Halonen lentää rahat

Köyhän lapsen elämää suomalaisessa hyvinvointivaltio -illusiossa!

Äidin leipäjonosta hakemat ruuat ovat loppuneet. Jääkaapissa on jämä sulatejuustoa, rasian seinämiin kuivunutta. Päärynä-Juice -mehua on vielä purkin pohjalla, säästetty aamuksi. Litistetyt maitotölkit lojuvat tiskipöydällä, roskapusseja ei ole. Eino on pureskellut purkan mauttomaksi, suussa on hyvä olla purtavaa, että nälkä unohtuisi. Ainon repussa on kuivunut leivänpala, jonka hän muistaa jättäneensä pahan päivän varalle.

Maanantaina lapset odottavat koulun ruokatuntia. Hävettää, että on niin hirvittävä nälkä. Pitäisi onnistua nappaamaan myös kotiin ruokaa. Aino ottaa leipää ja voita, joita ei syö. Laittaa salaa taskuunsa. Einolla on pohjaton nälkä. Eino hakee kaksi kertaa lisää ruokaa. Häntä katsotaan, kukaan ei sano mitään. Nälkä ei kysy lupaa, se vain on.
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hassi pisti taskuunsa 5v aikana 350 000 euroa ylijääneet kullukorvaukset. Verotta.
Heillä näin auvoista !

"Köyhä lapsi on näkymätön. Hän piilottaa itsensä hyvinvoivien puiden varjoon. Lapsi karttaa leimautumista, hän yrittää sulautua.

Köyhä lapsi on vahva. Hän on näkyvä ja samalla näkymätön. Hän suojelee perhettään, joka on ja joka ei ole turvapaikka.

Äänestä

Nou hätä. Jatkossa Niinistö menee valtiovierailuille puntolla. Vähäruokainen.

Äänestä

Ja antaa ylimenevät rahat lasten kouluruokaan.
Halosen 481 000 euroa jo pelkästään 1- Afrikan matkan yksityissuihkarin hinta.

481 000 eurolla saataisiin jo paljon ruokaa lapsille kouluihin.

Näin se on vain..
Pohjois-koreassa sanotaan olevan nälkäisin tosi paljon.
Eliitin ylellinen elämä vie rahat.

Äänestä
  • Kim Jong Il matkustaa vain junalla.

    Äänestä

Niin...
panssari junan ylläpito maksaa.


Oli yllä näln :
Näin se on vain..
Pohjois-koreassa sanotaan olevan nälkäisin tosi paljon.
Eliitin ylellinen elämä vie rahat."

Halosen yksityissuihkarin hinnasta oli kyse (481 000 e).
Ei Kim toilikan junasta

Äänestä

Kim elää kultaisissa ammeissa
Kansa syö juuria henkensä pitimiksi.

Äänestä

touhuun. Sillä se köyhyys lähtee ;)

Äänestä

Halonen sanoo kumppaneineen että työttömille lisää rahaa.

Tee siinä stten työtä, kun palkka juoksee muutenkin

Äänestä

Punikit ei arvosta työntekoa.

Äänestä

Heitä Halonen yksi matka väliin ja se raha lasten ruokaan

Äänestä

Ihmeelisiä sosilisteja nämä miljonääri sossut.

Äänestä

:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heillä paratiisi kirjoitti:

Köyhän lapsen elämää suomalaisessa hyvinvointivaltio -illusiossa!

Äidin leipäjonosta hakemat ruuat ovat loppuneet. Jääkaapissa on jämä sulatejuustoa, rasian seinämiin kuivunutta. Päärynä-Juice -mehua on vielä purkin pohjalla, säästetty aamuksi. Litistetyt maitotölkit lojuvat tiskipöydällä, roskapusseja ei ole. Eino on pureskellut purkan mauttomaksi, suussa on hyvä olla purtavaa, että nälkä unohtuisi. Ainon repussa on kuivunut leivänpala, jonka hän muistaa jättäneensä pahan päivän varalle.

Maanantaina lapset odottavat koulun ruokatuntia. Hävettää, että on niin hirvittävä nälkä. Pitäisi onnistua nappaamaan myös kotiin ruokaa. Aino ottaa leipää ja voita, joita ei syö. Laittaa salaa taskuunsa. Einolla on pohjaton nälkä. Eino hakee kaksi kertaa lisää ruokaa. Häntä katsotaan, kukaan ei sano mitään. Nälkä ei kysy lupaa, se vain on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu