?

      Koira voi hyvinkin haista mutta itse olette tottuneet hajuun. Minullakin on pieniä koiria ja en haista että asuntomme haisee ennenkuin olemme olleet poissa lomalla ja palaamme takaisin.Eikä koiramme tee tarpeita sisälle.
      Jos lemmikkejä ei ole kielletty niin en tiedä onko haju ja sotkuisuus mikään irtisanomisperuste.Eri asia on jos kaapeissa on vaurioita koirasta tai muualla huoneistossa.

    • vuokratäti

      Minullekin jäi epäselväksi, kuka asuntosi oikein omistaa, kaupunki vai joku yksityinen?

      Eläinsuojelulakiin vetoaminen ei oikein kyllä riitä vuokrasopimuksen purkamiseen. Aiheeton eläinsuojeluilmoitus varsinkaan. Ja tuo asuntoon marssiminen ventovierasta koiraa 'rauhoittamaan', ei hyvää päivää, haukkuuhan se hurtta jos sen reviirille vieraita änkeää! Tee rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta. Riitauta irtisanominen asuntotuomioistuimessa. Mutta haluatteko oikeasti asua tuossa asunnossa enää..?

    • ap

      Eli siis selvennys: kaupungin vuokra-asunto. Lähinnä siis tarkoitin vuokranantajalla vuokranantajan (eli tämän kaupungin kiinteistön) edustajaa.
      No no... Nyt sitten selvisi että onkin vuokrarästiä, jonka perusteella käräjäoikeudelta on tullu sitten häätöuhka.. Kesältä on yksi kuukausi maksamatta. Tosin vuokran olen ko. ajalta maksanut, tosin ilman viitenumeroa. Laitoin viestiin nimemme ja asuntomme numeron.. Mutta ilmeisesti ei ole mennyt perille. Lisäksi on ollut toistuvasti liian vähän maksettu.. Eli siis vuokra on 742€ kokonaisuudessaan, mutta syystä tai toisesta olenkin aina maksanut 712€. Entosiaan tiedä miten tämä on mahdollista... Ilmeisesti näppäilyvirhe? No kuitenkin tämän perusteella on kanne siis käräjillä. Sopimus edelleen irtisanottu. Kaikkiaan siis laskua tulee nyt se vajaa 400€ maksamattomista vuokrista korkoineen, sekä oikeudenkäyntikulut kolmisen sataa euroa. Lisäksi siihen syssyyn on lisätty nyt tämän kuun (lokakuu) vuokra kun en ollut eräpäivänä (4.) sitä maksanut.. Eli nyt on sitten tässä kasassa sellaset 1500€ kaikenkaikkiaan ja maksuaikaa pari viikkoa.. Ei mitään hajua mistä rahat repisin, sillä olemme molemmat opiskelijoita ja yht.lasketut kk-tulot 1300-1400€. Sukulaisilla ei ole varaa auttaa ja sossusta eivät auta koska tulot on sitä luokkaa että "kyllä pitäisi pärjätä".
      Uutta kämppää ei ole tiedossa ja viimeinen päivä pitäisi siis olla asunnosta pois häädön uhalla.

      • 18+5

        Kai niistä maksamattomista vuokrista on tullut jotain muistutuksia ennen käräjäoikeuden päätöksiä... mutta ilmeisesti ei ne kirjeet ole paljon kiinnostaneet.


      • Wurg.

        Tuota myöhässä maksettua lokakuun maksua ei tietenkään tarvitse maksaa kahteen kertaan, mutta muut kylläkin. Jos tuleee oikeuden tuomio, siitä tulee myös maksuhäiriömerkintä, mikä voi hankaloittaa uuden asunnon löytymistä. Hanki kuitti maksusta ja mene neuvottelemaan tilanteesta vuokranantajan kanssa. Oikeuskulut pitää maksaa, vaikka kaupunki peruisi jutun, oikeus on maksunsa ottanut haastehakemusta jätettäessä, eikä palauta maksua.

        Eli noin 700 pitäisi antamiesi tietojen perusteella löytyä ennen oikeudenkäyntiä.

        Kuten aiempi kirjoittaja jo kommentoi, niin sen hurlumhei.menon noitten asioitten hoidossa pitäisi loppua heti, mikäli haluaa kämpän säilyttää.


    • Haukuttu naapuri

      Ehkä koiranruokaostoksista voisi säästää niin saisi vuokrat maksetuksi. Sinulla kyllä tuntuu olevan sellainen hurlumhei-meininki elämäsi suhteen, että ainoa oikea asumismuoto olisi erämaamökki. No, siinäpähän opit kun asustelet talven ulkosalla ja pääset vielä kaupungin mustalle listalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe