Hei kaikki toverini.
Voin sanoa olleeni joskus aivan äärettömän ujo. Hädin tuskin koskaan sanoin sanaakaan suustani, vierastin uusia ihmisiä enkä osannut olla luontevasti.
Pelkäsin aina, että joku ei tykkääkään siitä mitä sanon tai miettii minua jollakin tavalla vajaaksi. Ystäviä minulla oli todella harvakseen. Oikeastaan vain yksi kenen kanssa tuli oltua enempi. Koulussa saattoi vain puhella muiden kanssa. Ei käyny edes mielessä, että olisi pystynyt pyytää jotankuta viettämään aikaa kanssani koulun ulkopuolella.
Teini-iässä siinä missä muut juoksivat ulkona pitämässä hauskaa, minä istuin kotona tv:n ääressä ja se riipi minua monta kertaa. Välillä tuli kyynelkin tirautettua..
Kuitenkin nyt olen aivan eri maata. Jos itsestään voi olla ylpeä niin minä olen. Ja haluan kertoa kaikille, että vaikka siellä ruudun takana tuntuu mahdottoman ujolta, muutos on mahdollista. Olen elävä todiste siitä. :)
Jos vertaa nykyistä elämääni entiseen, se ei ole enää ollenkaan sama.. Kiitän siitä ystävää, joka patisti minua puhumaan. Vaikka se tuntuu hölmölle neuvolle niin se on vain totta: puhu tyhmä minä! Ja se mitä täytyy puhua voi tuntua aivan joltain.. turhalta. Sillä kuitenkin pääsee nopeasti lähemmäksi ihmisiä. Täytyy opetella puhumaan lämpimikseen. Vaikka säästä, läksyistä, kokeesta, likaisesta kaapista vieressäsi..
Olen hiljalleen noussut hiljaisesta, yhden ystävän ujosta ihmisestä tällaiseen:
asun toisella paikkakunnalla, olen seurustellut jo tovin ensimmäisen poikaystäväni kanssa, olen ollut ulkomaan matkalla 4 eri ystävän seurassa ja tavannu ulkomaalaisia ystäviä, sekä saan kokoajan lisää uusia, olen monessa eri piirissä, kavereita eri kaupungeissa. Olen ollut messuilla esittelemässä tuotteita, luokan edessä pitämässä puhetta, tuutoroinut(=ollut paljon uusien ja vieraiden ihmisten kanssa ja viihtynyt!) ja hmm.. Listaa voisi jatkaa.
Tällä viestillä oli vain tarkoitus antaa toivoa ja rohkaista teitä ujoja ja yksinäisiä. Ehkä tekin vielä joskus pystytte sanomaan "hyvä minä".
Olen halunnut pitkään jo laittaa tämän. Siinä se on. :)
Voin sanoa olleeni joskus aivan äärettömän ujo. Hädin tuskin koskaan sanoin sanaakaan suustani, vierastin uusia ihmisiä enkä osannut olla luontevasti.
Pelkäsin aina, että joku ei tykkääkään siitä mitä sanon tai miettii minua jollakin tavalla vajaaksi. Ystäviä minulla oli todella harvakseen. Oikeastaan vain yksi kenen kanssa tuli oltua enempi. Koulussa saattoi vain puhella muiden kanssa. Ei käyny edes mielessä, että olisi pystynyt pyytää jotankuta viettämään aikaa kanssani koulun ulkopuolella.
Teini-iässä siinä missä muut juoksivat ulkona pitämässä hauskaa, minä istuin kotona tv:n ääressä ja se riipi minua monta kertaa. Välillä tuli kyynelkin tirautettua..
Kuitenkin nyt olen aivan eri maata. Jos itsestään voi olla ylpeä niin minä olen. Ja haluan kertoa kaikille, että vaikka siellä ruudun takana tuntuu mahdottoman ujolta, muutos on mahdollista. Olen elävä todiste siitä. :)
Jos vertaa nykyistä elämääni entiseen, se ei ole enää ollenkaan sama.. Kiitän siitä ystävää, joka patisti minua puhumaan. Vaikka se tuntuu hölmölle neuvolle niin se on vain totta: puhu tyhmä minä! Ja se mitä täytyy puhua voi tuntua aivan joltain.. turhalta. Sillä kuitenkin pääsee nopeasti lähemmäksi ihmisiä. Täytyy opetella puhumaan lämpimikseen. Vaikka säästä, läksyistä, kokeesta, likaisesta kaapista vieressäsi..
Olen hiljalleen noussut hiljaisesta, yhden ystävän ujosta ihmisestä tällaiseen:
asun toisella paikkakunnalla, olen seurustellut jo tovin ensimmäisen poikaystäväni kanssa, olen ollut ulkomaan matkalla 4 eri ystävän seurassa ja tavannu ulkomaalaisia ystäviä, sekä saan kokoajan lisää uusia, olen monessa eri piirissä, kavereita eri kaupungeissa. Olen ollut messuilla esittelemässä tuotteita, luokan edessä pitämässä puhetta, tuutoroinut(=ollut paljon uusien ja vieraiden ihmisten kanssa ja viihtynyt!) ja hmm.. Listaa voisi jatkaa.
Tällä viestillä oli vain tarkoitus antaa toivoa ja rohkaista teitä ujoja ja yksinäisiä. Ehkä tekin vielä joskus pystytte sanomaan "hyvä minä".
Olen halunnut pitkään jo laittaa tämän. Siinä se on. :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos kauniista ja kannustavasta viestistäsi. =)
Itse olen myös ollut helvetin ujo/pelokas, mutta sain juuri 3 vuoden työttömyysputken jälkeen uuden työn asiakaspalvelijana kaverin firmassa. Kaverit ovat vieläkin laskettavissa yhden käden sormin, mutta se ei lannista, kun nykyisin tietää kaiken olevan loppupeleissä itsestä kiinni.
ei nuo mainitsemat asiat ole mikään ongelma itsellineni...olen tehnytkin osan niistä.
Mutta silti olen sama punasteleva, hiljainenen jne.
Eli ei ole oikestaan mitään asiaa mitä ei uskaltaisi tehdä, mutta luonne on ja pysyy
Ole hyvä. :)
Ja kyllä se ujous tavallaan säilyy. Se on aina osa luonnetta. Mutta ujon ja ex ujon erottaa siitä, että entinen ujo pystyy voittamaan ujoutensa joka päivä, vaikka sen saattaa tiedostaakin vaikeaksi. Ja pystyy ammentamaan sillä ihmissuhteisiin syvyyttä. Useimmat ihmiset ovatkin sisäisesti ujoja. Harvoin kuulen kenenkään sanovan, että he eivät ole missään nimessä ujoja.
Olen minäkin vielä usein ujo. Etenkin jos enemmän äänekkäät ihmiset sattuvat kohdalle tmv. Pystyn kuitenkin omalla tasollani(sekin on tunnistettava) selviytymään elämästä.
Asiakaspalvelutyö kyllä ravistelee hyvin ujoudesta. Niin kävi myös minulle. Vaikka en työtä ole koskaan oikeastaan rakastanut, se on välillä ihan hauskaa ja pakottaa ihmisen juttelemaan erilaisille tuntemattomille ihmisille.
Itekki olin ennen lukiota (ja osan lukioajasta) tosi ujo. Sitten puhuin ujoudesta, jonkun kanssa, joka jo vähän helpoti sosiaalisia paineita. Sitten piti vain vähitellen alkaa puhumaan enemmän. Aluksi mietin edellisenä iltana, mitä voisin puhua jonkin kanssa, ja pistin ideat jopa muistiin. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta se toimii. Ennen jännitin tosi paljon puhumista, mutta enää en. En ole vieläkään mikään puheliain tyyppi, mutta puhuminen sujuu jo ihan mukavasti. Lisäksi on hyvä, sitten kun jatkan opintoja AMK:ssa, niin pystyn aloittamaan ''puhtaalta pöydältä''. Lukiossa minulla oli aika hiljaisen maine, joten kukaan ei oikeastaan tullut minulle juttelemaan. Se tuntui vähän häiritsevältä. Kannattaa tosiaan puhua ainakin ujoudesta jonkun kanssa, koska se auttaa.
Täälläkin samanlaisia kokemuksia, lukiossa ja yläasteella ei ollut kavereita muualla kuin koulussa.. nyt uudessa opiskelupaikassa tilanne on jo parempi, vaikka enimmäkseen kavereita näkee vain treeneissä (joskus myös ihan vapaa-ajalla). Koko ajan ujous on helpottanut, kiitos kavereiden, jotka patistivat myöskin minua puhumaan enemmän (nyt juttua tulee jo ihan mukavasti).
Samaa mieltä myöskin siinä, että "ujon ja ex ujon erottaa siitä, että entinen ujo pystyy voittamaan ujoutensa joka päivä, vaikka sen saattaa tiedostaakin vaikeaksi." Enää tuota itsensä voittamista ei aina edes huomaa.
Omalla kohdallani ehkä eniten auttoi samanhenkisen seuran löytäminen, tässä tapauksessa eräästä yksilöurheilulajista. Siellä oli enemmän niitä hiljaisempia, kuin esim koripallojoukkueessa ;) heidän kanssaan on helpompi puhua, kun ovat tavallaan samalla viivalla.
Älkää ujot siis lannistuko vastoinkäymisistä, sillä niitä tulee varmasti ennen kuin asiat alkavat helpottaa... monta kertaa tuli itsekin mietittyä, että tuleeko tästä mitään, mutta tuli kuitenkin! :) . Kiitokset ketjun aloittajalle!